Ajankohtainen: Kahvitaukoja pohjoisissa maisemissa

Metsähallituksen vanhojen metsien inventointi on vaihtelevaa työtä, koska jokainen maastokohde on erilainen.

Tilaajille
Vesa Lahtinen määrittää puun korkeuden hypsometrillä.  (Kuvaaja: Janne Autere)
Vesa Lahtinen määrittää puun korkeuden hypsometrillä. (Kuvaaja: Janne Autere)

“Kaikki täällä on hienompaa kuin etelässä”, sanoo Metsähallituksen vanhojen metsien inventoija Vesa Lahtinen. Hän on viihtynyt Pohjois-Suomen maastoissa hyvin.  

Verrattuna Etelä-Suomeen pohjoisen metsissä selvästi näkee pidemmän talven vaikutuksen. Lahtisen inventointialueella on myös paljon vaaroja ja notkoja. 

Metsähallitus inventoi vanhoja metsiä osana EU:n biodiversiteettistrategiaa. Valtion vanhat ja luonnontilaiset metsät tunnistetaan ja suojelualueita perustetaan. 

Inventointeja varten Metsähallitus on palkannut tälle maastokaudelle noin kuusikymmentä työntekijää. Lisäksi inventoinnin parissa työskentelee joukko muuta henkilöstöä.

“Meillä ei koskaan ennen ole ollut näin laajoja rekrytointeja”, kertoo Metsähallituksen suunnittelupäällikkö Ilkka Herukka

Vesa Lahtinen törmäsi työpaikkailmoitukseen Metsälehden verkkosivuilla. Hän on valmistumassa metsätieteiden maisteriksi ja toivoi löytävänsä työn, jossa pääsisi maastoon.

Lahtinen aloitti työt toukokuussa, ja ne jatkuvat marraskuuhun saakka.  Vaikka inventointityö on mekaanista mittaamista, hän uskoo hyötyvänsä siinä metsätieteen opinnoista. Puuston tilajärjestystä tarkkailemalla hän ymmärtää metsän kehityshistoriaa.

“Ymmärrän esimerkiksi otantavaikutukset ja sen, mikä merkitys milläkin mittauksella on. Osaan sitten soveltaa tarvittaessa”, hän sanoo.  

Erilaisia maastokohteita

Vanhan metsän inventoinnissa määritetään kuolleen puun tilavuus relaskoopilla ja valtapuuston ikä kairaamalla. Lisäksi tehdään havaintoja aikaisemman metsätalouden jäljistä. Paikantamiseen käytetään tablettia, johon myös mittaustulokset kirjataan.  

Työpäivät ovat vaihtelevia, koska kaikki maastokohteet ovat erilaisia. 

“Jonain päivänä voi saada inventoitua viisi ja jonain päivänä parikymmentä hehtaaria.” 

Inventointityö tehdään yksin. Turvallisuussyistä saman alueen inventoijien kanssa ollaan kuitenkin viestiyhteydessä, jotta jokainen tietää, kuka on maastossa ja kuka kotona. 

“Yhteisöllinen meininki, vaikka pääosin ollaankin yksin”, Lahtinen kertoo. 

Kun Lahtinen lähti Taivalkoskelle, häntä varoiteltiin susista ja karhuista. Niitä ei kuitenkaan ole näkynyt. Ainoat eläinkohtaamiset ovat olleet porojen kanssa. 

“Yhtenä päivänä mittailin koealaa ja poro viihtyi seurassani pari tuntia”, Lahtinen sanoo. 

Itikoihin Lahtinen tottui nopeasti eivätkä sadepäivätkään haittaa. Työn kohokohtia ovat jokapäiväiset kahvitauot kauniiden maisemien äärellä. 

“Ihan kuin olisin vaeltamassa, mutta siitä maksetaan palkkaa.” 

Metsähallituksen inventoinnit

Metsähallitus inventoi valtion vanhoja ja luonnontilaisia metsiä.  
Inventointien pohjalta Metsähallituksen hallitus tekee valtioneuvostolle esityksen suojeltavista alueista. 
Tällä maastokaudella inventointeja tekee yhteensä kuusikymmentä työntekijää. 
Inventointi aloitettiin vuonna 2024, ja saamelaisten kotiseutualueella se jatkuu vuoteen 2026. 

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänhoito Metsänhoito