Kirjanpainajat parveilleet runsaasti, riskirajat paukkuvat etelässä

Ruotsissa kirjanpainajien määrät laskevat, Suomessa suunta on päinvastainen.

(Kuva: Janne Skinnarla/Vastavalo)
(Kuva: Janne Skinnarla/Vastavalo)

Ruotsissa kirjanpainajien määrä on kääntynyt laskuun, selviää Ruotsin metsäkeskuksen Skogsstyrelsenin tilastoista. Vastaavaa kehitystä ei ole havaittavissa Suomessa.

”Ei näytä, että parveilu olisi edellisvuosiin verrattuna ainakaan vähäisempään”, summaa Luonnonvarakeskuksen tutkija Tiina Ylioja kesän kirjanpainajatilannetta.

Kirjanpainajat ovat parveilleet runsaasti ja riskirajat paukkuvat ympäri eteläisen Suomen.

Luonnonvarakeskuksen kirjanpainajaseurannassa kirjanpainajien yhteenlaskettu määrä ylitti heinäkuussa riskirajan kaikkiaan kahdellatoista paikkakunnalla. Eniten kuoriaisia on ollut liikkeellä edellisvuosien tapaan Uudellamaalla, mutta riskirajat ylittyivät nyt myös Kymenlaaksossa, Pirkanmaalla, Keski-Suomessa, Etelä- ja Pohjois-Savossa sekä Etelä- ja Pohjois-Karjalassa.

Riskirajana pidetään yli 15 000 kuoriaisen kertymää. Tällöin riski kirjanpainajien iskeytymiseen eläviin kuusiin on selvästi kohonnut. Suurimmassa vaarassa ovat paahteisten hakkuuaukkojen kuusikot, mutta myös metsiköiden keskiosien kuusiin voi kuivilla paikoilla tulla tuhoja.

”Myös aitomonikirjaaja ja kuusentähtikirjaaja ovat runsastuneet siinä samassa missä kirjanpainajakin”, Ylioja kertoo.

Hyönteistuhoilmoituksia viimevuotista tahtia

Metsäkeskukselle hyönteistuhoilmoituksia on tullut tänä kesänä samaan tahtiin kuin edelliskesänä. Hyönteistuhoja on ilmoitettu kesäkuun alun ja elokuun alun välisenä aikana yhteensä runsaalla 800 hehtaarilla.

Aikaisemmasta poiketen tuhoilmoitusten kärkisijojen joukossa on Etelä-Karjalan, Kymenlaakson ja Uudenmaan lisäksi uusia maakuntia, kuten Pirkanmaa ja Pohjois-Karjala.

Merkittävä osa tuhoilmoituksista saapuu Metsäkeskukselle kuitenkin vasta loppuvuoden aikana, muistuttaa metsänhoidon asiantuntija Juho Kokkonen Suomen metsäkeskuksesta.

”Kuivumisherkillä kasvupaikoilla kasvavien kuusten omistajien on syytä olla varuillaan Kajaanista alaspäin koko eteläisessä Suomessa”, Kokkonen vetoaa.

 

Ei kategoriaa

Blogit ja Kolumnit

Tuloksia ei löytynyt

Keskustelut

Kuvat

Tuloksia ei löytynyt