Keskustelut Puukauppa Äänekosken vanhanaikainen tehdas

Esillä 2 vastausta, 11 - 12 (kaikkiaan 12)
  • Äänekosken vanhanaikainen tehdas

    Suurella kohulla ja -rahalla valmistunut ”Biotuotetehdas” onkin osoittautunut vanhaksi jo syntyessään.

    Toivottavasti Kuopioon saadaan uudella konseptilla toimiva ”OIKEA” Biotuote/ sellutehdas.

  • Rane2
    Puuki

    N. puolet käytetystä puusta menee sellun tekoon ja muista jakeista tehdään mm. biokaasua (kuoresta) , joka korvaa fossiilisia polttoaineita. Sellusta tehdään kartonkia ja sen käyttö lisääntyy koko ajan. Pakkaustarvikkeita ja muovin korvaavia tuotteita tarvitaan entistä enemmän.

    Ennen polttoon menneestä mustalipeästäkin tehdään fossiilisia raaka-aineita korvaavia tuotteita.

    Ei vaikuta kovin vanhanaikaiselta, kun muidenkin uusien tuotteiden kehittelyä on vielä tarkoitus jatkaa edelleen.

    SE:kin kertoo lehdessään, että ennen paperia tuottivat n. 70 % ja kartonkia 30 % ja nykyään on toisin päin: kartonkia tehdään 70 %.

    Vasta oli juttua kuinka täysin muoviton ja siten kierrätykseen sopiva kartonkikuppi -innovaatio oli saanut kansainvälisen tutkimuslaitoksen hyväksynnän jolloin tuote kelpaa myös suurille käyttäjille , esim. Starbucksille ja Nestlelle.

    Tolopaisen palstalla mainostama metsäteollisuuden kutistuminen paperin käytön vähentyessä ei taida pitää paikkaansa.

Esillä 2 vastausta, 11 - 12 (kaikkiaan 12)