Metsäkeskuksella työskentelevä Nina Gröhn oli metsänomistajan kanssa tarkastamassa metka-tukikohdetta noin kymmenen kilometrin päässä Nurmeksesta. Metsäautotielle oli noin 350 metriä matkaa
He olivat siirtymässä hehtaarin kokoiseen nuoreen männikköön, jossa oli määrä mitata muutama koeala taimikonhoidon tukikelpoisuuden varmistamiseksi.
”Olimme olleet paikalla jonkin aikaa. Juttelimme metsänomistajan kanssa koko ajan, joten läsnäolomme ei voinut tulla karhulle yllätyksenä”, Gröhn kertoo.
Metsänomistaja huomasi karhun noin 15 metrin päässä ja ehti varoittaa Gröhniä, joka oli selin karhun suuntaan ja tallensi mittaustietoja puhelimelleen.
”Sitten alkoi kuulua karjuntaa – ihan kuin luontodokumenteissa – ja karhu oli hetkessä luonamme. Metsänomistaja käänsi selkänsä. En tiedä, aikoiko hän paeta, mutta tajusin, ettei meillä ole muuta mahdollisuutta kuin suojautua. Tartuin häneen ja heittäydyimme maahan. Käperryimme sikiöasentoon ja suojasimme niskaamme käsillä.”
Koealat jäivät mittaamatta
Karhu kierteli Gröhnin ja metsänomistajan ympärillä. Se ei kajonnut heihin, mutta tilanne oli kokonaan karhun vallassa.
”Muistan miettineeni, että jos se on iskeäkseen, niin iskisi sitten niin, että henki lähtee kerrasta.”
Näin ei sentään käynyt, mutta Gröhn koki elämänsä pisimmät minuutit karhun kierrellessä ympärillä.
”Välillä aistin sen hengityksen omalta puoleltani, välillä se oli metsänomistajan puolella. Yritin ensin pidätellä hengitystäni, mutta välillä jouduin hengittämään, muuten olisi tukehtunut. Tilanne kesti useita minuutteja.”
Gröhn muistelee, että kun karhun äänet olivat hiljentyneet, hän kysyi metsänomistajalta, joko lähdetään
”Hän sanoi, että odotetaan vielä hetki. Oli pelottavaa lähteä liikkeelle, koska emme tienneet, mihin suuntaan karhu oli lähtenyt. Matka takaisin autolle tuntui pitkältä, vaikka se ei ollutkaan kuin 350 metriä.”
Hänen mukaansa oli hyvä, että he olivat metsässä kahdestaan.
”Miten kävisi, jos tilanteeseen joutuisi lasten kanssa. Pystyisivätkö he hallitsemaan hermonsa.”
Toistaiseksi Gröhn ei ole käynyt metsässä tapahtuman jälkeen. Hän pohtii, että seuraavasta metsäkäynnistä pitää saada turvallinen kokemus.
”Metsänomistaja kertoi käyneensä yhdessä veljensä kanssa aloittamassa varhaisperkausta.”
”Mitään ei ollut tehtävissä”
Gröhnin mukaan heidän kokemansa tilanne oli yksiselitteisesti karhun hyökkäys.
”Kyse ei ole pelkästä kohtaamisesta, kun jouduimme suojautumaan eikä karhu väistänyt meitä kuten vallitsevan käsityksen mukaan pitäisi tapahtua. Mielestämme toimimme juuri niin kuin tällaisessa tilanteessa on ohjeistettu.”
Ohje ”pitää ääntä ja jutella metsässä liikkuessa” ei kuitenkaan pelastanut heitä karhun hyökkäykseltä.
Gröhnin mukaan ihmisten ja karhujen kohtaamiset ovat viime aikoina lisääntyneet huolestuttavasti. Hän näkee ne vaaran merkkeinä.
”Karhut eivät enää pelkää ihmisiä, kun metsästys on loppunut. Edellisen kerran näin karhun kymmenen vuotta sitten, silloin se pakeni minut havaittuaan. Nyt karhut tulevat ihmisten läheisyyteen. Pelkään, että pian koemme vieläkin vaarallisempia tilanteita.”
Gröhn, vaikka onkin syntyjään espoolainen, on asunut pitkään Pohjois-Karjalassa. Hänen mukaansa petotilanne vaarantaa metsissä työtään tekevien turvallisuutta.
”Aiotaanko alue jättää suurpetojen reservaatiksi? Minusta meillä pitäisi olla oikeus tehdä työtämme turvallisesti myös Itä-Suomessa”, hän sanoo.
Hänen mukaansa ainoa keino metsässä liikkuvien työturvallisuuden parantamiseksi olisi karhujen kannanhoidollisen metsästyksen aloittaminen uudelleen.
Karhu koetaan turvallisuusriskiksi
Metsäalan asiantuntijoiden etujärjestö Meton viestintäpäällikkö Tiina Eklund kiittelee Gröhnin toimintaa.
