Ilmasto- ja Luontopaneelit: Hakkuita vähennettävä, mutta ehkä luultua vähemmän

Vero puun poltolle, tiukennuksia metsälakiin, päästökaupan ulottaminen hakkuisiin ja uudistuksia metsäteollisuuteen. Muun muassa näillä keinoilla voidaan kotimaan hakkuumääriä vähentää, arvioivat Suomen ilmastopaneelin puheenjohtaja Jyri Seppälä ja Suomen luontopaneelin puheenjohtaja Janne Kotiaho. He puhuivat eilen tiistaina järjestetyssä mediatilaisuudessa.

Tilaisuudessa esiteltiin Ilmasto- ja Luontopaneelien yhteisraportti, joka käsittelee sitä, miten hakkuumäärät ja metsien suojelu vaikuttavat metsien hiilitaseeseen ja luonnon monimuotoisuuteen. Selvää raportin mukaan on, että vuotuisia hakkuita on vähennettävä nykyisestä noin 73 miljoonasta kuutiometristä, jos Suomi haluaa saavuttaa ilmastotavoitteensa ja turvata luonnon monimuotoisuutta.

Raportti antaa kuitenkin viitteitä siitä, ettei hakkuita ehkä tarvitse vähentää niin paljon kuin tähän mennessä on esitetty.

Hakkuu- ja suojelumäärät vertailussa

Raportissa verrataan, miten metsien hiilitaseeseen vaikuttaa se, ovatko vuotuiset hakkuut 60, 70 vai 80 miljoonaa kuutiometriä. Lisäksi arvioidaan, miten hiilitaseeseen ja luonnon monimuotoisuuteen vaikuttaa eri hakkuutasoilla se, pidetäänkö tiukasti suojeltujen metsien pinta-ala nykytasolla vai kasvatetaanko sitä.

Jos vuotuiset hakkuut olisivat 70 miljoonaa kuutiometriä, suojelualueiden lisääminen heikentäisi pitkällä aikavälillä metsien kokonaishiilitasetta. Lyhyellä aikavälillä se suojelustasosta riippuen joko vahvistaisi metsien kokonaishiilitasetta tai ei vaikuttaisi siihen.

60 miljoonan kuutiometrin hakkuumäärillä lisäsuojelu vahvistaisi hiilitasetta. 80 miljoonan kuutiometrin hakkuumäärillä suojelun kasvattaminen kymmeneen prosenttiin metsämaan pinta-alasta heikentäisi hiilitasetta, ja 20 prosentin suojelutaso ei olisi edes mahdollinen.

”On tärkeää huomata, että lisäsuojelualueet muodostetaan talousmetsistä. Lisäsuojelu kasvattaa hiilinielua, mutta jos samalla pyritään pitämään alkuperäinen hakkuutaso, heikkenee talousmetsien kokonaishiilitase”, Seppälä sanoo.

Sopiva hakkuutaso vielä selvittämättä

Vuotuisten hakkuumäärien laskeminen 70 miljoonaan kuutiometriin riittäisi Seppälän mukaan pitämään metsämme hiilinieluna. Suomen tavoitteesta olla hiilineutraali vuonna 2035 kuitenkin jäätäisiin. Metsien ja puutuotteiden hiilinielujen pitäisi sitä varten olla -23 megatonnia, kun 70 miljoonan kuutiometrin hakkuumäärillä jäätäisiin -15 megatonniin.

Samoin jäätäisiin EU:n tavoitteesta, jonka mukaan Suomen maankäyttösektorin hiilinielujen on oltava vuonna 2030 -11,3 megatonnia. Jos vuotuinen hakkuumäärä olisi 70 miljoonaa kuutiometriä, olisi maankäyttösektorin hiilinielu noin -0,5 megatonnia, josta metsien ja puutuotteiden osuus olisi -10,5 megatonnia.

Miinusmerkki lukujen edessä tarkoittaa sitä, että kyse on hiilinielusta, ei hiilipäästöstä.

Vuotuisten hakkuumäärin lasku 60 miljoonaan kuutiometriin mahdollistaisi Seppälän mukaan sen sijaan sekä ilmastotavoitteiden saavuttamisen että suojelupinta-alojen laajentamisen. Jos taas vuotuiset hakkuumäärät nostetaan 80 miljoonaan kuutiometriin, jäädään ilmastotavoitteista kauas.

”60 miljoonan kuutiometrin vuotuisilla hakkuilla metsien kokonaisnielu olisi hyvinkin merkittävä, jopa -31 megatonnia. Kaikkiaan tämä antaa sellaisen signaalin, että meillä on mahdollisuus saavuttaa ilmastotavoitteet selvästi aiemmin luultua pienemmällä hakkuiden maltillistamisella. Mikä tarkka taso on, sen arviointiin tarvitaan kasvihuonekaasuinventaarion kanssa yhdenmukaiset mallit”, Seppälä sanoo.

