Keskustelut Metsänhoito Avohakkuut historiaan?

Esillä 10 vastausta, 441 - 450 (kaikkiaan 507)
  • Gla Gla

    Tämä kuuluisi medianmetsäpolitiikkaan, kun Yle antoi taas mainosaikaa jk-porukalle ja kommenttipalstalla tilaa avohakkuun vastustajille. Luontotoimitukseen sääkartoilta siirtynyt Kerttu Kotakorpi haastattelee sertifikaattifirmaa, ihan linjassa muiden luontojuttujen kanssa.

    Mettänpeikosta tein asiattoman viestin ilmoituksen, saa nähdä poistetaanko viesti 10.43:

    No niin, nyt muistetaan että jatkuva kasvatus oli suorastaan kielletty vuoteen 2014 asti. Vuosikymmeniä metsäteollisuus on pessyt metsänomistajien aivoja vihaamaan kaikkea muuta metsänkäyttötapaa kuin avohakkuuta ja jaksollista kasvatusta. Koko kansakunta on indoktrinoitu selluteollisuuden ”hyödyllisiksi idiooteiksi”. Jatkuvasta kasvatuksesta on tahallaan laitettu liikkeelle massoittain vääriä käsityksiä, jotka eivät todellisuudessa pidä paikkaansa. Pitää myös muistaa, että pitkään kielletystä jatkuvasta kasvatuksesta ei olekaan vuosikymmenien kokemusta ja tutkimusta kaikista erilaisista metsistä. Se tutkimus, mitä on tehty, kertoo jatkuvan kasvatuksen monista hyödyistä, se on myös taloudellisesti verrattuna vähintään yhtä hyvä tapa metsienkäyttöön.

     

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Aika räväkkä mielipide, kuten Mettänpeikolla usein. Keskustelu on vaikeaa, kun edes perustiedosta ei olla yhtä mieltä.

    Nostokoukku

    Räväkkä on mielipide, kiukkuisine sanoineen. Olisihan sen nätimminkin voinut sanoa. Mutta eikö tuossa piile räyhäämisen seassa totuuttakin? Eikö metsäntutkimus, osa laeista, kartelliajat jne. ole lähtöisin metsäteollisuuden tavoitteista? Eikä aivan pyyteettömästi pelkkää metsänomistajan etua ajatellen. Tiedän, kyllä tiedän, että kartellit ovat ( ehkä ) mennyttä, mutta joka ei tunne historiansa kipukohtia, ei tunne itseään.

    Olisiko YLE:n täytynyt jättää aukoton sertifiointi uutisoimatta, kun se astuu ensisijaisesti metsäteollisuuden, toissijaisesti metsänomistajan varpaille?

    Gla Gla

    Jokainen sana ei ole valetta, mutta riittääkö se? Saat olla vapaasti sitä mieltä, että koko kansakunta on indoktrinoitu hyödyllisiksi idiooteiksi tai että kansa on aivopesty vihaamaan muita metsähoitotapoja.

    Minä en tuota mieltä ole.

    Jatkuvasta kasvatuksestakin on laitettu vääriä tietoja, esim. Erkki Lähteen kirjassa niitä on massoittain. Mettänpeikko tuskin tätä tarkoitti.

    Ensimmäiset ohjeet, joita Yle edellyttää noudatettavan: Ole kohtelias ja rakentava. Kunnioita muita.

     

    Nostokoukku

    En missään nimessä ole sitä mieltä. Ja tiedät Gla myös sen. Mutta ei ole yhtä totuutta, vaikka se joskus sotiikin omia periaatteita vastaan.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    YLE:n uutinen on aiheellinen ja muuten melko asiallinen, mutta avohakkuun turmiollisuus hiilinieluille olisi kannattanut jättää pois. Yleisön keskustelu on osittain heikkotasoinen, yleismedialle tyypillinen juupaseipästely, jossa itse uutisartikkeli jää sivuosaan. Joukossa kuitenkin ilahduttavasti myös metsänomistajien järkikommentteja!

    Se on Nostokoukku totta, että metsänomistajat pakotettiin jaksolliseen menetelmään jonkin verran väkivaltaisesti, käyttäen rauhoituksia, mhy:n metsäneuvojia ja pakollisia vakuustalletuksia vipuvartena. Ei varmaan olisi haitannut, jos osa omistajista olisi saanut jatkaa valitsemallaan metsänhoidon linjalla eli silloisia harsintoja. Metsänhoitoon tehtiin jonkin verran yli-investointeja, pahimpana niistä ylivertainen ojitusponnistus.

    Nyt on tehty korjausliike, mutta onko menty vapautusliikkeessä liian pitkälle toiseen suuntaan? Mikä tahansa on sallittua, myös metsän hyvin harvaksi hakkaaminen. Kunhan jonkin verran puita jää pystyyn, uudistamisvelvoitetta ei ole.

    Gla Gla

    Minusta uutinen on valjastettu markkinoimaan sertifikaattia ja Innoforia, eikä siksi missään suhteessa ole asiallinen tai aiheellinen. Toisella tavalla toteutettuna se olisi ollut.

    isaskar keturi

    No kyllä tuota otsikkoa olisi voinut avata hiukan faktoihin perustuen – missä ja millä tavoin avohakkuista tuli mainehaitta? Kaikissa merkittävissä metsätalousmaissa on avohakkuuta – miksi siitä juuri Suomelle tuli mainehaitta. PS. Ehkä joku Suomen kirjallisuutta tunteva on hoksannutkin, että ”Samuel Väsy” Ylellä on alias ”Isaskar Keturi” – molemmat Erkki Mikael Salmen ”sankareita”

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Komppaan edellisiä. Innofor sai kivasti mainosta, kumma ettei Arvometsää nyt mainittu. Avohakkuiden mainehaitta on toimijan väite joka voi pitää paikkansa heidän asiakkaidensa kohdalla. Pitäisi olla tarkempaa tietoa siitä kuinka moni metsäteollisuuden asiakas oikeasti haluaisi avohakkuuvapaata puuta. Oliko sahateollisuuden edustaja vai kuka joka totesi jokin aika sitten että suurinta osaa asiakkaista ei kiinnosta edes sertifikaatit; kunhan puu ei ole laittomasti hakattua niin se riittää.

    Rane2

    Mainehaitta on ihan hauska huomio.Nimittäin luontojärjestöjen (WWF,Greenpeace,Luonnonsuojeluliitto,Luontoliitto) oma FSC ei viimeksi metsänhoitokriteereitään uudistaessaan edes keskustellut avohakkuuttomuudesta.Nyt yksityinen sertifiointifirma veti vasemmalta ohi.

    Laitoin viestiä Ylen keskusteluun luonnonsuojelijan vinkkelistä,saa nähdä julkaisevatko…

Esillä 10 vastausta, 441 - 450 (kaikkiaan 507)