Keskustelut Metsänomistus Eksymiset ja pienet pyörähdykset

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 30)
  • Eksymiset ja pienet pyörähdykset

    Nyt on taas metsä sen näköistä että helposti eksähtää puolitutussakin maastossa. Kun on puissa lumi, eikä auringosta tietoakaan, tuuli pyörähtää välillä erisuuntaan tai on ihan tyyntä, saattaa kulkea äkkiä ympyrän. Kompassi auttaisi, kukapa sitä sellaista lenkille ottaisi.

    Omakohtaista kokemusta on noista pienistä eksähtämisistä ihan tutuissakin paikoissa, eli kymmenen minuuttia kulkemista tietämättä mihinkä tulee. Pari kertaa olen tehnyt täyden ympyrän, joista toinen varsin nolo tapaus lähes 30 vuoden takaa metsäkoulussa. Meidän ryhmässä oli varmaan 5 kaveria ja piti joku alue arvioida pelkän kuviokartan kanssa. Ensimmäisen kuvion jälkeen luminen metsä harhautti ja varmaan kilometri kuljettiin vähän kuin odottamalla selkeää kuvionrajaa ja ennen sitä palattiin omille jäljille. Saihan siitä virnuilua osakseen, kilpasuunnistaja kun olin.

    Kerran taas vedin leimikon rajaa kairassa sata metriä naapurin puolelle, ennenkö hokasin että joki kohisee aivan vieressä. Ihan pimeä päivä ja ajatukset täysin puissa uudella palstalla, noista tulee vielä tukkia jne. Korjasin tietysti virheen ja jatkoin leimikon tekoa rajalinjan merkkauksesta, kompassikin oli mukana.

    Varsinaista eksymistä ei ole sattunut, noita pyörähdyksiä ja tunne että en tiedä missä olen on tullut ennenkin ja väittäisin että ihmisellä ei ole suuntavaistoa. Jos ihmisellä olisi suuntavaisto tarkoittaisi se sitä että outoon maastoon pudotettu osaisi kulkea heti kotia kohti, näinhän ei ole.

  • pikkutukki

    Kun omistaisikin niin ison tai sakeapuisen palstan , että voisi vallan eksyä ja jopa hortoilla siellä muutaman tunnin .

    Timppa

    Tuolla edellä olikin tyypillisiä.

    Minulla on mökki Lapissa kahden puron yhtymäkohdassa. Joskus ensimmäisiä ketoja lähdin onkimaan tammukkoja toiselta joelta. Satoi. Aikani ongittuani läksin kämpälle. En viitsinyt kävellä louhikkoista puron vartta vaan nousin ylemmäs vaaraan, jossa oli poropolku. Kävelin ja kävelin. Ihmettelin, miksi ei kämppä ilmesty. Puro vain kohisee jossain alempana. Päätin sittenkin laskeutua purolle. Hämmennys oli suuri, kun se puro virtasikin ”väärään” suuntaan. Olin siis kävellyt mökin ohi toiselle purolle, jonka vartta olin nousemassa vikasuuntaan. Tosiaan piti selventää hetki tilannetta ja päättää, että nyt olen harhassa. Oli aika kumma tunne.

    Velipoika läksi kerran Keski-Suomessa vähän oudolle seudulle lintumetsälle. Ajoi autonsa metsäautotien päähän. Kun nousi autosta, niin vierestä pyrähti teeripoikue. Läksi innokkaasti niiden perään ja jätti kiireessä kartan ja kompasin autoon. Eipä hän mitään saalista saanut, mutta eksyi. Tietysti niillä seuduin aina tulee metsäautotie vastaan. Niin velipojallekin. Ja tietysti, kun sitä aikansa kävelee, niin kääntöpaikkakin. Tässä vaiheessa veli soitti tutulle MHY:n kaverille, että tule etsimään. No tässäkin tapauksessa täytyi turvautua haulikon laukauksiin, jotta tilanne selviäisi. Veli oli onnistunut kävelemään tielle, joka tuli täysin toisesta suunnasta ja jolle päästäkseen auttajan piti tehdä pitkä lenkki.

    Metsuri motokuski

    Itse käyn muutamia kertoja syksyssä hirvimetsällä vierasjahdeissa koirani kanssa. Siellä noita pyörähdyksiä sattuu aika usein. Melkein joka reissu. Jotenkin tuntuu että nykyisellä gps-kaudella perinteinen suunnistustaito on heikentynyt selvästi. Onneksi pyörähdykset eivät ole olleet kovinkaan suuria mutta välillä sitä vain huomaa olevansa eri metsäautotiellä kun pitäisi.

