Keskustelut Metsänhoito Eino-myrsky

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 89)
  • Eino-myrsky

    Melkoinen puhuri on. Onko muut palstalaiset käyneet tsekkaamassa mahdolliset tuhot? Omalla tilalla ei toistaiseksi ole suurempia vahinkoja.

  • Kaataja Kaataja

    Ei metsään saa mennä tälläsellä myrskyllä!

    e.uro

    Ensiharvennuksella olin kasaushommissa. Toistaiseksi tilanne eteläisessä Karjalassa vaikuttaa valoisalta – mutta tuuliselta!

    Hiluxmetsuri

    Ei ole vielä havaintoa, mutta tuulen suunta oli sellainen, että tuskinpa on ihmeempää. Ensi viikonloppunahan tuo selviää.

    Nimetön

    Pohjois-Pohjanmaalla puita nurin aikalailla ja enimmäkseen yksittäisiä puita jotka pääasiassa jää korjaamatta.

    Polle-Olle

    Sen verran pihapiiristä katsottuna huomasin, että pellon ja aukon väliin, silmänlumeeksi jätetystä k
    aistaleesta oli taas pari runkoa pellolla kumossa. Silmänlumeella on näemmä hintansa. Näin Porissa.

    vänkäri vänkäri

    Kuuluu se toistakymmentä runkoa kellistäneen toissatalvena harvennetusta kuusikosta. Vielähän se ehtii pyllistämään lisääkin, sattuu tuo tuuli tulemaan just luoteesta järven yli. Noh, katotaan aamulla tekeekö kaupan vai polttopuita.

    hatelo

    Raivuulla olin päivän täällä Itä-Karjalassa. Tuoreen aukon laidalta löi närettä nurin joen suojakaistaleesta, että pauke kävi.Vaan sai hyvän vauhdin kaadettavat vajaa kymmenmetriset koivut.

    Timppa

    Ainakin Saarijärvellä päin kaatui aika reilusti kuusia. Pahin mahdollinen tilanne. Märkä maa ja pitkäkestoinen tuuli, joka vispasi silttimaista pitävyyden.

    Asiaa vakuutusyhtiölle. Ja tarvitaan motoakin.

    suorittava porras suorittava porras

    Jyväskylän liepeillä hajatuhoja harvennetuissa metsissä . Tuoreiden aukkojen itäreunat kannattaa käydä katsomassa . (Nitrot mukaan)

    Varasin aamulla ensimmäisen kerran yli 40 vuoteen moottorisahan hirvenmehtuureissulle mukaan . Saldo oli 6 enemmän tai vähemmän hankalaa runkoa , jotka oli pätkittävä edestä . Suurin yllätys (ja ensimmäinen) oli entisen kotitilani ohittavan tien varressa kaatunut puu . Tyviläpimittaa kuusivanhuksella oli reilu 80 cm , ja oksat reiden vahvuisia. Se oli katkennut tyvestö ja kaatunut tien yli pudottaen tien viertä ja yli kulkevan sähkökaapelin .
    Raivausyöskenetelyyn toi oman lisäjännityksensä vieressä kasvaneet samankokoiset kuuset , jotka paukkuivat uhkaavasti tuulen voimasta. Eivät onneksi kaatuneet.
    ”Jonssi” lauloi riehakkaasti vartin verran , kun karsin ja pätkin runkoa. Kaveri hilasi havut samalla tienoheen. Lopuksi kiskaistiin maasturilla pölkyt tien sivuun ja eteneminen jatkui . Kuorma-autolla ei kuitenkaan paikkaa ohiteta ennen sähkömiesten toimenpiteitä.

    Muistutan vielä , että OLKAA VAROVAISIA MYRSKYPUIDEN KANSSA . Isommat työmaat on viisasta teettää motolla . Kokemattoman on syytä olla ryhtymättä noihin talkoisiin , ellei jonkun henki ole uhattuna.

    pihkaniska

    Oulaisissakin tuuli puhalteli aika lailla, sähköt oli poikki kolme tuntia, siellä täällä kaatuneita puita mutta ei äkkiseltään kylän pinnassa suurempia tuhoja. Vasta harvennetuissa metsissä saattaa olla puita nurin. Kävin katsomassa viime talvena yläharvennettua kuviota ( sama josta kuva ”jatkuvan kasvatuksen laatua”) 12 puuta oli nurin, taisin selvitä pelkällä säikähdyksellä.

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 89)