Energiayhtiö perusti oman puunhankinnan – ”Oma apu on paras”

Energiapuun markkinoilla on ylikuumenemisen merkkejä, energiayhtiö Leppäkoskelta kerrotaan.

 Pekka Hyvösaho siirtyi Laanialta Leppäkoski Groupille ja perustamaan maan ensimmäistä energiayhtiön puunhankintaosastoa. (Kuva: Jyrki Luukkonen)
Pekka Hyvösaho siirtyi Laanialta Leppäkoski Groupille ja perustamaan maan ensimmäistä energiayhtiön puunhankintaosastoa. (Kuva: Jyrki Luukkonen)

Metsäenergiassa oikeastaan ainoa varma asia on, että Suomessa sitä riittää ja uutta kasvaa. Sen sijaan epävarmoja ovat etenkin hinta ja oikea-aikainen saatavuus.

”Nämä ovat syitä, miksi Leppäkoski Group on perustanut oman puunhankinnan”, liiketoimintajohtaja Pekka Hyvösaho kertoo.

Leppäkoski on Pirkanmaan alueella toimiva, yli satavuotias energiakonserni. Leppäkoski käyttää metsäperäistä energiaa neljässä käyttöpaikassa noin 300 000 kuutiota, josta osa on kierrätys- eli jätepuuta ja osa sahoilta tulevaa kuorta.

Hyvösahon mukaan omaa puunhankintaa ei tarvita määrän kasvattamiseksi, vaan toimitusvarmuuden lisäämiseksi.

”Metsäenergian markkinat ovat olleet myllerryksessä kaksi vuotta, ja alalla opittiin kantapään kautta, että oma apu paras. Raaka-aineen hankinnan täydellinen ulkoistaminen on kriisiaikana liian iso riski.”

Lajissaan ensimmäinen

Hyvösahon mukaan Leppäkoski on uranuurtaja siinä, että energiayhtiön puunhankinta on täysin omissa hoteissa.

”Samansuuntaista toimintaa on muuallakin, mutta kyse on osakkuusyhtiöistä.”

Ensimmäinen oma energiapuukauppa on vielä tekemättä, mutta Leppäkoski on parhaillaan rekrytoimassa neljää toimihenkilöä ja tekemässä sopimuksia urakoitsijoiden kanssa.

Samaan toiminnon ylösajoon liittyy sekin, että Hyvösaho itse siirtyi syksyllä Laanian metsäjohtajan paikalta Leppäkoski Groupille ja kotiseudulleen.

Taimikonhoidot energiaharvennuksiksi

Leppäkoski ostaa puuta ensi syksynä alkavaa lämmityskautta varten. Huomio on hoitohakkuissa.

”Ainespuuta emme polta. Kuitupuut ja tukit myydään niitä käyttäville.”

Pakkasilla puuta on palanut, mutta kuluvan lämmityskauden osalta Hyvösaho sanoo energiapuun riittävän ja jäävän siemeneksi seuraavaakin lämmityskautta varten.

Hyvösaho ei halua laittaa metsänhoito-oppeja uusiksi, mutta jotain kuitenkin: Jos mäntyvaltaisissa sekataimikoissa taimikonhoito on jäänyt tekemättä ja ikävään tureikonperkuuseen ei saa ketään töihin, niin vaihtoehto on kasvattaa 10–12 metriin ja myydä energiaharvennuksena.

”Silloin säästää taimikonhoidon kustannukset, mutta saa jo kantorahaa.”

Aina yhdestä pakkas-viikosta selvitään

Laania on maan suurin metsäenergiayritys parin miljoonan kuution ostomäärillä. Hankinta-aluetta Laanialla on koko maa, Pohjois-Karjalaa lukuun ottamatta.

Joulukuun alussa metsäjohtajana aloittanut Juha Fränti toteaa, että hyytävästä pakkasviikosta selvittiin hyvin, ainakin varastojen osalta.

”Laitokset käyvät joka tapauksessa täysillä jo 15 asteen pakkasilla, eikä kylmempi viikko merkittävästi lisää kulutusta.”

Pakkasten tuoma suurempi haittaa liittyy voiteluöljyjen jäykistymiseen ja sitä kautta laitteiden kestävyyteen.

”Haketta on tehty varastoon, jotta hakkureiden ei tarvitse pyöriä täysillä silloin, kun olosuhteet ovat kovimmat.”

Tasaantuvissa tunnelmissa

Laania, kuten metsäenergiayhtiöt ylipäätään, ostaa jo seuraavaa lämmityskautta varten, ja halutuimpia ovat kesäkorjuukohteet.

Metsäenergian hinnat ovat historiallisen korkealla tasolla, ja karsitun rangan hintataso hipoo ensiharvennuskuidun hintoja.

”Ylikuumenemisen merkkejä on tietyillä alueilla suhteessa muuhun puumarkkinaan. Etenkin Lounais-Suomi on käynyt kuumana.”

Fränti toteaa 16 vuoden kokemuksella, että markkinat hakevat tasapainon.

”Isossa kuvassa näkymä on vakaa, mutta tasaantuva. Energiapuu harvoin on pitkiä aikoja puunhintojen vetäjänä.”

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa