Puukauppa huippulukemissa

Metsälehden kyselyn mukaan kuusi- ja mäntytukin hinnat ovat kivunneet monin paikoin yli 70 euroon kuutiometriltä. Sellaisia lukemia ei ole nähty sitten vuoden 2007.

Kuusitukeista on maksettu tänä vuonna jopa 75 euroa kuutiolta ja mäntytukeista 74 euroa kuutiolta, Metsälehden kysely kertoo. (Kuvaaja: Mikko Häyrynen)

Kuusi- ja mäntytukeista maksetut hinnat ovat nousseet tänä vuonna monin paikoin yli 70 euroon kuutiometriltä. Kuusitukeista on maksettu parhaimmillaan 75 euroa kuutiometriltä ja mäntytukeista 74 euroa kuutiometriltä, selviää Metsälehden metsänhoitoyhdistyksille lähettämästä puunhintakyselystä.

Kuusi- ja mäntytukeista maksetut hinnat ovat ylittäneet 70 euroa kuutiometriltä Etelä-Suomessa Satakuntaa, Pirkanmaata, Keski-Suomen eteläosia ja Pohjois-Savoa myöten, männyllä myös Pohjois-Karjalassa. Erikoispuutavaralajeja, kuten pikkutukkeja ja pylväitä, hinnoissa ei ole huomioitu.

Päijänteen metsänhoitoyhdistyksen alueella 70 euron rajapyykki on ylittynyt kuusitukilla. Mäntytukkikin on hätyytellyt rajaa muttei ylittänyt sitä. Edellisen kerran hintataso nousi vastaaviin lukemiin vuonna 2007, kertoo yhdistyksen toiminnanjohtaja Petri Takalo.

”Silloin käytiin tosin paljon korkeammallakin”, hän sanoo.

Metsänhoitoyhdistys Kainuun alueella kuusi- ja mäntytukeista maksettava hinta on noussut yli 60 euroon. Yhdistyksen toiminnanjohtaja Heikki Meriläinen on tyytyväinen hintatasoon, mutta vuoden 2007 hinnoista ollaan hänenkin mukaansa vielä kaukana.

”Muutamassa leimikossa meni silloin 80 euron raja juuri ja juuri puhki. Kauan se lysti ei tosin kestänyt”, hän sanoo.

Runkohinta käytössä

Metsälehden puukauppakyselyn mukaan päätehakkuuleimikoita ostetaan pääasiassa yhä tavaralajihinnoittelulla, mutta kokorunkohinnoittelukin on käytössä useimpien yhdistysten alueella.

Tavaralajihinnoittelussa tukkipuut katkotaan tukki- ja kuitupuun mittoihin ja eri puutavaralajeille on omat kuutiometrihintansa. Kokorunkohinnoittelussakin tukkipuut katkotaan eri puutavaralajeihin, mutta talteen otettavasta rungonosasta maksetaan yksi hinta kuutiometriltä.

Päijänteen metsänhoitoyhdistyksen alueella päätehakkuuleimikoista reilu kolmannes ostetaan runkohinnalla, metsänhoitoyhdistys Kainuun alueella noin kolmannes. Takalon ja Meriläisen mukaan varsinkin sahat käyttävät runkohinnoittelua. Metsänomistajien kannalta kokorunkomenetelmä on molempien mielestä helppo ja turvallinen.

”Kokorunkohinnoittelussa tukkien katkontatapa ei vaikuta lopputulokseen yhtä paljon kuin tavaralajikaupassa”, Takalo sanoo.

Julkaistu kokonaisuudessaan Metsälehti Makasiinissa 6/2018

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa