Venäläisen koivuvanerin häviäminen Euroopan markkinoilta on tuonut koivutukille kysyntäpiikin. Tämä on nostanut hintoja, mutta myös saanut metsäteollisuuden tarkastelemaan hankintarajaa.
Metsälehden saamien tietojen mukaan ainakin yksi metsäfirma suunnittelee koivutukin hankinta-alueen pohjoisrajan siirtoa. Nykyisin ostoalueen pohjoisraja on Pohjois-Pohjanmaan eteläosissa Kalajoen ja Pyhäjoen latvavesien alueella.
Pohjoisimmat koivutukkia käyttävät laitokset ovat Metsä Groupin Suolahden vaneritehdas Äänekoskella ja Haka-Woodin koivusaha Viitasaarella.
Syyt ovat sekä metsä- että markkinalähtöisiä. Ilmastonmuutokseen ja etenkin kirjanpainajatuhoihin varautuminen edellyttää lehtisekapuustoa myös Pohjois-Suomessa. Pohjois-Pohjanmaalla on runsaasti turvemaita, joilla jatkuvapeitteinen metsänkasvatus ja luontainen uudistaminen yleistyvät. Kannattavuutta parantaisi, jos koivuverhopuustolla olisi edes pikkutukin hinta.
1970-luvulta peräisin olevat rauduskoivuistutukset ovat osoittaneet, että laadukkaan rauduskoivun kasvattaminen on maakunnassa mahdollista. Myös hieskoivu varttuu tukkimittaan, tosin runkomuodoltaan ei yhtä laadukkaana ja tukkisaanto on pienempi.
Kielteisen kehän kirous
Hankinta-alueen laajentamiseen on siis painetta, mutta nykytilanne on kuitenkin kehä: Koivutukkia ei kannata ostaa, koska erät ovat pieniä. Toisaalta koivutukin hyväksi ei kannata tehdä hoitotoimia, koska siitä ei saa kuitupuuta korkeampaa hintaa.
Koivutukin hakkuumäärät ovat olleet vaatimattomia, kahtena edellisvuotena Pohjois-Pohjanmaalla 9 000–10 100 kuutiota ja Kainuussa 1 900–4 200 kuutiota.
Jotta kielteisestä kehästä päästään irti, tarvitaan markkinat käynnistävää työntöä. Ainakin teoriassa korjuupotentiaalia on huomattavasti suurempiin määriin, sillä VMI:n mukaan koivutukin suurin ylläpidettävissä oleva hakkuumahdollisuus on Pohjois-Pohjanmaalla 37 000 ja Kainuussa 45 000 kuutiota. Lapissa koivutukkia voi korjata vain vähän, 5 000 kuutiota.
Tukkia vain yksittäisillä kohteilla
Metsänhoitoyhdistys Oulun seudun toiminnanjohtaja Tapio Kylmänen kertoo, että pienille koivutukkierille on jonkin verran kysyntää Oulun alueella. Hän ei kuitenkaan usko, että koivutukista tulisi aitoa markkinapuutavaralajia ainakaan lähitulevaisuudessa muuta kuin yksittäisillä kohteilla.
”Tilanne tällä korkeudella on sellainen, että tukin laadun täyttävää koivua ei tahdo olla. Koivut ovat pääasiassa hieskoivua, ja sen laatuhan on mitä sattuu”, Kylmänen sanoo.
Istutettuja rauduskoivikoita on ylipäätään vähän. Lisäksi ne ovat pienialaisia eivätkä ole vielä varttuneet tukkikokoon, joten tukkikertymät ovat pieniä.
”Koivutukkia on vaikea ottaa erilleen, koska kannattavia määriä ei kerry. Hoitotoimilla kertymää voi toki lisätä.”
Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.
Omalta elokuun hakkuultani koivukuitu kelpasi mutta kouvutukit on jätetty tien varteen lahoamaan.
Samoin täällä itä-Suomessa vanerit jää perinteisesti happanemaan pirssiin, ja pienet erät siirtyvät muiden puiden mukana lahoamaan ison tien varteen. Ja samaan aikaan on huutava pula raaka-aineesta.
Hyviä hankemahdollisuuksia jätetään käyttämättä. Jalostetut koivun taimet 1200 kpl/ha suurissa mättäissä kasvat EH kokoon jo 10-12 vuodessa kun pitkä latvus halutaan säilyttää.
Väjennys seuraa tästä jo 6-8 v sisällä 300 kpl/ha (200 m3/ha) , jolloin tukin kasvatus (3 tukkipölliä/runko) on jo kovassa vauhdissa.
40 vuotiaana tällaisen metsikön voi päätehakata hyvätuottoisena ja vielä alkaa kasvatella alle kertynyttä ja nopeasti kehittyvää kuusen taimikkoa (joka pitää harventaa 600 kpl tiheyteen jo miehen mittaisena koivikon alla) kohti ensiharvennusta samoilla ohjeilla.