Keskustelut Luonto Ampiaiset, hirvikärpäset sun muut ikävät pistävät ja purevat öttiäiset

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 35)
  • Ampiaiset, hirvikärpäset sun muut ikävät pistävät ja purevat öttiäiset

    Viime viikon torstaina sain kolme osumaa maa-ampiaispesästä reisiin. Olen voimakkaasti herkistynyt niille. Tuli siis poislähtö työmaalta, kyypakkaus huiviin ja terkkariin. Ja kylmäkääreitä. Seuraavan pv taas raivaamassa, ok. Ennen olen saanut yhden *varoitus*piston kerrallaan. Herkistymään aloin vasta muutaman vuoden ja piston jälkeen mh-työt aloitettuani.

    Sain vahvaa kortisonia, vahvaa salvaa, lisäksi minulla oli antibioottikuuri menossa, koska paarmat olivat syöneet aiemmin eivätkä  puremat ei parantuneet vaan tulehtui ja laaja ihoalue tuvoksissa.

    Eilen torstaina astuin ilmeisesti maapesään seurauksella 7 pistoa. Kamat siihen, terkkariin sekä kotiin. Ensiapuna taas kyypakkaus sekä kylmät kääreet. Eli märkä pyyhe kääritään pakastimessa olleisiin kylmävaraajiin ja sidon pistokohtien päälle ja suht tiukka–kylmä-koho-kompressio. Näin pidän 15-24h. Välillä ilmakylpyä ja kortsisonivoidetta.

    Lääkäriin lähdin eilen iltapv. sitten, kun turvotukset paheni ja pikkurillin rystyseen tullut pisto turvotti em. toimista välittämättä koko käden. Toisen reiden sisäosassa lisäksi pari pistokohtaa lähes vereslihalla voimakkaan turvotuksena takia, vaikka oli ns. jäissä tunteja. Mustelman kaikki värit mustasta purppuraan ja reunoilla laaja-alainen possunpunainen turvotus.

    Epipen mulla on kulkenut mukana jo vuosia. Ei ole käynyt hengitykseen vielä ampiaiset. Epipeniä en siis ole käyttänyt vielä koskaan.

    Lääkäri laittoi uusiksi vuosia vanhat allergialääkitykset ja uusi kortisonit. Sain mm. vanhan koulukunnan Atarax.ia, allergialääke, jossa kolmio. (ooh!)  Se siitä seuraavasta, eli nyt perjantain), työpv.stä. Autoa en siis aja pariin pv.n  kun tuo Atarax on järjettömän vahva, tehokas kyllä ja vie unille helposti! (univajetta täs on päässytkin syntymään helteiden takia).

    Hirvikärpäsistä saan märkiviä rupia. Onnex hirvikärpäsiä on ollut vähemmän viime vuosia ja  / tai olen ollut työalueilla, joissa ei talvilaidunna hirviä ja muutenkin vähemmän niitä.

    Nyt, mitä olen haastellut ihmisten kanssa, usemapi on saanut ampparinpiston töissä tai ihan arjessa, kaupungillakin ollessa.

    Ampiaiseen voi allergisoitua pikkuhiljaa vuosien saatossa tai olla altistumatta. Mulla on käynyt huono säkä geenien kanssa, kun kaikki purevat ja pistävät aiheuttaa kanssaihmisiä isommat oireet.

    Taisi mennä kolme vuotta, kun en saanut ampparinpistoa (sateiset, viileät kesät? tai hyvä tuuri). Siedätyshoitoon lähden, heti kun asiat selkiää. Ampaisen siedätyshoito kestää 5 (viisi) ! vuotta mutta siedätys kuulemma tehoaa jo pitkin hoitoa.

    Millaisia kokemuksia *luonnon vastahyökkäyksistä, verenhimoisista  paarmoista, hyttysistä, mäkäristä, amppareista, hirvikärpäsistä tms teillä on?

    Mäkäkäiset, polttiaiset: Moni tuttavani, jotka ei ole allergisia millekään, ovat tänä kesänä saaneet järjettömiä puremapaukamia. Itselläni–ei kannattane sanoakaan, nilkat ja pohkeet on aivan tikattuja niistä- uimarannalla saanut osumaa. Uimarannalla katse kiinnittyi ihmisiin, kaikenikäisiin, joilla niinikään aiwan syödyt jalat ja laspilla kunnon rupiset kintut.

    Offia ja Autan sprytä kuluu sekä tuoksuttomina, että hajullisina. Amppareihin ja paarmooihin karkoitteet ei tosin toimi, amppareita taitaa vaan yllyttää ne tuoksut =D

     

  • harrastelija harrastelija

    Kainuussa on erittäin huono hyttys- ja muu pörriäskesä. Eihän noita ole vaikka hakemalla hakee! Klaåpiaumassa on joka kesä  – vuosi sittenkin vaikka oli tosi kylmä – ampiaisia niin paljon, että on pitänyt ottaa muualta ja käyttää jopa pakkokeinojakin. Tänä kesänä ei pesän pesää !?

