Kuitupuu puhkoo hintaennätyksiä

Kuitupuun hankintahinnoissa on ensimmäistä kertaa rikottu viidenkymmenen euron raja.

Kuitupuiden hinnat ovat alkuvuonna nousseet, vaikka osto on pääasiassa kohdistunut talvileimikoihin.  (Kuvaaja: Sami Karppinen)
Kuitupuiden hinnat ovat alkuvuonna nousseet, vaikka osto on pääasiassa kohdistunut talvileimikoihin. (Kuvaaja: Sami Karppinen)

Kuitupuun hinta on noussut Suomessa yli 35 prosenttia vuoden aikana. Poikkeuksellista on, että hintojen nousu on jatkunut läpi talven. Kiihtynyttä kuitupuukilpaa ja hintojen nousua selittää ennen kaikkea puuntuonnin tyrehtyminen Venäjältä, mutta myös yleinen hintojen nousu, eli inflaatio.

”Suomesta puuttuu aiempaan verrattuna joka kuukausi ympäri vuoden 500 000 kuutiometriä tuontipuuta. Tätä vajetta yritetään nyt paikata kotimaasta. Vaikutukset puunhankinnassa näkyvät tänä vuonna ensi kertaa konkreettisesti”, tiivistää MTK:nkenttäpäällikkö Pauli Rintala asian.

Kuitupuiden hinnat ovat alkuvuonna nousseet, vaikka osto on pääasiassa kohdistunut talvileimikoihin. Niiden puu on perinteisesti hinnoiteltu kesäkohteita maltillisemmin.

”Kuitupuun hintakehitys on ollut poikkeuksellista. Puukauppoja on myös tehty edellisvuotta enemmän, mutta tarvitsemme puuta silti koko ajan. Puunkäyttömme kasvaa etenkin syksyllä starttaavan Kemin biotuotetehtaan myötä”, kuvailee Metsä Groupin puukaupasta vastaava johtaja Jani Riissanen.

Maaliskuun puoliväliin mennessä puukauppaa oli Suomessa tehty yhteensä noin 7,3 miljoonaa kuutiometriä. Vuotta aiemmin määrä oli kaksi miljoonaa kuutiometriä pienempi.

Hankintahinnat huippulukemissa

Kuitupuun kysyntä näkyy selkeästi tienvarteen toimitettujen hankintaerien hinnoittelussa. Isommista eristä on maksettu osassa maata jo yli 50 euron kuutiohintoja. Viidenkymmenen euron hinnat kuitupuulle ovat reaalisestikin 2000-luvun korkeimpia. Vuoden 2008 suhdannehuipussa koivukuitupuun tilastohinta ylsi parhaimmillaan 35,88 euroon, mikä vastaa tammikuun 2023 rahassa 46,64 euroa.

Korkeimmat tilastohinnat hankintapuusta on kirjattu Kymi-Savon alueella, missä koivukuitupuun hankintahinta oli viikolla 11 keskimäärin jo 46,93 euroa kuutiolta. Tilastot kertovat neljän edellisen viikon keskihinnan. Lisäksi puunostajien maksamat lisät tai bonukset eivät tilastoidu hintoihin.

Kymi-Savon alueella myös mänty- ja kuusikuitupuun tilastohinnat hankintakaupoissa ovat kivunneet yli 46 euron kuutiometriltä. Koko maassa mäntykuitupuusta maksettiin hankintakaupoissa viikolla 11 keskimäärin 43,98 euroa kuutiolta.

Pystykaupoissakin kuitupuusta maksetaan nyt 2000-luvun korkeimpia hintoja myös reaalisesti. Esimerkiksi mäntykuidun keskihinta oli 24,11 euroa kuutiolta viikolla 11.

Tukkipuun hintakehitys on ollut maltillisempaa kuin kuitupuun, mutta pystykaupoissa tukkien hinnat ovat nousseet alkuvuoden aikana parilla eurolla kuutiometriltä.

Puukaupan kummallinen kevät?

Puun myyntiä harkitsevan metsänomistajan kannalta kiinnostavin kysymys on, kuinka kauan hintojen nousu jatkuu. MTK:n Rintala peilaa tilannetta puuvarastoihin. Eteläisessä osassa maata puuta on jouduttu korjaamaan keskitalvellakin suoraan tehtaiden nieluihin, eivätkä varastot ole täyttyneet toivotusti.

”Pääsiäisen aikaan terminaalien pitäisi olla täynnä, mutta omien havaintojeni mukaan näin ei tule olemaan tänä vuonna. Puukaupassa voi tulla hyvin kummallinen kevät”, Rintala arvioi.

Kovasta puutarpeesta kielii Metsä Groupin kuitupuille räätälöimä hintatakuu. Poikkeuksellisesti hintatakuu on huhtikuun loppuun saakka sopimusasiakkaille kuitupuiden ja runkohintakauppojen osalta rajaton, eli mahdollista kuutiokohtaista jälkitiliä ei ole euromääräisesti rajattu.

”Tarjoamme tämän vaihtoehdon, sillä haluamme siten purkaa tarvetta spekuloida sillä, nouseeko kuitupuun hinta vielä nykytasosta. Sopimusasiakkaillemme rajaton hintatakuu tulee voimaan myös takautuvasti”, Riissanen kertoo.

Lopulta puukaupan suunnan sanelee metsäteollisuustuotteiden kysyntä. Signaaleja taloussuhdanteen heikkenemisestäkin on ilmassa. Sahatavaramarkkinoilla epävarmuutta on selluteollisuutta enemmän.

”Toistaiseksi kaikilla puutavaralajeilla on kuitenkin hyvä kysyntä. Uskon, että keväällä käydään puukauppaa vilkkaasti. Itsekin suunnittelen puun myyntiä”, Riissanen paljastaa.

MTK:n Rintala uskoo, että kotimaasta on saatavissa puut kaikkien ostajien tarpeisiin.

”Metsänomistajien myyntihalukkuuden puutteen vuoksi ei Suomessa tehtaat ole vielä koskaan pysähtyneet. Isompi kysymys on, että miten korjuu- ja kuljetuskapasiteetti saadaan riittämään.”

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa