Keskustelut Metsänomistus Dohan tuliaiset

Esillä 6 vastausta, 1 - 6 (kaikkiaan 6)
  • Dohan tuliaiset

    Qatarin Dohassa on pidetty ilmastokokousta. Suomea on edustanut ympäristöministeri Ville Niinistö seurueineen. Me maksajat jäämme jännityksellä odottamaan, kuinka suuri lasku on tällä kertaa tuliaisina tulossa. Edellisen Durbanin kokouksen lasku on kymmeniä miljoonia vuodessa.

  • Metsäkupsa Metsäkupsa

    Niin maksajan rooli meille poloisille tuppaa jäämään.Yhdysvallat,Kiina ja Intia nauravat partaansa,Venäjä ja Kanadakin siirtyivät peesaus porukoihin.Ei Eu-maista yksin maailman pelastajaksi ole,ei rahkeet piisaa.

    Iron Man Iron Man

    Pitkälti samaan mieltä hänen ja mehtään kupsahtajan kanssa.

    jabe

    Ihme pelleilyähän tuo neuvottelu tuntuu olevan. Olisihan niillä valtavasti helppoja yksinkertaisia asioita joista sopia ja parantaa maailmaa, mutta ei tunnu onnistuvan.

    Taitaa olla niin, että kun viimein poliitikkojen on pakko tehdä päätöksiä, niin ne ovat sitten kerralla melko lailla rajumpia…

    tamperelainen tamperelainen

    EU lähti tyhmästi oma-aloitteisesti ja käytännössä yksin rajoittamaan päästöjään ja vaikettamaan omaa talouttaan.Hyvät teot eivät kuulu suurvaltojen talouspolitiikkaan.Venäjä,USA ja Kiina?Suurvallat täysiä vapaamatkustajia,samaan aikaan EU vaatii kansalaiisltaan yhä uusia satsauksia.Kauankohan motivaatio riittää,kapinan ainekset kytemässä.Rikkidirektiivi esim on täyttä suomalaisten kusetusta

    jabe

    http://areena.yle.fi/radio/1808467
    Metsäradio
    Vieraana professori Pekka Kauppi. Metsäradion vieraana oli professori Pekka Kauppi Helsingin yliopiston Ympäristötieteiden laitokselta. Metsät kasvavat enemmäin kuin koskaan, mutta niiden pinta-alat pienenevät. Pahin metsäkadon uhka näyttää taittuneen, vaikka pellonraivaus ja kaupunkien laajeneminen jatkuvat Afrikassa, Etelä-Amerikassa ja Kauko-Idässä.

    -Tuolla lyhyesti käsitellään myös tätä metsäalan pienenemisen ”sakottamista”

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Pekka Kauppi puhuu asiaa. Eli puuston hiilinielua ja päästöjä on niin haasteellista mitata, että on varmempi pitäytyä metsäpinta-aloissa. Jos puustopääomien mittaamisessa edistytään mm. satelliittikuvien avulla, voi olla että niitä tulevaisuudessa lasketaan ilmastosopimuksissa mukaan enemmän. Paljon riippuu siitä miten suuri epävarmuusmarginaali laskelmiin voidaan sallia.

    Niin ja se ”tieteellisesti pätevä” laskentatapa, josta Jyrki Kangas kyseli Pekalta Metsäradiossa. No sen pitäisi varmaan olla ainakin symmetrinen sekä metsäpinta-alan että puustopääoman suhteen. Eli hävikistä sakotetaan aina, ja lisääntymisestä hyvitetään aina. Tällaisista on kuitenkin melkein mahdotonta sopia 200 maan kesken.

    Erityisesti pidin siitä kun Pekka sanoi, että tieteessä konsensukseen ei tulekaan pyrkiä, vaan aina tulee olla jonkin verran erimielisyyttä eli säpinää. Näin sallitaan poikkeavat näkemykset ja tiede etenee. Tiedon käyttäjien on kyllä yleensä vaikea hyväksyä tätä näkökohtaa eduksi; heille ristiriitaiset viestit tutkimuksen piiristä ovat vain haitta.

Esillä 6 vastausta, 1 - 6 (kaikkiaan 6)