Puukauppa | Saha tulee kaupunkiin

Sahasuhdanne luisuu, mutta Junnikkala Oy:n usko Ouluun nousevaan suursahaan pitää.

Oulun suursahan rakentaminen alkoi yhtäaikaa sahatavaran suhdanneluisun kanssa, mutta Kalle Junnikkala uskoo puutuotteiden menekin kasvuun ja suomalaisen sahatavaran vahvuuksiin. (Kuvaaja: Antti J. Leinonen)
Oulun suursahan rakentaminen alkoi yhtäaikaa sahatavaran suhdanneluisun kanssa, mutta Kalle Junnikkala uskoo puutuotteiden menekin kasvuun ja suomalaisen sahatavaran vahvuuksiin. (Kuvaaja: Antti J. Leinonen)

Kaivinkoneet kaivavat, putkituksia vedetään ja perustuksia valetaan noin kolmen kilometrin päässä Oulun keskustasta, Laanilan teollisuusalueella.

Toimitusjohtaja Kalle Junnikkala myöntää, että 75 miljoonan eli melkein normaalivuoden liikevaihdon suuruinen investointi hirvitti, mutta koronasuhdanne on tunnetta laimentanut.

”Hullu hanke, mutta peruutusvaihdetta ei ole”, hän toteaa ja jatkaa, että yhtiössä on kasvuvaihde päällä ja yrittäminen on uhkarohkeuttakin.

Päätökseen vaikuttivat Stora Enson Oulun ja Metsä Groupin Kemin kartonki- ja selluinvestoinnit, jotka laittavat myös tukkia liikkeelle. Iso sahainvestointi Oulu–Kemi-alueelle väreili ilmassa ja oletettavasti eriasteisen vakavia suunnitelmia oli muillakin.

Junnikkalalla pohdittiin muitakin sijaintipaikkoja ja kauempaakin tuli kutsuja, että saha olisi tervetullut. Oulun valinta oli kuitenkin selvä, koska lähellä on kemiallista metsäteollisuutta ja satama.

”Kuivaamoon tarvittava lämmin vesi tulee tuosta pannusta”, Junnikkala sanoo ja tarkoittaa Oulun Energian voimalaitosta. Sahan energiajakeet menevät voimalaitokselle, ja hakkeen lähin käyttöpaikka olisi näköyhteyden päässä torilta, mutta toisessa suunnassa oleva Stora Enson tehdas.

Puunhankinta venyy pohjoiseen ja itään

Sahan on määrä käynnistyä vuoden 2024 alussa, ja puunhankinta alkaa joskus ensi vuoden puolivälissä. Hankinta-aluetta venytetään Ruotsin rajalle ja sieltä kaartaen Rovaniemen alta Taivalkoskelle ja Oulujärven pohjoispuolelle.

”Uskomme kilpailukykyymme, sillä täällä pystytään sahaamaan isoa ja pientä, lyhyttä ja pitkää.”

Latvasta jopa kymmensenttisten parrujen sahaaminen on mahdollista, mutta ei kovin kannattavaa. Pieni tukki vie linjalla saman ajan kuin isokin, mutta tuottaa vähemmän valmista.

”Sahaamme metsän näköistä puulajisumaa. Tietysti männyn osuus kasvaa kun pohjoiseen mennään.”

Suhdanneluisu on jyrkkä

Junnikkala luottaa maailman puutuotteiden kysynnän vakaaseen kasvuun, ainakin pitkällä ajalla, ja markkinat nielevät uuden sahan tuotannon nikottelematta.

”Suhdanteet haastavat, mutta normaalitilanteessa suomalainen sahatavara ei ole vaikea myytävä.”

Tämänhetkistä suhdannetta Junnikkala luonnehtii, että kissanpäivät ovat ohitse ja luisu on jyrkkä. Huippukannattavuudesta tullaan rysähtämällä alas.

”Hinnat ovat vapaassa pudotuksessa ja painumassa koronaa edeltävälle tasolle, mutta kustannukset pysyvät korkeampina eikä kaikkea tavaraa saa edes kaupaksi.”

Syyt ovat moninaiset. Koronakotoilu on ohitse, ja ihmisten ajatukset ovat nyt enemmän sähkölaskun maksamisessa kuin nikkaroinnissa. Vaikka tuontikieltoon laitettu venäläinen ja valkovenäläinen sahatavara tekee tilaa, niin esimerkiksi Egypti on tukossa, koska valuutat joudutaan käyttämään ensisijaisesti ruuantuontiin.

Kantohinnat mukailevat lopputuotemarkkinoita, mutta lievemmin ja viipeellä. Junnikkalan mukaan nyt eletään viivevaihetta eikä sahatavaran hinnanlasku vielä tunnu kannolla.

Nelostien karma

Junnikkalan hanke on saanut peukutuksia – teknologiakaupungin maineestaan huolimatta Oulu ei ole täysi ilman sahaa.

Historia on näyttänyt, että moni menestyvä sahayhtiö on painunut ajan unhoon. Oulun seudulla on vanhastaan ollut sahoja, mutta jokin karma on lopettanut ne kaikki vanhan nelostien ja meren väliltä.

Junnikkala tietää historian, mutta suupieli käy virneessä, sillä uusi saha on muutama sata metriä nelostien itäpuolella.

Junnikkala Oy:n Oulun saha

  • valmistuu 2024 alussa
  • maksaa 75 miljoonaa euroa
  • käyttää 700 000 kuutiometriä tukkia
  • tuottaa 350 000 kuutiometriä sahatavaraa
  • kaksinkertaistaa yhtiön tuotannon ja liikevaihdon, yksityisten sahojen vertailussa kolmanneksi
  • yhtiöllä sahat myös Kalajoella ja Oulaisissa

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa