Yle: Suomi ei anna EU-linjausten vaarantaa biohankkeita

Elinkeinoministeri Mika Lintilän mukaan on järkevämpää ostaa muilta EU-mailta hakkuuoikeuksia kuin vaarantaa Suomen investoinnit metsäalaan.

Euroopan parlamentin ympäristövaliokunta äänesti heinäkuun alkupuolella, että metsien hiilinielua tulisi verrata vuosien 2000–2012 tasoon. Silloin Suomessa hakattiin puuta tavallista vähemmän, joten käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, että jo meidän nykyiset hakkuumme laskettaisiin päästölähteiksi. Sen takia Suomi saattaisi joutua ostamaan muilta EU-mailta lisäkiintiöitä metsien hakkaamiseen.

Ympäristövaliokunnan päätös ei ole vielä lopullinen. Asian käsittely jatkuu syksyllä, kun se etenee täysistuntoon.

Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) ei usko, että ehdotus menisi sellaisenaan läpi. Lintilä kertoo Ylen haastattelussa, että vaikka ehdotus menisikin sellaisenaan läpi, Suomen hallitus ei antaisi sen vaikuttaa liikaa metsiemme käyttöön. Suomen investoinnit turvattaisiin vaikka sitten ostamalla lisää hakkuuoikeuksia.

”Se tulisi kuitenkin olemaan ilman muuta Suomelle järkevämpi vaihtoehto kuin vaarantaa investoinnit”, Lintilä sanoo Ylelle.

Hallituksen tavoitteena on nostaa vuosittaiset hakkuut 66 miljoonasta 80 miljoonaan kuutiometriin. Vaikutukset Suomen bruttokansantuotteeseen olisivat jopa 7–8 miljardia. Mahdollisten metsän hakkuuoikeuksien hinnaksi taas on arvioitu 10–20 miljoonaa.

Hiilinielukeskustelu on osa EU:n päästövähennystavoitteita, joiden avulla pyritään vähentämään päästöjä 40 prosenttia vuoteen 2030 mennessä.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa