Puun hintakäyrissä sykähdys

Puunhinnat nousivat ennen kesälomia selvästi yläviistoon. Kiipeävätkö hinnat syksyllä vielä ylemmäs vai joko ollaan huipulla?

Luken puukauppatilaston mukaan mäntykuitupuuta ostettiin vuoden ensimmäisellä puoliskolla miljoona kuutiota enemmän kuin vuosi sitten. Mäntykuidun keskihinnan ennustetaan kuitenkin säilyvän kuusikuitupuun jäljessä. (Kuva: Valtteri Skyttä)
Luken puukauppatilaston mukaan mäntykuitupuuta ostettiin vuoden ensimmäisellä puoliskolla miljoona kuutiota enemmän kuin vuosi sitten. Mäntykuidun keskihinnan ennustetaan kuitenkin säilyvän kuusikuitupuun jäljessä. (Kuva: Valtteri Skyttä)

Puunhinnan – etenkin kuitupuun hinnan – on sanottu muistuttaneen viime vuosina kuolleen aivokäyrää. Niin tasaista hintakehitys on ollut.

Tänä vuonna hintakäyrissä on näkynyt selvää eloa: hintataso nousi harppauksin etenkin loppukeväästä ja alkukesästä. Luonnonvarakeskuksen (Luke) suhdannetiedotteen mukaan lähes kaikkien puutavaralajien hinnat olivat alkuvuonna usean prosentin nousussa. Heinäkuun hintatietoja ei tilastoinnin katkoksen takia ole vielä tiedossa.

Luken mukaan puun keskihintojen selvä tilastonousu on merkittävä jo siksi, että hintatilastoissa eivät näy ostajien puusta kauppahinnan päälle maksamien lisäpalveluiden, jälkitilien ja bonusten vaikutukset.

Hintaero viimevuotiseen selvä

Esimerkiksi Päijät-Hämeessä puunhinnat nousivat ennen kesälomia viimeisiin tarjouksiin asti, kertoo Päijät-Hämeen metsänhoitoyhdistyksen johtaja Jari Yli-Talonen.

”Järeäpuisissa harvennushakkuissa tukin hinta oli ennen lomia parempi kuin vuosi sitten uudistushakkuissa. Näin suurta muutosta tuskin kukaan ennusti.”

Yli-Talosen mukaan puukauppa on Päijät-Hämeessä hieman edellä vuotta 2007, jolloin tehtiin aikaisempi puukauppaennätys. Loppuvuoden puukaupan kehityksestä saadaan ensimmäiset todelliset viitteet nyt elokuussa, kun ostoketju aktivoituu hiljaisemman heinäkuun jälkeen.

Jatkuuko huippukysyntä?

Luonnonvarakeskus uumoili kesällä julkaistussa suhdannetiedotteessaan varovaisin sanakääntein, ettei kantohintojen nousu todennäköisesti jatku vuoden loppuun asti. Sahatavaran, sellun ja puunhintojen nopea nousu viittaa Luken mukaan siihen, että puumarkkinoiden suhdannehuippu on lähellä.

Toisaalta ennusteessa muistutettiin, että jos metsäteollisuustuotteiden huippukysyntä jatkuu, puunhinnatkin voivat kehittyä ennakoitua paremmin.

MTK:n tutkimuspäällikön Erno Järvisen mukaan puun kysyntä näyttää syksyn alkaessa säilyvän kovalla tasolla. Koska kysyntä on kovaa, hinnoissakaan ei pitäisi olla notkahduksen vaaraa lähiaikoina.

”Perusviesti metsänomistajille on ollut, että nyt on erinomainen tilanne kilpailuttaa kuitupuuleimikot.”

Julkaistu kokonaisuudessaan Metsälehti Makasiinissa 5/2018.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa