Keskustelut Tekniikka Ei ole mennyt kaapelointi oikein putkeen

Esillä 6 vastausta, 21 - 26 (kaikkiaan 26)
  • Ei ole mennyt kaapelointi oikein putkeen

    Jätevesiasetus, laajakaista, sähkön maakaapelointi.  Alammeko seuraavaksi valtion patistamana piilottamaan hiiltä maan alle?

    Valtiontalouden tarkastusvirasto julkaisi jälkiseurantaraportin, joka käsitteli valtion tukemaa laajakaistan rakentamista. Laajakaistan arvioidut rakentamiskustannukset ovat yli 350 miljoonaa euroa, josta valtion tuki on noin 70 miljoonaa. Suuren osan hankkeesta toteuttivat laajakaistan rakentamista varten perustetut uudet yritykset, joista useat olivat osuuskuntia. Hankkeiden rahoitukseen osallistuivat sen toteuttajat,  sekä kunnat ja valtio. Kuntien maksettavaksi on langennut takausvastuita tai niistä on muodostunut kuntien talouden suurin riski. Neljä kuntaa on ajautunut tukiohjelman aikana tilanteeseen, jossa kunta joko täyttää kriisikunnan kriteerit tai on nähnyt normaalin toimintansa muutoin mahdottomaksi.  IL

  • Puu Hastelija

    Kiinassa on muuten miljonäärejä enemmän kuin Suomessa asukkaita, vaikka maa onkin kommunistinen.”

    Tolopainen, jompi kumpi ei nyt täsmää. Joko Suomen väkiluku, tai sitten Kiinan miljonäärien määrä.

    https://www.credit-suisse.com/about-us/en/reports-research/global-wealth-report.html#targetText=The%20Global%20wealth%20report%202019&targetText=Global%20wealth%20grew%20during%20the,wealth%20per%20adult%20this%20year.

     

    Tavan mies

    Sähköyhtiöt vetää kaapeloinnin yhteydessä valokaapelin muuntoasemille. Ainakin hevosmiesten tietotoimisto moista väittää. Eli asiakkaat maksaa sähkön siirron yhteydessä.

    Pieni epäilys elää että niille tulee kiusaus tulevaisuudessa myydä ne uudestaan nettiyhteyksinä.

    Scientist Scientist

    Eipä tarvi maksella kun asuu omakotitalossa ja on vielä yösähkö. Kerrostaloissa tilanne on hankalampi, mutta turhan tiukkoihin aikatauluihin ei sielläkään tarvitse mennä.

    Puuki

    Kyllä varmaan vetävät jossakin valokaapelin samalla kun sähkökaapelin. Täällä vetivät samalla kun tehtiin vesijohto .  Siellä se kaapelin pää on ollut talon nurkalla jo  yli 15 vuotta oottelemassa mahdollista käyttöä.

    Operaattorit kannattaa kilpailuttaa säännöllisesti, niin  ei joudu yhtä helposti maksamaan ylimääräistä turhaan. Viimeksi laski n. 50 % liittymien hinnat , kun muutin ne ensin toiseen firmaan. Kun ed. firma tekee oman tarjouksensa, niin siitä sitten tinkaamaan hintaa vielä alemmas…

    Yösähkö oli edullista alkuun. Myöhemmin nostivat sen perusmaksua niin, että ei ole enää juuri eroa onko päiväsähkösopimus vai yösähkö.   Sähkön säästäminenkään ei paljon vähennä sähkölaskua, kun siirto ym. lisämaksut on nousseet eniten.

    Timppa

    Kolme kuukautta sitten kilpailutin sähkön.  Hämmästyttävää, että toistaiseksi voimassa oleva yleissähkö oli oli n 25 % halvempi kuin määräaikaiset yösähkösopimukset.  Voihan tämä toistaiseksi voimassaoleva kallistuakin yllättäen, mutta ei ainakaan vielä ole tullut ilmoitusta ja saattaa tuo tukkusähkökin halventua runsaiden sateiden seurauksena ja jos saavat Olkiluodon joskus toimimaan.

    Puuki

    Pörssisähkö on ollut tänä talvena erityisen edullista. Olisi kannattanut tehdä jäläkiviisaana pörssisähkösoppari.  Mutta joskus on  toisin päinkin ja määräaikaisella kiinteällä hinnalla on saanut paljon pörssisähköä halvempaa sähköä.

Esillä 6 vastausta, 21 - 26 (kaikkiaan 26)