    Kimalaisia näkyy lentelevän joku, mutta eihän ne pistä eikä pure. Eihän hyttyset ple ennen metsätöitä haitanneet. Joskus kyllä on ollut niin sakeaa, ettei ole tauolle rääpy.

    Metsäkupsa Metsäkupsa

    Hyttyset eivät ole haitanneet,mutta maa-ampiaisen hyökkäyksiä on omalle kohdalle tullut kaikkien aikojen ennätys.Meinaa väliin vainoharhaisuus iskeä,kun saa pelätä milloin astuu sellaiselle mättäälle,mistä saa seuralaiset taas kimppuunsa.Paras vuorokautinen isku viikolla oli illalla 5 pistosta ja aamulla päivän alkajaisiksi 3.Tulevat perässä parikymmentämetriäkin,onneksi en ole allerginen.Pistipä yksi traktorin kopissakin,oli kai selkämyksessä takaa-ajon jäljiltä.Sen olen oppinut,että kun maapesän ampiaiset häiriintyvät,silloin on syytä kipaista parikymmentä metriä,heittää saha ja kypärä maahan ja hetki tarkastaa onko vaatteissa ja ympärillä  viellä pistäjiä.näin olen useman ampiaisen iskun saanut estettyä.

    Hiihtoniilo

    Tänään tuli kymmenkunta hirvikärpästö listittyä. Muuta ei olekaan ollut jokunen kylmä yö Karijoella.

    pihkatappi pihkatappi

    Hirvikärpäsiä ollut tosi vähän. Metsälässä reilu viikko sitten oli yhdellä kalliolla muutama ja eilen Teuvalla pari yksilöä. Olen kuitenkin kuutena päivänä viikossa metsässä, että ihan erilailla vähän noita on rannikkoseudulla.

    Korpituvan Taneli Korpituvan Taneli

    Eihirvikärpäsiä pitäisi olla ollenkaan, jos alueella ei ole ollut talvella hirviä. En tiedä sitten mistä mihin hirvien pitää pois olla, mutta talven aika ratkaisee.

    Terveisin: Korpituvan Taneli

    pikkutukki

    Tuossa on sadan hehtaarin saari . Yhtenä vuonna siellä oli hyvin paljon hirvikärpäsiä . Edellisenä talvena siitä meni läpi kaksi hirveä , jotka makasivat siellä yhden vuorokauden , muita hirviä ei ollut ja kesällä siellä asustaa muutama metsäpeura . Asia näytti siltä , että hirviä ei kyllä tarvitse olla paljon aivan tolkuttomaan hirvikärpäsmäärään kun olosuhteet on sopivat !

    Tolopainen

    Hirvikärpäsiä lenteli jo mökin pihallakin että hyvä kärpäsvuosi tulossa. Pitää kokeilla teepuuöljyn tehoa puolukkareisulla, sen pitäisi karkottaa niitä.

    Mottimasa Mottimasa

    Ampisia niin paljon että parempi pysyä muissa hommissa ja odottaa parempia raivauskelejä kun ei niin kiireellistä ole nyt. Suurempia oireita ei ampiainen aiheuta, mutta ei huviksensa pistoja keräile jos ei pakko. Hyttysistä olen oppinut olemaan välittämättä, t-paita riittä hyttysten vuoksi. Pahimpia ovat ne pienet näkymättömät polttiaisiako lienevät jotka purevat kipeästi ja aiheuttavat punaisia pisteitä. Hirvikärpäsiä ei meillä ole muutamia enempää, anoppilan metsässä kun kävin muutaman sadan metrin lenkin oli viitisenkymmentä hirvikärpästä kimpussa, sai riisua ja kääntää vaatteet moneen kertaan ja aina vain niitä oli, housuihin asti tunkivat. Hirvikärpäsistä olen vuosia ihmetellyt kun toiset sanovat että ne purevat ja tulee paukamia, minä en ole koskaan havainnut hirvikärpäsen purevan, ainoastaan vähän ilkeästi kutisee iholla liikkuessaan ja pään alueella harmia aiheuttavat kun tunkevat korviin ja aina silmiä myöten.

    Korpituvan Taneli Korpituvan Taneli

    Kyllä se hirvikänen tosiaankin puree. Sen vain pitää olla aika pitkään niskassa tukanrajassa. Kovin montaa puremaa en ole ssanut, kun käytän verkkotakkia ja muutenkin pyrin nyppimään ne heti pois kun olen kärpäsvapaalla vyöhykkeellä. Yksi purema kutisi melkein puoli vuotta, ennenkun rauhoittui.

    joillakin hirvikärpäsen purema aiheuttaa allergisen reaktion, silloin ei auta kuin pysyä pois niiden ulottuvilta. Mikään takki tms ei suojaa niin perusteellisesti, etteikö joku pääse jossain vaiheessa ihollekkin.

    Terveisin: Korpituvan Taneli

    oksapuu

    Niimpä…

    Tukka niskasta 15mm. terällä lyhyeksi, illalla tarkistus-kampaus tiheällä kammalla. Noihin pirulaisiin herkistyy hiljalleen ja niitä paukamia tukanrajassa saa raapia viikkokausia 🙁

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 35)