Venäjän sahatavaraviennissä romakkaa laskua

Syyt sekä pakotteissa, Kiinan heikentyneessä taloudessa että ruplan kurssilaskussa.

Venäläisen sahatavaran vientimäärät ja -hinnat ovat romahtaneet ja syyt ovat sekä pakotteissa, Kiinan heikommassa kysynnässä että ruplan kurssin heikkenemisessä, Wood Resources International (WRI) raportoi.

Venäjä oli maailman suurin havusahatavaran viejä vuosina 2020 ja 2021. Venäjän hyökkäys Ukrainaa johti pakotteisiin Euroopassa, Pohjois-Amerikassa ja eräillä Aasian-markkinoilla. Vientimäärät ovat romahtaneet vuoden 2020 ennätysmäärästä 31 miljoonasta kuutiometristä viime vuoden noin 23 miljoonaan kuutiometriin.

Kuluvana vuonna laskusuunta on jatkunut ja toimitusten arvioidaan jäävän alle 21 miljoonaan kuutiometriin.

Euroopan-markkinoiden sulkeutuminen on yksistään aiheuttanut 4,6 miljoonan kuutiometrin pudotuksen vientimääriin kahdessa vuodessa. Euroopan-vienti on toimitettu pääasiassa Venäjän luoteisilta alueilta, eikä suurinta osaa siitä ole kyetty ohjaamaan muille vientimarkkinoille.

Tämän vuoden aikana suurin osa eli noin 85 prosenttia Venäjän sahatavaraviennistä on toimitettu Kiinaan ja Itsenäisten valtioiden yhteisön maihin. Ennen hyökkäystä Ukrainaan niiden osuus oli alle 70 prosenttia.

Venäjän kotimaan markkina on myös heikentynyt. Kokonaisuutena WRI arvioi, että Venäjän sahatavaran tuotanto on pudonnut lähes 20 prosenttia kahdessa vuodessa.

Ruplan kurssilaskun vuoksi WRI arvioi, että puolentoista vuoden aikana venäläisen sahatavaran vientihinnat ovat pudonneet lähes 50 prosenttia, 310 dollarin huippuhinnoista vuoden 2022 alussa nykytason 163 dollariin.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa