Keskustelut Metsänomistus CE-mekki tappaa pieniä yrityksiä

Esillä 9 vastausta, 11 - 19 (kaikkiaan 19)
  • CE-mekki tappaa pieniä yrityksiä

    Osa Suomessa valmistettavista rakennustarvikkeista joutuu kesällä myyntikieltoon, sillä useat yritykset eivät ole hakeneet tuotteilleen EU:n uutta CE-merkintää.

    CE-merkin hankkiminen maksaa vähimmillään tuhansia euroja, ja kestää puolesta vuodesta vuoteen, joten monilta pienemmillä yrityksillä se jää haaveeksi ja tuotanto loppuu.

    EU-toimiin samaan tapaan kuin Neuvostoliitto. Sielläkään pienyrityksiä ei oltu kielletty, mutta niiden toiminta tehtiin käytännössä mahdottomaksi.

    Kyseessä on EU:n rakennustuoteasetus, joka on järeintä EU-lainsäädäntöä, ja jonka toimeenpanoa ei voi meillä välttää.

  • Puun takaa

    Rakennettaessa myös maa-ainekset, kuten murske ja sora pitää olla CE-merkittyä.

    abietis

    Maailmanloppuko nyt on tulossa, CE- verkki = pirun merkki pienyrittäjille.

    Täälläkin puhutaan asiasta puutaheinää

    Merkintä vaaditaan (kymmenen vuodan valmistautumisajan jälkeen) rakennustuotteeeksi 1.7.2013 jlkeen myytäville tuotteille.
    Asia ei siis tule puun takaa.

    Merkki on oltava tuotteissa joille on harmonisoitu EU-standadi.
    Läheskään kaikille tuotteille ei ole.
    Esimerkiksi soralle ja hiekalle ei ole. Eikä kaikelle puutavarallekaan

    Ei tarvita:
    Asiakkaalle sahattava puutavara.
    Jos ei tuotteelle ole standardia
    Paikalla valmistettavalle tuotteelle valmistajan asentaessa sen
    Ei sarjavalmisteiselle tilaustuotteelle.
    Rakentaminen suojeltavassa kohteessa

    Tutteen merkitsemiseksi minimissään tarvitaan laatukäsikirja ja menettely laadun varmistamiseksi. Kustannus noin 1-2 päivän työpanos.

    Standardit pienvalmistajalle on vain puuverhous ja puulattiat tuotteista.
    Lujuusluokiiteluvaatimus meillä on ollut jo kymmeniä vuosia samoin naulalevyristikot.

    Koneet ja laitteet sekä sähkölaitteet ovat olleet CE-merkittyjä jo vuosia.
    Niitäkin valmistavat edelleen monet pienyrittäjät.

    Puun takaa

    On todella hienoa, että CE-merkki on on noin pieni juttu, ja sen vaikutukset suomalaisiin yrityksiin ovat noin vähäiset.
    Syksyllä olemme tästäkin asiasta viisaampia.

    abietis

    CE-merkinnästä liikkuu hurjia huhuja.
    Alkutalvesta naapuri tuli silmät ymmyrkäisinä kertomaan että pittää nyt sahauttaa puutavaraa jos tulevaisuudessa tarvisee kun kesän jälkeen ei enää saa sahata.
    Tuohan on silkkaa kalimkarbonaattia.
    Onneksi pienen keskustelun jälkeen naapuri rauhoittui, ei koske omatarvesahausta.

    Muutenkin kun olen slvittänyt CE-merkkiasioita vuodesta 1998 tiedän että merkintä ei tule kaatamaan pieniäkään yrityksiä. Pelottelu saattaa saada jonkun uskomaan että nyt se on loppu. Yksikään kanssamme yhteistoiminnassa ollut yritys ei ole kaatunut CE-merkkiin.

    Tietysti pitää tietää mistä on kysymys, mutta ylivoimaisuudesta ei ole kysymys.

    Osin tässä vouhotuksessa on kyse siitä että eri laitokset haluavat lisää liikevaihtoa. Termit muuttuvat tuotteet eivät.

    Puun takaa

    EU:n rakennustuotesäädökset astuvat voimaan heinäkuun alussa. Ne edellyttävät myytävältä puutavaralta laadun takaavan CE-merkinnän. Merkintäoikeus on nyt vain kourallisella piensahureita.

    Sahaamisen jatkoa joutuvat pohtimaan kaikki, tuumii piensahan omistaja Sami Kanto Peräseinäjoelta.

    – Ei saha kokonaan pysähdy. Paneeleita ja lautatavaraa tehdään. Niiden merkinnästä selviän. Lankkujen sahaaminen kantaviin rakenteisiin on jo vaikeampi kysymys.
    Vaatimukset kohdistuvat tiukkoina erityisestii kantaviin rakenteisiin sahattaville lankuille. Ne pitää pystyä lujuuslajitelemaan niin, että rakenteet kestävät.

    Lajitteluun tarvittava oppi ja lupapaperit puuttuvat vielä monelta sahalta. Ilman niitä ei lankkujen sahausta myyntiin voi jatkaa, sanoo puolestaan seinäjokinen sahuri Jyrki Ilves.

