Haastattelu | Arvokkainta on informaatio

Japanin suurin puurakennusalan yritys perusti Euroopan-yhtiönsä Suomeen. Se toi Kimihiro Yazawan tänne.

Kimihiro Yazawan tehtävä on ostaa niin paljon sahatavaraa kuin suomalaiset tuottajat pystyvät luotettavasti toimittamaan. (Kuvaaja: Seppo Samuli)

Polus-tec on Japanin suurin puurakennusalan yritys noin viidenneksen markkinaosuudella. Kimihiro Yazawa tuli Suomeen kaksi vuotta sitten perustamaan tytäryhtiön Polus-tec Helsinki Oy:n. Ei rakentamaan, vaan ostamaan sahatavaraa ja liimapuuta.

Kyse on oikeastaan Euroopan-pääkonttorista, sillä Helsingistä operoidaan sahatavaran ostotoiminta myös muista Euroopan maista.

”Tytäryhtiön perustaminen nähtiin tärkeäksi, koska ostomäärät ovat kasvussa,” Yazawa sanoo.

”Suoraa ostotoimintaa on ollut aiemminkin, mutta tytäryhtiön kautta saadaan tuoretta bisnes­informaatiota, mikä on kaikista arvokkainta.”

Kellontarkaksi viritettyyn toimitusketjuun ei saa tulla häiriöitä, ja siksi riskeistä pitää saada tieto mahdollisimman aikaisin. Ilman koronarajoituksia Yazawan aika menisi tuottajien luona reissatessa.

Tasaista tarjontaa, korkeaa laatua

Emoyhtiö käyttää Japanissa vuosittain yli 700 000 kuutiota sahatavaraa ja liimapuuta, josta 55 prosenttia tuodaan Euroopasta.

Joka kuukausi Euroopasta lähtee 450 merikonttia Japaniin. Suurimpia lähtömaita ovat Suomi, Ruotsi, Puola, Tshekki, Itävalta ja Romania.

”Käyttömäärät ovat suuria, joten painotamme tasaisen varmaa tarjontaa ja korkeaa laatua.”

Yazawa luettelee, että säännöllisiä suomalaisia toimittajia ovat Keitele, Versowood, Anaika, Binderholz, Stora Enso. Hän kuitenkin uskoo, että neljässä sahayrityksessä viidestä hänet tunnetaan.

Liimapuuta määrämittarakentamiseen

Sahatavarassa Suomi kilpailee muita Euroopan maita, Venäjää, Yhdysvaltoja ja Kanadaa vastaan.

Eri maiden sahatavarassa on eroja. Keski-Eurooppaan verrattuna pohjoismainen sahatavara on pienioksaisempaa ja sitä suositaan pintamateriaaleissa.

Suomelle Japani on nimenomaan iso liimapuun ostaja. Ahtaiden tonttien ja työvoimapulan vuoksi rakentaminen on pitkälti automatisoitua, ja siihen tasalaatuinen liimapuu soveltuu sahatavaraa paremmin.

Japanissa omakotitalon runko pystytetään tehtaalla määrämittaiseksi leikatusta tavarasta kahdessa päivässä ja talo rakennetaan muuttovalmiiksi kahdessa-kolmessa kuukaudessa.

Koronan kuumentamat markkinat

Korona on ajanut ihmiset etätöihin Japanissakin, mutta mahdollisuudet siihen ovat usein heikohkot. Suurkaupungeissa asunnot ovat kalliita, minkä vuoksi asutaan tiiviisti.

”Suurkaupunkilaiset haluavat nyt huonetta isompia asuntoja vähän kauempaa keskustoista”, Yazawa kertoo. Japanilaisittain ”vähän kauempaa” on 50–80 kilometriä.

Polus-tecille se tarkoittaa, että asunnoille on kysyntää niin paljon kuin pystytään myymään. Yazawa pitää tilannetta ylikuumentuneena, mikä tuntuu sahatavaran ja liimapuun hinnoissa.

Pitemmällä ajalla rakentamiseen vaikuttavat toiset syyt. Japanissa on nyt noin 120 miljoonaa asukasta, mutta ikääntyvän maan väkimäärän on ennustettu laskevan jopa selvästi alle sataan miljoonaan vuosisadan puoliväliin mennessä.

Se tarkoittaa, että asuntorakentamisen tarve vähenee, mutta erilaisten julkisten rakennusten rakentamistarve pitää rakentamista yllä. Siihen Polus-tec tukeutuu ja aikoo olla mukana tarjoamassa puurakentamisen vaihtoehtoa.

Korona vei kotilomat

Yazawalla on Japanissa vaimo ja poika, mutta koronan vuoksi Suomessa on mennyt kaksi vuotta ilman kotilomia. Muuten lomaa olisi viikko kesällä ja talvella, ja työnantaja tarjoaisi yhden matkan kotimaahan vuodessa.

Suomessa häntä viehättävät golf ja talvilajit, kuten murtomaahiihto ja moottorikelkkailu, sekä sauna.

Kimihiro Yazawa

  • Toimitusjohtaja, Polus-tec Helsinki Oy
  • 39-vuotias, perheessä vaimo ja poika
  • Kotoisin suur-Tokioon kuuluvasta Saitamasta
  • Opiskellut englantia Saitaman yliopistossa
  • Työskennellyt Japanin emoyhtiössä vuodesta 2004

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa

Kuvat