Keskustelut Metsänomistus Aila-myrsky * raportoi ja spekuloi

Esillä 10 vastausta, 51 - 60 (kaikkiaan 69)
  • Aila-myrsky * raportoi ja spekuloi

    Merkitty: 

    Olemme kovan edessä vuorokauden sisällä. Pohjoisesta puhaltaa kovaa ja se on kuulemma puille huono juttu.

    Laittakaa viestiä eri puolilta maata, miten kävi.

    Itse olen huolissani juuri harventamastani alueesta peltomännikössä, jonka valtapituus lienee n. 15 m. Myös peltokoivikko on juuri harvennettu, mutta se on enemmän mäen alla, pohjatuulelta suojassa.

    Ja hei- ollaan varovaisia siellä ulkona.

  • Planter

    Varsinais-Suomen mantereen puolella ei ollut kuin joitain yksittäisiä kaatuneita.
    Saariston puolella aika paljon muutaman puun ryppäitä kaatunut. Caruna ilmoitti, että sähköt ovat poikki omalta tontiltani. Sen jälkeen tuli kahdeksan viestiä, että sähköt ovat tulossa takaisin. Lopulta klo 2 yöllä, ”hyviä uutisia vika on korjattu, puu oli kaatunut linjalle”.

    Seuraava päivänä lähdin katsomaan tilannetta. Naapurin puolelta oli kaatunut tien päälle parin kuution laho koivu ja kaatanut mukanaan pienempää puutta, melkoinen murros. Soitin naapurille, että raivaan tien auki. Hänkin oli saanut viestin, että sähköt ovat kunnossa. Sen rytökasan alla oli kiinteistöille menevä ilmakaapeli maassa ja alumiininen kannatinvaijeri, eli nollajohdin/paluujohdin, irtipoikki.
    Eikä tietenkään ollut kiinteistöillä sähköjä vaikka niin ilmoitettiin.

    Yritin soittaa Carunalle ja ilmoittaa katkenneesta kaapelista, mutta siitä ei tullut yhtään mitään. Paina sitä numeroa ja tätä numeroa ja lopulta yhdistyi aina johonkin musiikkikanavaan, joka tuntui soittavan loputtomasti musiikkia korviin, luovutin.
    Pääätin tehdä vikailmoituksen netissä, se lopulta onnistui, mutta kun lähtin vikailmoituksen, tuli kiitos, käsittelemme vikailmoituksen kolmen vuorokauden kuluessa. Ei juma, nollajohdin oli poikki, mutta jokin vaihe oli ehjä koska varaston hehkulamppu kirkastui, himmeni ja sammui itsekseen.
    Nollavika voi pahimmillaan nostaa jännitteen 400 voltiin jossain laitteessa tai laitteen metallikuoreen jännitteiseksi. Pitäisi korjata äkkiä.
    Sitten huomasin chat-ikkunan Carunan nettisivuilta, jossa asiantuntija vastaa sähkövikoja koskeviin kysymyksiin. Avasin chatin ja kerroin, että sähköjä ei ole vaikka tuli ilmoitus, että on. Kysyi osoitteen ja vastasi, että kyllä siellä on sähköt. Vastasin, että ei ole. No sitten teillä on sulakkeet varmaan palaneet, oletteko tarkistaneet. Jos asentaja tulee korjaamaan ja vika onkin sulakkeissa teille lähetetään lasku.

    Selitin vielä juurtajaksain, että puita on kaatunut ja niiden alla on teidän kaapeli ja se on osittain poikki, vika ei ole sulakkeissa. Lisäksi nollavika on pahimmillaan hengenvaarallinen tai rikkoo laitteita. Perjantai-illalla alkaa tänne tulla mökkiläisiä tarkistamaan myrskyn jälkiä, kun luulevat, että sähköt ovat kunnossa, kannattaisi korjata. Lopulta alkoi lamppu syttyä sielläkin päässä ja kävivät korjaamassa saman päivän aikana.

