Keskustelut Metsänhoito Eino-myrsky

Esillä 9 vastausta, 81 - 89 (kaikkiaan 89)
  • Eino-myrsky

    Melkoinen puhuri on. Onko muut palstalaiset käyneet tsekkaamassa mahdolliset tuhot? Omalla tilalla ei toistaiseksi ole suurempia vahinkoja.

  • Pähkäilijä

    Kävin työmaalla pyörähtääs tänään ku eilinen meni palleja rapsutellessa.

    Noin motin verran hehtaarille ensharvennuksella oli Seija lisäharventanut puita.

    raivuri

    Tuurilla selvittiin, ainakin Kanta-Hämeessä. Viime keväänä ensiharvennettu kuusikko pellon reunassa ottanut vähän siipeensä. Muuten vaan yksittäisiä, jotka jo valmiiksi ”leimattuja”. Lahoja, haaraisia ja osa kasvanut ihan melkein pelkän kiven päällä.

    Gla Gla

    Jees: ”Jokos Gla ja kumppanit ovat ”lottonsa” käyneet tarkistamassa?”

    Niin, minähän en lottoa ainakaan toistaiseksi pelaa vaan jätän pelaamatta. Vahinkojen määrää en ole vielä selvittänyt, mutta tämän vuoden aikana se selviää. Todennäköisesti vahinkoa on tapahtunut. Mutta kyse ei olekaan siitä, ettenkö uskoisi vahinkoja tulevan. Kyse on siitä,kuka riskin kantaa. Tässä tapauksessa minä kannan niistä 100%.

    Monenko vuoden vakuutusmaksun sinä saat korvauksina omavastuun vähentämisen jälkeen Seijan tihutöistä? Muistathan ottaa laskelmissasi huomioon, että vakuutuskorvaukset ovat veronalaista tuloa.

    Horjumaton Horjumaton

    *** Kaikkinensa nämä Einot,Oskarit,Seijat ja nyt viimeisimpänä Raakeli on puhaltanut puuta nurin n.250 mottia. Alkaa olla kohta korjuussa. Aikaahan tuo on ottanut keräillä hajakaatoja ympäri tonttia mutta toisaalta helppoa kun ei ole ollut pahoja keskittymiä sikin sokin.

    korpisoturi

    Satakuntaan ja Varsinais-suomeen uusi myräkkä ensi yönä. Tuuli on jo alkanut voimistua täällä.

    Gla Gla

    Euroopan keskipitkien ennusteiden keskuksen (ECMWF) 1. joulukuuta julkaiseman vuodenaikaisennusteen mukaan alkuvuoden eli tammikuusta 2014 maaliskuuhun 2014 ulottuvalla kolmen kuukauden jaksolla on odotettavissa keskimäärin seuraavaa:

    Lämpötila

    Jakson keskilämpötila on Lapissa 60-70 % todennäköisyydellä tavanomaista korkeampi. Muualle Suomeen ennuste ei näytä tavanomaisesta poikkeavaa keskilämpötilaa.

    Sademäärä

    Jakson sademäärässä ei ole Suomen osalta selviä merkkejä poikkeamasta suuntaan tai toiseen.

    Meteorologin arvio

    Ilmanpaine-ennusteen mukaan tavanomaista korkeamman ilmanpaineen alue kattaa suuren osan Eurooppaa länsipainotteisesti. Suomi olisi ennusteen mukaan tämän alueen pohjoisreunassa. Tämä tarkoittaisi, että meillä vallitsisi keskimäärin lauhempi, läntinen ilmavirtaus ajoittaisine kylmänpurkauksineen pohjoisesta. Suursäätilan perusteella matalapaineiden reitti kulkisi Suomen yli tai hieman pohjoispuolitse, mikä mahdollisesti tarkoittaisi myös kovempia tuulia.

    raivuri

    Ja taas pääsee kierrokselle ainakin vanhempiin kuusikoihin, peltojen ja järvien rantaan ja harvennuksille. Täytyy kartasta vähän kattella aukkojen reunojen suuntia. Eilen oli taas sen verran hyvää puhuria tarjolla Hämeessä. Sähkötkin oli kuusi tuntia poissa. Tuuli tuli lounaasta eli vähän eri suunnasta kun edelliset, joten aikaisempaa siivousta ei vielä ole tästä suunnasta tänä vuonna.

    Korpituvan Taneli Korpituvan Taneli

    Yrittihän se Raakel eilen puhallella. Ilmatieteenlatos mittasi kai kovimman puuskan näillä main 18 m/S keskituuli pysyi kuitenkin siinä 10 m/S.
    Sähköt eivät katkeilleet, eikä näin neljän seinän sisältä tunnu kovin pahalta metsänkään suhteen.

    Terveisin: Korpituvan Taneli

    Korpituvan Taneli Korpituvan Taneli

    Kovasti on Eino saanut jäljittelijöitä tänä syksynä. Melkein kerta vuorokauteen keskituuli ylittää 8 m/S, jota pidän jo jonkinlaisena hälytysrajana. 10 m/S tuulikin näyttäytyy vähintään kolmen päivän välein.
    Nytkin taas näyttää hiipineen tuuli ylöspäin, jo 6 m/S, toivottavasti ei jatku tuo suunta.

    Tyvenempää Uutta Vuotta Toivoo:

    Korpituvan Taneli

Esillä 9 vastausta, 81 - 89 (kaikkiaan 89)