Näin se onnistuu: Kolme tietä sekametsään

Uusissa metsänhoidon suosituksissa esitellään kolme tapaa perustaa sekametsä. Varmimmin sekametsä syntyy istuttamalla kuusta ja mäntyä.

Tilaajille
Keväällä istutettu männyntaimi on lähtenyt hyvin kasvuun. Metsäasiantuntija Johanna Suonsivu kertoo, että monesti idea sekametsän perustamisesta lähtee häneltä, mutta myös metsänomistajat ovat entistä enemmän kiinnostuneita sekametsistä. (Kuvaaja: Marjaana Malkamäki)

Ladataan...

Kommentit (2)

  1. Ammatti Raivooja

    Ai kauheaa mikä absoluuttinen painajainen raivaajalle kun mänty kasvaa 1-1,5 metriä pitemmäksi kuin kuusi. Ihan kamalaa, toivottavasti männyn ja kuusen sekaistutus kielletään lailla.

  2. Näinhän siinä helposti käy, mutta en ymmärrä miksi kieltämättä eri tahtiin kasvavien mänty-kuusi taimikoiden hoito olisi ammattilaiselle painajainen. Kasvurytmit ovat toki erilaiset ja tasaisemman tulokset saa kylvämällä mäntyä ja istuttamalla kuuset. Istuttaen perustetuissa kuusi jää pääsääntöisesti jälkeen, mutta kiihdyttää vauhtiaan myöhemmin. Männyn oksaisuuslaadun hallinta on vaikeampaa. Sen takia mäntyä kannattaakin istuttaa ainakin 1500kpl/ha ja kuusta vähemmän 300-500kpl/ha. Harvennusten myötä rakentuu sitten mänty- tai kuusivaltainen varttunut metsä. Ja kuusi kestää kuivuutta ja kuumuutta paremmin kun saa kasvaa yksin puin mäntyjen ympäröimänä.

Metsänhoito Metsänhoito

Kuvat