”Hän hallitsi ihailtavasti hermonsa ja toimi ohjeiden mukaan.”
Meto teki viime vuonna kyselyn, jossa se selvitteli jäsentensä kokemia suurpetokohtaamisia. Kyselyyn vastasi noin 800 metsätoimihenkilöä. Heistä lähes 40 prosenttia koki karhun merkittäväksi työturvallisuusriskiksi. Suurpetojen aiheuttamiin vaaratilanteisiin oli joutunut kahdeksan prosenttia vastaajista.
Eklundin mukaan metsäammattilaisten ohjeita suurpetojen kohtaamiseen pitäisi päivittää, koska esimerkiksi karhujen käytös on muuttunut ja samalla susikanta on vahvistunut.
Suomen Metsäkeskuksen metsäjohtaja Anna Rakemaalla ei ole tiedossa muita tapauksia, joissa karhu olisi käynyt metsäkeskuksen työntekijöiden päälle.
”Metsäammattilaisille lisää koulutusta”
Suomen Luonnonsuojeluliiton suurpetoasiantuntija, tutkija Riku Lumiaron mukaan ihmisten ja suurpetojen on opeteltava elämään rinnakkain. Myös hän kannattaa karhujen kannanhoidollista metsästystä, mutta ei karhukannan rajua harventamista.
”Metsästys pitäisi karhut poissa pihoista ja ne säilyttävät ihmisarkuutensa”, Lumiaro sanoo.
Viimeinen täyspainoinen karhun metsästysvuosi oli 2021. Silloin kaadettiin 388 karhua, joista 196 Pohjois-Karjalassa. Vuonna 2022 koko maassa kaadettiin 74 karhua ja vuonna 2021 102 karhua. Viime vuonna kaatoja ei tilastoitu yhtään.
Lumiaro pitää Suomen suurpetotilannetta edelleen hyvänä.
”Meillä karhujen hyökkäyksiä ihmisiä kohtaan on yksittäisiä ja valtaosa niistä tapahtuu metsästystilanteissa. Esimerkiksi Romaniassa hyökkäyksiä on vuosittain 20–30.”
Hänen mielestään Nina Gröhnin tapauksessa ei ollut kyse karhun varsinaisesta hyökkäyksestä.
”Kokemus on kiistatta pelottava, mutta karhu ei hyökännyt vaan kierteli ihmisten ympärillä.”
Lumiaron mukaansa Gröhnin ja metsänomistajan olisi pitänyt vetäytyä paikalta selkää karhulle kääntämättä.
”Kuolleeksi tekeytymistä on syytä kokeilla vasta sitten, jos karhun hyökkäys näyttää väistämättömältä ja karhu käy ihmiseen kiinni. Paikalleen jääminen vain pidentää kohtaamista.”
Lumiaron mukaan metsäammattilaisille pitäisi järjestää koulutuksia suurpetojen kohtaamiseen samaan tapaan kuin muitakin työturvallisuusasioita koulutetaan.
”Samoin kansallispuistojen parkkipaikoilla pitäisi olla opastauluja, jossa kerrotaan, miten karhun kohtaamisessa pitää toimia. Nyt sellaisia ei ole.”
Hän suosittelee karhualueilla ammatikseen liikkuvia varustautumaan karhukellolla ja pippurisumutteella. Tämä on yleinen käytäntö monin paikoin Pohjois-Amerikassa.
Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.
Kohtaamistilanne ja siihen johtaneet syyt on kuvattu varsin yleisellä tasolla. Karhukojulla olleena ja karhukttäväuvausyrittäjiä jututtaneena tulee mieleeni muutamia kysymyksiä.
Tuliko karhu paikalle ihmisiten jälkiä pitkin? Karhu seurailee ihmistä metsässä huomaamattomasti. Jos ihminen pysähtyy sopivan suojaisaan paikkaan, karhu voi vahingossa kulkeutua liian lähelle ja reaktio on yllättävä.
Naksuttiko karhu hampaitaan? Jos, niin sillä oli pennut lähellä ja emä varoitti ja komensi puntujaan. Olen seisonut kerran karhuemän naksutuspassissa ja koetimme vai puhua kovalla äänellä, että emän ei tarvitsisi arvailla meidän olinpaikkaa. Silloinkin tulivat meidän jälkiä seuraten ja palasivat takaisin tulojälkiään.
1997 kohtasimme kahden metsurin kanssa istutusaikaan aikuisen karhun ( tassu 31 cm) savipellossa. Lopulta etäisyys 25 m. Havaittuaan meidät karhu pakeni välittömästi. Tapahtui Päijät- Hämeessä. Metsästämättömyys poistanut ihmisarkuuden. Toki suojelijathan soisivat karhujen ja susien pitävän metsäasiantuntijat pois ” heidän” metsistään.