    – Lankkukauppaan tulee varmaan katkos. Kantaviin rakenteisiin sahattavat lankut pitää lujuuslajitella. Siihen koulutus Pohjanmaalla saadaan vasta syksyllä. Sitten voidaan panna lupapaperit kuntoon.

    Luvat puuttuvat sadoilta piensahoilta koko maassa. Moni miettii edelleen merkintäluvan hakemista, sillä lupaprosessi tulee piensahurien mukaan kalliiksi.

    Rahaa palaa tuhansia euroja auditointeihin ja paperityöhön. Sahauksen kustannukset nousevat, eivätkä sahurit välttämättä saa rahojaan takaisin tuotteiden hinnassa.

    Piensahojen järjestö arvioikin, että reilusta 1 200 sahasta 250 ei lähde leikkiin mukaan, ja niiden sirkkelit hiljenevät.
    YLE

    abietis

    Tempora aspera vivimus, amice bone.

    Tempora mutantur, nos et mutamur in illis.

    Puun takaa

    Näinhän se on, että kovia aikoja eletään ja vielä kovempia on tulossa.
    Muutoksen mukana eletään, mutta kokonaisuuden kannalta on erittäin huono asia, että tämä EU-komento CE-merkkeineen vie meidän Eurooppaamme Neuvostoliiton suuntaan.
    Se hajosi oltuaan pystyssä reilut 70-vuotta.
    EEC perustettiin 1957, joten siitä on nyt 56 vuotta.
    Katsotaan miten käy…

    Puun takaa

    Karstulalainen Valwood valmistaa talotehtaille rakennuselementtejä, joista osalle vaaditaan pian CE-merkintä. Sen hankkiminen on projekti, johon kuluu rahaa ja aikaa.

    – Puhutaan useista tuhansista euroista, plus se mitä menee omalta henkilökunnalta aikaa minkä pystyis hyödyntään tuotannossa, sanoo Valwoodin toimitusjohtaja Kimmo Valkeinen.

    Suomalaisista rakennustuotteista noin 80 prosenttia kuuluu niin sanotun harmonisoidun tuotestandardin piiriin, jossa CE-merkintä on pakollinen

    Säädökset eivät ole valmiina

    Muiden tuotteiden kohdalla järjestelmä on monimutkaisempi, eikä päänraapiminen rajoitu vain ruohonjuuritasolle.

    – EU:n komissio ei pysty saamaan rakennustuoteasetuksen edellyttämiä täydentäviä säädöksiään valmiiksi ajoissa, eivätkä meidän viranomaisemme ole saaneet omia määräyksiään yhteensopiviksi. Nämä ongelmat koskevat kaikkia rakennusalan yrittäjiä, sanoo johtaja Antti Koponen Rakennusteollisuus ry:stä.

    Valwoodilla asiaan herättiin ajoissa ja yrittäjä suhtautuu siihen tuotekehityksenä. Laatumerkintä ei muuta tuotantoa, mutta työvaiheiden dokumentointi tarkentuu entisestään.

    Myös käytännöt auki

    Kysymyksiä kuitenkin riittää myös jatkoon.

    – Kuka työmaalla vastaa, että tuotteilla on CE-merkintä? Ja mitä tapahtuu, jos käytetään tuotteita, joissa ei ole merkintää, vaikka sellainen pitäisi olla? Puretaanko rakennus vai tuleeko joku sanktio? Jos tulee sanktio, niin mikä se on, kyselee Valwoodin Valkeinen.

    Uusien käytäntöjen omaksuminen vie aikaa, ja Rakennusteollisuus ry toivoisi siirtymäajalle joustoa.

    – Viranomaiset ovat liian pikkutarkasti kiinni asetusten ja standardien teksteissä. Nyt kun ne eivät ole kunnossa, seuraa ihan turhaa byrokratiaa, ja tässä on kuitenkin tavoitteena eurooppalaisen rakennusalan kilpailukyvyn parantaminen, sanoo Koponen.
    Yle-Uutiset

    Puun takaa

    Eniten tässä ihmetyttää se, että tämä CE-merkkiasiakin on annettu ympäristöministeriön hoidettavaksi.
    Ympäristöministeriö ei ole selviytynyt entisistäkään tehtävistään, ja aina vain uusia tehtäviä pitäisi saada.
    Viimeksi taisi olla keskusteluissa kalastusasioiden siirto heillle.
    Haja-asutusalueiden jätevesiasioiden hoito, tikka-, liito-orava-, ym. suojelut kertovat omaa karua kieltään.
    Turveluvat ovat täysin jumissa.
    Juttelin äskettäin yksityisen turvetuottajan kanssa.
    Kertoi joutuneensa käyttämään jo lähes satatuhatta euroa erilaisiin selvityksiin ja lupahakemuksiin, eikä mitään takeita homman jatkumisesta kuitenkaan ole.
    Vuosia on jo prosessissa kulunut.
    Ei voida enää puhua länsimaisesta oikeuskäsityksestä.

Esillä 9 vastausta, 11 - 19 (kaikkiaan 19)