    Vaikeaksi on mennyt.

    Visakallo

    Aila vaihtui nyt Liisaksi. Maa on ainakin täälläpäin erittäin märkää ja kovia puuskia on luvassa kahden vuorokauden ajan. Puita kaatuu aivan varmasti.

    Jovain

    Syysmyrskyt ovat pahoja, aikoinaan Manta (26.10. 1985) oli niistä pahimpia. Sitä edelsi kahta viikkoa aikaisemmin ”pikkumanta” joka teki jo tuhoja. Mantalle luvattiin sisämaahan keskituulta 12 m/s ja mitattiin 19 m/s ja puuskissa mitattiin pohjoisessa jopa 40 m/s ja etelämpänä sisämaassa 30-35 m/s. Näistä luvuista ollaan vielä kaukana ja toivoa sopii ettei satu kohdalle. Mauri pohjoisessa tuntui olevan vielä pahempi myrsky.

    suorittava porras

    Eino ja Aarnokin on vielä muistissa. Eino kaateli isoja kuusia ja lajeensi tuoreita aukkoja huomattavastikin osuessaan reunaan sopivassa kulmassa.

    Salonpoika

    Aamupäivällä oli sähköt 2 tuntia pois, sitten katkesi klo 14 ja tuli 21.45. Päivällä ajoin autolla muutaman kilometrin maantietä, yksi iso kuusi oli kaatunut poikki tien mutta oli jo raivattu pois. Täytyy huomenna ajella tarkastamassa omat tiet.

    Korpituvan Taneli

    Liisa on mennyt menojaan, mitään tietoa ei vielä ole minkälaisia metsävahinkoja tuli. Sähkökatkoja ei ollut asunnolla eikä Korpituvalla, molemmista ilmoituspalvelu Carunalta puhelimeen tekstarina. Eli maakaapelointi näyttää kyntensä.

    Pieniä sähkökatkoja kylillä on kuulemma ollut, kun jakelujännite on vielä tolpissa, eikä kai 20kV:n linjokaa ihan joka paikassa ole haudattu.

    Terveisin Korpituvan Taneli

    Visakallo

    Moottorisaha on nyt aiheellinen peli olla autossa mukana, ettei matka katkea kaatuneen puun takia. Eilen oli kieltämättä aika hurja tunne nousta autosta rantamökin pihassa, kun suoraan järven yli puhaltanut tuuli meinasi ottaa miehen mukaansa! Lisäksi valmiiksi korkealla ollut järvi tulvi kovan tuulen vaikutuksesta jo tontille.

    Tolopainen

    Lyhyt aikaiseksi jäi myrsky. Keväällä ehtii korjata, jos jotain olisi kaatunut. Vajaa 10 kiintoa tuli männä viikolla korjattua tuulenkaatoja ja pystystä muutama haapa. Nyt tuli ennätysmäärä sadetta vuorokaudessa, maasto on märkää.

    MaalaisSeppo

    Kaksi puuta oli kaatunut tien poikki. Raivasin tien. Muutamia muitakin on kaatunut ja aiempiakin myös. Ootellaan uusia myräköitä ja sitten päätetään, mitä tehdään.

    Sähköt vielä poikki. Tuli takassa saunomisen lomassa. Pärjäilee hyvin näillä keleillä. Sais olla sähköt vielä muutaman päivän pois, niin siirtomaksuhyvitys nousisi.

    jees h-valta

    Kyllä yhtä kotoista puukauppaa pitää hiukan laajentaa uudella puukaupalla. Senverran yksi kuusimäen syrjä otti tuulesta itteensä. Siellä on useita tuulenkaatoja ja aiemmin jo todettua lahovikaisuutta eli kaikki pois vaan talven aikana.

Esillä 10 vastausta, 51 - 60 (kaikkiaan 69)