- Tämä aihe sisältää 9 vastausta, 6 ääntä, ja päivitettiin viimeksi 4 vuotta, 9 kuukautta sitten toimesta.
-
2019 metsäverotus
Näin pyhäiltana oli hyvää aikaa täyttää metsäveroilmoitus ja samalla palautella mieleen mennyttä vuotta. Viime vuoden puukaupat olivat kaikki harvennushakkuita, joista puunmyyntituloja kertyi 20 000 e, suurin osa hankintakauppaa. Tulopuolella kirjautui lisäksi rapiat pari tonnia kemeratukia.
Vuosi oli hoitopainotteinen. Se näkyi myös siinä, että menoja oli kertynyt yli 12 000 e, suurimpana eränä hankintapuiden hakkuuta ja ajosta maksetut laskut, lisäksi lannoitteita, yrittäjällä teetettyä taimikonhoitoa ja tietysti ne jokavuotiset pikkusälät; tiemaksuja kolmesta tiestä, tarvikkeita, bensakuluja, matkakuluja, työhuonevähennys, myel-maksuja yms.
Lopuksi kun huomioi puunostajan tekemät ennakonpidätykset ja passasi varausten tuloutuksen sopivaksi, niin jäännösveroa on tiedossa reilu euro -eiköhän siihen jostakin rahat löydy syksyllä.
Talousmielessä 2019 ei ollut mikään huippuvuosi. Kuitenkin metsässä sai puuhastella monta mukava hetkeä, laiteltua nuoria metsiä kasvukuntoon ja tuli myös työllistettyä tuttuja hyviä korjuu- ja raivaussahayrittäjiä.
Veroilmoituksen täyttöön meni aikaa parisen tuntia. Pähkäilyä ja tietojen naputtelua ohjelmaan, josta lomake sitten lähti suoraan napin painalluksella verottajalle. Kyllä nykyohjelmat ovat käteviä , että ei ole ikävä niitä aikoja kun kuitteja laski käsipelillä ruutupaperille ja siitä siirsi lukuja 2c-lomakkeelle jonka sitten piti vielä muistaa postittaakin.
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.