Esittelyssä Jarcrac Multi -metsäkone

Jarcrac Multi on todellinen monitoimikone. Sillä sujuu niin ojan kaivaminen, lumen auraus kuin puidenkin ajo.

Jarcrac Forest Finland on Ranualla toimiva metsäkonevalmistaja. Yhtiön päätuote ovat kevyet, noin kuusi tonnia painavat pyörä- ja tela-alustaiset metsäkoneet ammattimaiseen puunkorjuuseen.

Ammattikoneiden rinnalle yhtiö on kehittämässä omatoimisten metsänomistajien ja maatilojen tarpeisiin sopivaa Jarcrac Multi -telakonetta. Pääsimme tutustumaan uuden Multin prototyyppiin Ranualla.

Iso ohjaamo

Ensi silmäyksellä Jarcrac Multi näyttää latukoneelta. Siihenkin tarkoitukseen koneen aiempia versioita on hyvällä menestyksellä käytetty.

Ohjaamo on niin tilava, että se voidaan varustaa kaksipaikkaiseksi. Näin esimerkiksi sähkölinjoja korjaavat työparit voivat kulkea samalla koneella.

Ohjaamo on hyväksytetty metsäkäyttöön. Sen ikkunalasit ovat 12-millimetristä turvalasia, joka pysäyttää vaikka kuormaimen virheliikkeen vuoksi ohjaamoon iskevän pöllin.

Konetta ohjataan joystickein. Käyttöä helpottava oivallus on istuimen asentoon mukautuva ohjaus. Kuljettajan ei tarvitse erikseen järkeillä mihin päin sauvaa kääntää, kun istuin käännetään. Esimerkiksi sauvan työntäminen eteenpäin vie konetta aina kuljettajan istumasuunnassa eteenpäin.

Jarcrac Multin vetovaunu painaa 2 700 kiloa. Kone on siis selvästi mönkijää isompi, mutta tavallista maataloustraktoria pienempi. Voimanlähteeksi voi valita Doosanin 1,8-litraisen tai 2,4-litraisen dieselmoottorin.

Multi sopii monenlaisten työkoneiden alustaksi. Kolmipistenostolaitteen ansiosta siihen voi kiinnittää samat työkoneet kuin maataloustraktoreihin. Keulaan saa lumiauran ja perään latukoneen. Pieni, nostolaitteeseen kiinnitettävä kaivurikin on tarjolla.

Lisäksi Multissa on neljä erillistä hydrauliikan ulosottoa. Näin kone palvelee mainiosti myös klapikoneiden voimakoneena.

Tuotantomalliin runko-ohjaus

Vetoyksikkö on kolmisen metriä pitkä ja kaksi metriä leveä. Näin ollen harvennuspuut kulkevat metsästä alle kolmen metrin ajouria myöten.

Telaveto on valttia sekä pehmeillä mailla että paksussa lumessa. Koneen maavara on hyvä, 47 senttiä.

Puutavaran metsäkuljetukseen Multi varustetaan Jarcracin valmistamalla telipyöräisellä metsävaunulla. Perävaunu ei ole vetävä.

Prototyyppikoneessa metsävaunu oli kiinnitetty vapaasti vetokoukkuun ja konetta ohjattiin vetovaunun telojen jarruilla. Tuotantomalliin tulee runko-ohjaus. Se lyhentää yhdistelmää sekä jouhevoi koneen ohjaamista ja peruuttamista.

Perävaunun kantavuus on 4 000 kiloa. Tukkia tai pitkää kuiturankaa mahtuu kyytiin neljä kuutiota.

Kärryssä on Palmsin 2.54-kuormain. Se ulottuu yli viiteen metriin ja nostaa enimmäisulottuvuudessaan 410 kiloa – isotkin tukit nousevat siis kyytiin. Kuormaimen hallintalaitteet ovat sähköisesti ohjattuja, joten puuta kuormataan notkeasti joystickeillä.

Julkaistu kokonaisuudessaan Metsälehti Makasiinissa 6/2021

Lisää aiheesta: Logbullet – Kahden kuution ajokone

 

Kommentit

Ei vielä kommentteja.