Puukauppa | Kuusitukista taas yli kuusikymppiä

Puun kysynnässä on menossa kirivaihe. Tätä kaikki metsänomistajat eivät ole huomanneet.

Ulvilalainen Jouni Jokitulppo toi Kumeko Forest Oyn:n toimittaman tukkikuorman Luvian sahalle Porista. Automiehillä riittää nyt kiirettä, kun tukin tarve on kasvanut. (Kuvaaja: Mikko Riikilä)
Ulvilalainen Jouni Jokitulppo toi Kumeko Forest Oyn:n toimittaman tukkikuorman Luvian sahalle Porista. Automiehillä riittää nyt kiirettä, kun tukin tarve on kasvanut. (Kuvaaja: Mikko Riikilä)

Viime viikolla yksityismetsistä ostettiin puuta yhteensä lähes 780 000 kuutiometriä. Se ei ole lähelläkään ennätyksiä, mutta yli sata tuhatta kuutiometriä enemmän kuin viime vuonna samalla viikolla. Myös kolmella edellisellä viikolla ostomäärä ylitti viime vuoden vastaavan viikon lukeman.

Puukauppojen kiihtyminen on jälleen alkanut tukkivetoisesti, koska sahatavara tekee taas kauppansa niin kotimaassa kuin maailmalla.

”Puun kysyntä on syksyn aikana vahvistunut, ja varsinkin tukkivaltaisiin leimikoihin tulee hyvin tarjouksia. Tarjonta saisi sen sijaan olla runsaampaa. Moni metsänomistaja elää yhä siinä uskossa, että kysyntä on koronaepidemian vuoksi alamaissa”, kuvaa Metsänhoitoyhdistys Savotan asiakkuuspäällikkö Ari Ruotsalainen puukauppatilannetta.

Mitään uutta tai yllättävää puun kysynnän elpyminen ei sinällään tarjoa. Paras kysyntä on jälleen kuusitukkivaltaisilla leimikoilla. Harvennusleikoita ei ehkä suoranaisesti väistellä, mutta suurta hinkua kuitupuusavotoihin ei ostajilla tänäkään syksynä ole.

Eri puolilta maata on viestitty kuusitukin kantohintatarjousten kohonneen hyvillä leimikoilla yli kuudenkymmenen euron, mikä kertoo, että ostajien näkymätön puolustuslinja on murtunut. Vielä kesällä ostotarjouksiin kantohinnaksi merkittiin 59,95 euroa höystettynä vaikkapa hyvähintaisella hakkuutähdetarjouksella. Nyt tukista saa taas maksaa.

Myös mänty kelpaa, talvileimikot eivät

Länsirannikolla toimivan Luvian sahan metsäjohtaja Juho Honkela kertoo, että sahamarkkinoiden hyvä vauhti on kiihdyttänyt puun tarvetta.

”Ennakoimme keväällä, että koronatilanne lamaannuttaisi sahatavaran kysynnän, mutta todellisuudessa sekä kotimarkkinat että vienti ovat vetäneet ennakoitua paremmin. Näyttää siltä, että remonttirakentaminen on pelastanut sahamarkkinoita.”

Kaikkien maailman terassirakentajien ansiosta siis tukkikauppaa tehdään nyt vilkkaasti. Pientä rajaa ostokohteissa kuitenkin on.

”Ostamme kelirikkoaikaan korjattavia kohteita, jotka pystytään korjaamaan syksyn kuluessa. Talvileimikoita emme nyt osta, koska niitä jäi viime vuodelta, kun talvi ei tänne länsirannikolle tullut.”

Metsä Fibre rakentaa Luvian naapuriin Raumalle maailman suurimmaksi mainittua mäntysahaa, jonka on määrä käynnistyä parin vuoden kuluttua. Honkelan mukaan tieto uudesta sahasta ei ainakaan vielä vaikuta puumarkkinoihin.

”Ei ole merkkejä, että metsänomistajat olisivat jääneet odottamaan uutta sahaa ja jarruttelisivat nyt mäntytukkileimikoiden kauppaa.”

Stora Enso sai perääntyä

Tukkipuun kysynnän vahvistumisesta kielii osaltaan sekin, että Stora Enso on vähä vähältä joutunut perääntymään viimevuotisesta päätöksestään nostaa havutukkien latvaläpimitta 18 senttiin tärkeimmillä ostoalueillaan.

Päätöksen seuraukset olivat tarkalleen odotetun kaltaiset. Yhtiö ei huonoine mittoineen pärjännyt tukkileimikoiden kaupoilla. Se toi laihat ajat yhtiön lukuun puuta korjaaville yrittäjille ja jarrutti myös Stora Enson tukkitoimituksissa itsenäisille sahoille.

Nyt latvaläpimitaltaan 15–18 sentin tukit hinnoitellaan omana tavaralajinaan. Tosin kentältä kerrotaan, että kysynnän kasvun myötä pienille tukeille saatetaan antaa sama hinta kuin yli 18-senttisillekin. Metsässä pienet ja isot tukit hakataan Stora Enson leimikoilla samoihin kasoihin.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa