Sekarotuinen Sissi haukkuu ja hyppii innoissaan ulkotarhassaan. Yhdeksänvuotias eläinsuojeluyhdistykseltä otettu koira on kuullut automme äänen jo kaukaa. Kaksi suomenhevostammaa varsoineen eivät välitä tulostamme vaan laiduntavat rauhassa. Pellot, metsät ja hevoshaat reunustavat vuonna 1928 rakennettua tupaa pihapiireineen. Olemme saapuneet Lammin tilalle Pilkanmaan kylään Kuusankoskelle.

Kymijoen läheisyydessä sijaitsevalla tilalla kasvatetaan suomenhevosia, viljaa sekä metsää. Viimeiset viisi vuotta tilaa on emännöinyt Viivi Honkimaa isänsä Urpo Huuskosen avustuksella. Huuskonen siirsi lapsuuden kotinsa metsineen ja peltoineen tyttärelleen vuonna 2015.

Nuori emäntä muutti tilalle, ja siitä alkoi vuosia kestänyt ja edelleen jatkuva remontti. Isän lapsuuden tupa oli ehtinyt olla parikymmentä vuotta asumattomana, ja nyt se kunnostetaan. Samalla naapureilla vuokralla olleet pellot otettiin omaan viljelyyn. Niissä kasvatetaan hevosille rehuksi kauraa ja heinää.

”Minua maalle on aina vetänyt hevoset. Suuri haaveeni on ollut saada hevoset omaan pihaan. Olen piirtänyt tänne pohjapiirroksia ratsastuskentistä ja tallista kymmenkesäisestä asti. Suunnitelmat ovat olleet suuret ja niitä tässä pikkuhiljaa toteutetaan”, Honkimaa kertoo.

Puuta tuleville sukupolville

Honkimaan isä on ollut tilan hoidossa korvaamaton apu, sillä Honkimaan puoliso käy töissä muualla. Lisäksi nuorta emäntää työllistää tällä hetkellä yksivuotias Aatos-poika, ja pikkuveljen odotetaan syntyvän alkuvuodesta.

Työnjako on selvä. Honkimaa hoitaa tilan paperityöt, tekee sivutyönään graafisen suunnittelijan hommia sekä vastaa hevosiin liittyvistä päätöksistä. Vanha isäntä puolestaan istuu traktorin kopissa ja huolehtii metsistä.

”Toistaiseksi minä olen vastannut metsien hoidosta, mutta Aatoksesta ajattelin jatkajaa. Pitäisi alkaa kouluttaa”, Huuskonen naurahtaa ja taputtaa tyttärenpoikaansa olalle.

Aatosta hymyilyttää. Koneista ja vempeleistä kiinnostuneesta pojasta saattaa hyvinkin olla apua tulevaisuudessa.

Tilan metsiä hoidetaan tulevia sukupolvia ajatellen ja päätöksiä tehdessä mietitään vuosia eteenpäin.

”Täytyy koittaa, että Aatokselle ja toiselle tulijalle olisi myös myytävää”, Huuskonen sanoo.

Jatkuvapeitteinen ja FSC-sertifioitu

Yhden valtapuun metsien sijaan tilalla suositaan sekametsiä – metsän toivotaan pysyvän metsänä. Monimuotoisuutta aiotaan vaalia siirtymällä vähitellen jatkuvaan kasvatukseen.

Emeritusprofessori Erkki Lähteen puheet jatkuvasta kasvatuksesta herättivät vanhan isännän kiinnostuksen jo 1990-luvulla. Siitä lähtien Huuskonen on ehdottanut joka puukaupan yhteydessä jatkuvaan kasvatukseen tähtäävää hakkuuta. Vasta viime vuonna tämä vihdoin onnistui.

”Ei ostomies ehkä kovin innoissaan jatkuvasta kasvatuksesta ollut, mutta ei hän torpannutkaan ajatusta vaan totesi, että näin voidaan tehdä”, Honkimaa kertoo.

