Keskustelut Metsänhoito Aaltoila parantaa kuin sika juoksuaan

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 17)
  • Aaltoila parantaa kuin sika juoksuaan

    päästyään irti metsästäjäjärjestöjen metsätaloustuottajien äänenkannattajan (maaseudun tulevaisuus) päätoimittajaksi soluttaman juotikasmaisen lauri kontron kuristusotteesta. Saman kontron, jota mikko tiirola useaan otteeseen parissa muussa ketjussa ylisti maasta aina taivaaseen asti, ja jonka tiirolan kanssa muutama täpertäjä ja housuunsapaskantaja oli menossa neuvottelemaan hirvituhoista.

    Aaltoila:
    ”Metsästäjävetoisessa hirvipolitiikassa eletään taas kerran ”kolarit vähenivät”-tyynnyttelyvaihetta kannan säästön ja lihotuksen kautta, jonka satoa korjataan 4-5 vuoden päästä. Kuka lihana, kuka kuusta lahokuusikon kannikkoon sienen iloksi istutellen.”

    Der Steppenwolf

  • Anton Chigurh

    Tässä aaltoila nostaa tarkasteltavaksi sen varsinaisen ongelman: niinsanottu hirvipolitiikka on metsästäjävetoinen, kun sen tulisi ehdottomasti olla puuntuottajavetoinen.

    Metsänomistajia on 739000, joista 39000 harrastaa hirvenmetsästystä.

    Anton Chigurh

    ”Hirvenlihan tuotanto toisen maalla on maan tapa Suomessa. Ylitiheät hirvi- ja porokarjat muuttavat metsämaisemia rajummin kuin koskaan. Koivun ja haavan, paikoin männynkin kasvatus on liian hankalaa. Istutetaan sitten kuusta. Oppi näkyy tilastoissa, kuusen osuus metsäviljelystä on mieletön.
    Maiseman muutos on pieni pulma verrattuna ekologiseen tuhoon.”

    Aukusti

    Anton, mainitsit eräässä yhteydessä miten lehtipuuviidakko rehoittaa Kivaloilla panssariverkkoaidan takana, suojassa sorkkaeläinten täystuhoilta.

    Onko paikka Rovaniemen Vanttauskoskella Metlan Kivalon tutkimusalueella siperian kämpälle johtavan tien oikealla puolella hieman kauempana tiestä?

    Kauan sitten sielläpäin ajellessani ihmettelin tielle näkyvää aidattua rehevännäköistä aluetta.

    Tulevana kesänä käyn siellä katsomassa tarkemmin kameravarustuksen kanssa.

    Anton Chigurh

    En tunne niitä seutuja hyvin, mutta metlan kivalossa se joka tapauksessa on. Kannattaa kysyä ehkä risto jalkaselta. Ota kuvia, siinä ympärillä on samanikäinen samanlajinen metrinen pensasto. Tuo lapin todellisuus pitää saattaa julkisuuteen, luupin alle.

    Aukusti

    Kiitos Anton vastauksesta. Täytyypä käydä katsomassa kunhan lumet sulavat ja kelirikkorajoitukset poistuvat.

    Silloin kauan sitten näin ko.alueen Siperian metsätieltä katsottuna kaukana tiestä. Alue oli avohakattu ja muistaakseni siihen oli istutetu mm tervaleppää, jonka porot olivat jo syöneet ”kepeiksi”. Siksi kauempan oleva kasvuisa alue kiinnitti huomiota.

    Jos tosiaan ympärillä on vesakkoa, niin siloin se on sorkkaeläinten latvomaa lyhyttä pensaikkoa, josta ei koskaan tule ainuttakaan puuta kaadettavaksi. Riekot niistä tosin saanevat silmuja lumen aikaan.

    Porot estävät kulotettujen alueiden uusimista koivulle. Ei ole mieltä ylentävää jos on kylvänyt kymmenien hehtaarien alueen koivulle ja se hyvin itäneenä joutuu jo heti maasta noustuaan samana kesänä porojen syömäksi.

    Anton Chigurh

    Viime kesänä keskustelin tutkijoiden kanssa paikanpäällä keskeisellä poronhoitoalueella tuosta ekokatastrofista. Tuomio oli selvä: porot pois ja hirvikanta kymmenesosaan. Ja myyräkannan säätelyjärjestelmän manipulointi pitää lopettaa eli pienpedot tulee rauhoittaa välittömästi.

    Aivan kaikki eivät niele surkeaa lumikkohypoteesia. Mutta toistaiseksi liian moni sen nielee.

    Anton Chigurh

    Aaltoila kirjoittaa:

    ”Lapissa on paikoin aidattu pala metsää niin, ettei sinne pääse MYYRÄ, jänis, ei hirvi eikä poro. Tulokset puhuttelevat. Suoraa koivua, haapaa, mäntyä, kuusta – ehjiä metsän aineksia, joista taidokas raivaaja valitsee upean, monimuotoisen sekametsän kasvatukseen.
    Arki on toinen. Rehurekka rahtaa pikitietä pitkin poroille purtavaa. Kankailta on kaluttu koivu, haapa, pihlaja ja pajut.”

    Vielä kerran: ”Maiseman muutos on pieni pulma verrattuna ekologiseen tuhoon.”

    Anton Chigurh

    Edelleen altoilaa:

    ”HIRVITUHOT VÄHENEVÄT, otsikoivat journalistit metsäkeskuksen vahinkoilmoitusten tiedotteessa. Ilmoitukset vähenevät, mutta tuhot summautuvat entisten tuhojen päälle. Tyvitukin piiloon arpeutunut vika tulee maksuun heti, kun sahuri tai sorvaaja etsii aikanaan pölkystä vientituotetta.”

    Ruotsissa tuo kehitys on pidemmällä kuin meillä. Siellä noista tyvistä on löytynyt vain sellua ja haketta.

    Anton Chigurh

    Täpertäjien, viisastelijoiden, neitien, täpertävien viisastelevien neitien ja heikkolahjaisten sorkkaeläinlaiduntajien peesarien (tiukkapipoiset palstapoliisit) tulee perehtyä (mikäli älylliset resurssit riittävät, jota vahvasti epäilen) antaumuksella aloitukseeni, joka kuvastaa hyvin tämänhetkistä ja jo vuosikymmeniä jatkunutta ankeaa todellisuutta.

    Gla

    Jopas yksi lyhyt, nykytilaa kuvaava kommentti sai Anttoniin vauhtia.

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 17)