    Timppa

    Aina ei eksyminen pääty onnellisesti.

    Tämän päiväisessä Iltasanomassa kerrotaan kahden kokeneen vaeltajan retkestä UKK-kansallispuistossa.
    Läksivät Savukoskelta vaeltamaan. Jossain vaiheessa voimat alkoivat loppua ja päättivät palata edelliselle kämpälle. Eksyivät ja soittaessaan hätäkeskukseen antoivat väärät koordinaatit. 10 km vikaan. Kännykkä hyytyi. Kaverit löytyivät vasta seuraavana päivänä ja vieläpä läheltä kämppää. Toinen oli paleltunut kuoliaaksi. Toinen pahasti kylmettynyt.

    Arktiset olot eivät anna anteeksi. Umpilumessa voimat helposti loppuvat. 30 asteen pakkanen alkaa vaikuttaa monin tavoin.

    Tolopainen

    Jokaisen pitäisi imuroida älypuhelimeensa Suomi 112. Silloin puhelimeen tulee sivu, jossa on hätänumeropainike, ja koordinaatit. Kun puhelimella soittaa hätäkeskukseen, se antaa automaattisesti koordinaatit hätäkeskukseen kymmenen metrin tarkkuudella.

    Koiramies Koiramies

    Ihan tuon takia emännällekin laitettiin älypuhelin, jottei tarvitse arpoa ja selvitellä minkä nimettömän ja sokkeloisen metsätien suunnalla sitä on jos jotain sattuu.

    harrastelija harrastelija

    Tänä päivänä kännykän paikka löytyy, jos puhelimessa vain on virtaa ja tietää numeron. Puhelinlaitokselta mies laittoi sähköpostilla tarkan kartan, kun ilmoitin puhelimen pudonneen maastoon.

    harrastelija harrastelija

    Peloittava tilanne sattui 1970-luvulla, kun olimme mökkeilemässä Inarin pohjoispuolella.
    Autolta oli n. 2 km Vuontisjärven rantaan josta veneellä soudimme lahden yli mökkirannalle.

    Palatessa sitten oli kaunis sää ja hyviä poron polkuja risteili männikkökankaalla. Meille oli osin merkitty polku autolle selvä, mutta alle 10 v poikamme lähti iloisesti juoksemaan edelta.

    Tulimme autolle tavaroiden kanssa ja poikaa ei näkynyt. Huusimme, mutta vastausta ei kuulunut. Panimme auton käyntiin ja soitimme torvea.
    Jonkin ajan kuluttua poika tuli nolon näköisenä, oli kuullut auton torven äänen.

    Vieläkin muistan hyvin, kuinka huojentuneita olimme. Siellä oli mahdollisuus mennä hyvinkin etäälle hyviä poropolkuja, eikä aivan heti tullut ihmisiä vastaan.

    Koiramies Koiramies

    Korpialueilla tuo puhelimen paikannustarkkuus on aivan eri kuin urbaanissa ympäristössä kun noita tukiasemia on harvassa. Joten siihen ei ihan varauksettomasti voi luottaa.Tuolla 112-soveluksella päästään ihan eri tarkkuuksiin.

    Kopio hätäkeskuslaitoksen sivuilta:
    http://www.112.fi/hatatilanne/matkapuhelinpaikannus

    Miten tarkasti paikkatieto saadaan selville?

    Käytännössä paikannustarkkuus on kaupunkialueilla noin 50–400 metriä, esikaupunkialueilla noin 100–1000 metriä ja taajamien ulkopuolella sekä isoilla vesistöalueilla noin 1–5 kilometriä (harvaan asutuilla alueilla ja merialueilla mahdollisesti jopa kymmeniäkin kilometrejä). Kyseessä on ns. solupaikannus ja mittaus tehdään tukiasemien avulla signaalin vaimentuminen yms. huomioiden, jolloin esimerkiksi vesialueiden läheisyys saattaa vaikuttaa tarkkuuteen.

    Timppa

    Kun aikanaan oltiin lasten kanssa metsässä, niin vakio-ohje oli, että jos eksyvät porukasta, niin ei saa lähteä mihinkään vaan jäädä niille sijoilleen odottamaan, että aikuiset tulevat hakemaan.

    En tiedä, olisivatko muistaneet ja noudattaneet tositilanteessa. Ei onneksi tullut testausta.

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 30)