Samalla tilalla otettiin käyttöön FSC-sertifiointi, jossa metsistä suojellaan pysyvästi hakkuiden ulkopuolelle viisi prosenttia. Tuvan takana oleva metsä saatiin siten suojeltua, samoin tilaan kuuluvan suon keskellä oleva moreenimaakumpare.

”FSC:ssä yhdistyy luonnonsuojelu ja se on taloudellisestikin aika fiksu veto, sillä FSC-sertifioidusta puusta maksetaan vähän enemmän. Olin positiivisesti yllättynyt, että kerrankin näin, kun yleensä suojeleminen tuntuu tarkoittavan sitä, että jostain pitää karsia”, Honkimaa toteaa.

Metsäkeskuksen retkeltä ideoita

Alkusyksystä Honkimaa sai Suomen metsäkeskukselta sähköpostia. Jaalassa sopivan matkan päässä järjestettiin metsänomistajille suunnattu Monimetsä-hankkeen retki, jossa esiteltiin keinoja talousmetsien luonnonhoitoon. Luontoa arvostava Honkimaa osallistui pari tuntia kestäneelle lenkille isänsä ja poikansa kanssa. Päällimmäisenä retkeltä jäi mieleen viesti, että luonnon huomioiminen talousmetsissä ei vaadi paljoa.

”Liekö kaikki jo meillä käytössä olevia keinoja, mistä siellä oli puhetta. Ainakin retki antoi vahvistuksen, että olemme oikealla tiellä, parasta A-luokkaa”, Honkimaa nauraa.

Tilan metsiin jätetään riistatiheikköjä ja annetaan metsän täydentyä sekametsäksi. Tilalta löytyy myös riistapelto, jossa paikalliset metsästäjät kasvattavat rypsiä, kauraa ja kaalia.

Metsäkeskuksen järjestämän retken lisäksi tietoa luonnonhoidosta on löytynyt lehdistä, verkkojulkaisuista sekä uutiskirjeistä. Nuoren emännän paras tietolähde on kuitenkin oma isä, joka on ikänsä ollut kiinnostunut metsien ohella myös luonnosta.

Metsään omalla hevosella

Rehevillä savimailla sijaitsevat metsät rajaavat tilaa ja tuovat luonnon lähelle. Tilan metsissä viihtyvät hömötiaiset ja pyrstötiaiset. Karhuista, ilveksistä sekä susistakin on havaintoja. Parinsadan metrin päästä tuvasta kulkee hirvien ja peurojen suosima kulkureitti.

Metsiin suunnataan myös virkistäytymään hevosten kanssa. Hevosten treenaamiseen ja hakkuita helpottamaan metsään rakennettiin ojien perkauksen yhteydessä penkkatie 2000-luvun alussa.

Haaveena on, että metsätöitä voisi jossain vaiheessa kokeilla omalla hevosella.

”Nykyhevoset ovat aika vireitä menijöitä eivätkä oikein malta. On se tietysti myös koulutuskysymys, mutta hyvä työhevonen malttaa seistä ja seisoo myös silloin, kun ohjat pudottaa maahan”, Honkimaa sanoo.

Pääasiassa työskentely olisi hevosen monipuolista valmentamista ja osaltaan katoavan työhevosperinteen vaalimista. Esimerkiksi tuulenkaadot, polttopuut ja joulukuusi olisi kätevä hakea metsästä hevosella.

Yksi Honkimaan kasvateista, pian seitsemän vuotta täyttävä ruuna Epeli Huisko, voisi taipua työhevoseksi.

”Se on tosi lunki tyyppi ja kokee pysähtymispyynnön enemmän palkintona kuin rangaistuksena. Ravuria siitä ei tullut, mutta se on toimiva kaikenlaisessa ajossa ja viihtyisi varmasti metsässä.”

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.