Panostukset tarpeen Etelä-Suomessa

Luonnon monimuotoisuuden osalta raportissa tarkastellaan lahopuun, järeiden puiden ja lehtipuiden määrää. Niiden puute on Kotiahon mukaan merkittävin metsälajien uhanalaisuutta aiheuttava tekijä.

Raportissa todetaan odotetusti, että mitä maltillisemmat hakkuut ovat ja mitä enemmän suojelualueita on, sitä enemmän lahopuuta, järeitä puita ja lehtipuita metsissä on. Metsänhoidon suositukset eivät sen sijaan raportin mukaan lisää näiden rakennepiirteiden määrää talousmetsissä riittävästi.

”Jos metsäluonnon monimuotoisuus halutaan turvata Suomen metsissä, monimuotoisuudelle tärkeitä rakennepiirteitä on lisättävä kaikissa talousmetsissä metsänhoidon suosituksia enemmän. Erityistä huomiota niiden vaalimiseen on kiinnitettävä Etelä-Suomessa”, Kotiaho sanoo.

Jos vuotuiset hakkuumäärät alenisivat 60 miljoonaan kuutiometriin, voitaisiin talousmetsien tiukasti suojellun pinta-alan määrää hänen mukaansa kasvattaa jopa 20 prosenttiin. Myös 70 miljoonan kuutiometrin hakkuumäärä mahdollistaisi lisäsuojelun, mutta talouskäytössä olevien metsien monimuotoisuus alkaisi silloin heiketä.

”Hakkuiden maltillistaminen on myönteistä samanaikaisesti sekä luonnolle että ilmastolle. Molempia tavoitteita voidaan siis vahvistaa maltillistamalla hakkuita. Keskeinen havainto on, että hakkuutaso vaikuttaa metsien kokonaishiilitaseeseen enemmän kuin suojelutaso”, Kotiaho sanoo.

Pidempiä kiertoaikoja ja rahoitusta suojeluun

Entä mitkä ovat siis ne keinot, joilla hakkuita voidaan vähentää? Sekä Seppälä että Kotiaho mainitsevat metsälain uudistamisen.

”Metsiä hakataan nykyisin ainakin jossain määrin liian nuorina, ja harvennushakkuita tehdään turhan intensiivisesti. Tilanne olisi mahdollista korjata metsälain kautta. Valtio pystyisi tällä tavalla aika nopeasti ja edullisesti saamaan tarvittavia lisänieluja. Haittapuolena olisi toki se, että metsäteollisuus ei saisi kotimaasta enää yhtä paljon puuta”, Seppälä sanoo.

Kotiaho panostaisi myös Metso- ja Helmi-ohjelmien rahoitukseen.

”Metsänomistajien halukkuus suojella metsiään hakkuiden sijaan on suurempaa kuin mitä valtio osoittaa Metso- ja Helmi-ohjelmille varoja. Rahoitusta tulisi siis lisätä”, hän sanoo.

Seppälä nostaa esiin myös puun energiakäytön.

”Energiantuotantoon päätyy vuosittain arviolta noin viisi miljoonaa kuutiometriä sellaista puuta, joka kelpaisi myös metsäteollisuuden jalostukseen. Se on merkittävä määrä, hiilinieluna 7–8 megatonnia vuodessa. Jos tämä voitaisiin korvata polttoon perustumattomilla ratkaisuilla, kuten sähkökattiloilla, tarkoittaisi se sitä, että metsäteollisuus voisi tehdä varsinaista tuotetoimintaansa pienemmällä hakkuumäärällä.”

Seppälän mielestä tarvittaisiin myös vero, joka ohjaisi siihen, että puuta ei menisi energiakäyttöön. Myös päästökaupan ulottaminen hakkuisiin ja metsäteollisuuden uudet tuotteet nousevat esiin.

Sitä, että hakkuiden vähentäminen Suomessa lisäisi hakkuita sellaisissa maissa, joissa metsänhoito ei ole yhtä hyvää kuin Suomessa, Seppälä ja Kotiaho eivät näe suurena uhkana. Seppälän mukaan syy-seuraussuhde ei ole niin yksiselitteinen. Hänen mielestään Suomi voisi myös viedä metsäosaamistaan nykyistä enemmän maailmalle. Kotiaho taas muistuttaa, että EU:n metsäkatoasetus on kehitetty nimenomaan ehkäisemään muun muassa puun tuontia sellaisista maista, joissa hakkuista aiheutuu metsäkatoa.

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.