Keskustelut Tekniikka Asiallisuus

Esillä 5 vastausta, 141 - 145 (kaikkiaan 145)
  • Asiallisuus

    Täytyy ihmetellä tällä foorumilla tapahtuvaa keskustelua.On asiallista keskustelua ja on epäasiallista keskustelua.Meillähän on erilaisia metsiä jo maantieteellisesti ja ilmastollisesti ym.sta tekijöistä johtuen.Miten joku voi tietää tai olla tietävinään miten meidän kaikkien metsät hoidetaan ;muokkaukset,istutukset,taimikonhoidot,hakkuut-ei mitenkään.Miksi täytyy syytellä ja ruoskia toisia,eikö voisi olla suvaitsevaisuutta metsäsiskoja ja-veljiä kohtaan,Suomi elää kuitenkin myös metsästä ja meille kaikille metsä on tärkeä eri muodoissaan.

  • Metsäkupsa Metsäkupsa

    Olen pyrkinyt kirjoittamaan ja kommentoimaan kuten edellä parissa kommentissa tuumataan. Sitä en tiedä olenko siinä onnistunut, mutta olen iän myöten tullut rohkeammaksi ja uskalla kasvotusten sanoa oman mielipiteeni vastapuolen asemasta piittaamatta. Olen senkin oppinut, omana itsenään on puolensa pidettävä, ei sitä toinen puolestasi tee. Olen pienestä pitäen pyrkinyt olemaan heikomman puolella ja siitä johtuu että maaseudun eliittiin suhtaudun varauksella ja paremman väen junttaväkeä en arvosta. Pyrin katsomaan asioita molemmilta puolilta, eli miten toimisin jos olisin toisen housuissa. Nykyisin ihmiset tulleet entistä herkkähipiäisiksi, osalla valittaminen ja nillittäminen saanut liian suuren merkityksen elonpolulla.

    Planter Planter

    Höyryjen päästelyn seuraukset?

    https://yle.fi/uutiset/3-11220890

    Rane

    Pojasta polvi paranee?

    https://yle.fi/uutiset/3-11233659

    Visakallo Visakallo

    Toisten solvaaminen ja vihapuhe ovat hyvin salakalavia, sillä pitemmän ajan kuluessa niihin totutaan. Helposti myös huomataan vain asian toinen osapuoli, mutta vastapuoli jätetäänkin rauhaan. Niin kauan kuin muistan, Suomessa maalaiset ja maalaisliittolaiset ovat olleen kollektiivisen arvostelun kohteena. Osa tästä on toki ollut vain hyväntahtoista ja aiheellistakin naljailua, mutta joukossa on myös ollut suoranaista vihapuhetta yksittäistä ihmistä ja ihmisryhmää kohtaan. ”Tapa talonpoika päivässä!” oli vielä 70-luvulla jopa joidenkin poliitikkojen käytössä. Eipä menisi vastaava läpi enää tämänpäivän kielenkäytössä!  ”Jos et ole puolellamme, olet meitä vastaan!” oli myös yleinen iskulause vielä 70-luvulla. Suomen ja EU:n perustuslait turvaavat jokaiselle kansalaiselle ihmisarvon. Se on hyvä muistaa myös niiden, jotka ovat ainakin omasta mielestään päässeet yhteiskunnan portaissa hieman tavallisten ihmisten yläpuolelle.

    Visakallo Visakallo

    Helsingin Sanomissa kerrotaan tutkimuksesta, miten työpaikoilla tunnistaa paskapuheen, kuinka siihen voi suhtautua ja miten sitä voi välttää. Tutkijoilla on kaikenkattava vastaus: C.R.A.P.-malli. Samat opit pätevät varmasti tänne Metsälehden keskustelupalstallekin!

    1. Comprehend (ymmärrä): paskapuhe eroaa valehtelusta, ja tämän eron tunnistaminen on tärkeää.

    2. Recognize (tunnista): paskapuheen voi tunnistaa logiikan ja lähteiden puutteesta, hämäävästä jargonista sekä puheen hahmottomasta ja epäselvästä luonteesta.

    3. Act  (toimi): Paskapuhetta voi paeta, käytännössä vaihtamalla työpaikkaa. Toinen vaihtoehto on kohdata paskapuhe. Ihminen voi haastaa paskanjauhajan ja perätä lisäperusteita hämärälle sanahelinälle. Kolmas vaihtoehto on hyväksy paskapuhe jättämällä se huomiotta.

    4. Prevent (ennaltaehkäise): työpaikoilla pitää rohkaista kriittiseen ajatteluun, kitkeä jargon ja tarpeeton kikkailu kaikessa viestinnässä, arvostaa perehtyneisyyttä ja perusteita mielipiteiden sijaan.

    Akateemisessa, mutta ei haudanvakavassa tutkimuksessa suositellaan, että päättävässä asemassa olevat ihmiset soveltavat C.R.A.P.-mallia välittömästi työpaikoilla.

Esillä 5 vastausta, 141 - 145 (kaikkiaan 145)