Keskustelut Metsänomistus ELY-keskusten maaseutua kohtaan harjoittama lupaterrori on lopetettava

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 10)
  • ELY-keskusten maaseutua kohtaan harjoittama lupaterrori on lopetettava

    Ankarat ajat pakottavat kekseliäisyyteen ja Kreikan tapauksessa myös tinkimään lupamenettelyistä. Maan hallitus on houkutellut kaivosprojekteihin Eldorado Gold ja Glory Resources -yhtiöt, jotka kehittävät parhaillaan neljää kaivosta maahan.

    Kanadalainen Eldorado Gold ja australialainen Glory Resources arvioivat, että kaivokset lisäävät Kreikan kullantuotantoa 425 000 unssiin vuoteen 2016 mennessä. Lisäys on valtava, sillä viime vuonna Kreikka tuotti vain 16 000 unssia kultaa.

    Jos suunnitelmat pitävät, Kreikka ohittaa Suomen Euroopan suurimpana kullantuottajana. Suomessa louhittiin viime vuonna 220 000 unssia kultaa.

    Kreikka on saanut kaivoksiin vauhtia tinkimällä lupabyrokratiasta, joka on hidastanut vuosia vireillä olleita kaivoshankkeita. Hallituksen ”oikotieksi” luonnehtima ohjelma tosin polkee ympäristömääräyksiä, eivätkä varsinkaan turismista elantonsa saavat kreikkalaiset ole kaivoksista riemuissaan. IL

  • n-merkki n-merkki

    Ninkun hyötyykö se Kreikka jotain siitä lisäkullasta ?

    Metsäkupsa Metsäkupsa

    Kyllähän Suomi melkoiseksi lupabrokratian luvatuksi maaksi hiljalleen on muuttunut.Ei tämä maa pelkillä paperin pyörittäjä virkamiehillä kansantaloutta uuteen nousuun saa.Jotain tolkkua olisi syytä saada,jotta emme uupuisi maaseudulla lupa ruljanssiin.

    Leevi Sytky Leevi Sytky

    Kaivosyhtiöt harjoittavat sitä terrorismia, eikä ely-keskus.
    Ely-keskus kielsi tässä äskettäin erään Pohjois-Savossa sijaiysevan suon ottamisen turvetuotantoon. Olisi pilaantunut arvokas joki.
    Todella hyvä uutinen! Tiukempaa linjaa vaan elykekus!

    Nämä juntit tuhoaisivat silmittömässä rahan himossaan Suomen vesistöt, onneksi on vastavoimia näille typeryksille.

    6 m3 6 m3

    ”Älykeskuksia ministerit maalle ehdottaa, joka kylässä se on ja niissä myydään Karjalaa,,,”

    Kainuun älykeskuksessa tuo homma jäänyt puolitiehen. Hatun nosto Savolaisille Talvivaara kissan nostamisesta pöydälle.
    Vaikka tuo paikka tuokin välittömästi ja välillisesti satoja työpaikkoja tänne ”korpikuusen kannon alle”, ei se silti oikeuta välinpitämättömyyteen ympäristöasioissa.
    Byrokratia on paisunut noissa keskuksissa älyttömiin.
    Jopa niin että siellä hoidetaan myös tieliittymä asiat metsäpalstalle yleiseltä tieltä.

    No, ei tarvitse enää ”juosta luukulta luukulle” kun oottelee aulassa että ”respan tyttö” löytää henkilön jolle asia kuuluu.

    Puun takaa

    Suomen esityksestä EU on kieltämässä suon muuttamisen pelloksi.
    Asiasta yritettiin Suomessa jopa taannehtivaa lakia, mutta oikeusviranomaiset puuttuivat peliin. Mihin tämä maa on oikein menossa? Juhan Bäckman puhuu puuta heinää Venäjällä, ja pieni klikki tuhoaa yrityselämäämme EU:n kautta. Tällä menolla olemme pian autettavien maiden joukossa.

    MaalaisSeppo

    Kreikkaankin kultakaivoksista tulevat ainakin työpaikat. Eli Kreikkakin hyötyy. Haittojakin kaivoksista, kuten muustakin ihmisen toiminnata aina on. Jos haitat ovat hyötyjä suuremmat, ei kaivoksiakaan kanata Kreikkaan perustaa.

    Minua kyllä närästää Vihreiden asenne kaivos- ja turveasioissa. Heillä pitäisi olla edellytykset laajempaan näkemykseen. Tuijottavat nyt vain paikallisia haitoja, unohtaen hyödyt ja haitat muissa maissa. Esim. kivihiillen louhinta, jota Vihreät suosivat, tappaa runsaasti kaivosmiehiä ulkomailla, mutta Vihreille sillä ei ole mitään merkitystä.

    Toinen esimerkki on tämä Talvivaaran uraani, jonka erottaminen ei lisää yhtään kaivostoimintaa. Vataavan uraanimäärän louhinta ulkomailla tappaisi muutaman kaivosmiehen, mutta ei silläkään ole Vihreiden mielestä merkitystä. Uraanin osalta olisi myös otettava huomioon, että uraanihan on selvästi vähemmän haitallinen aine, kuin kaivostoiminnassa aina ilmaan vapautuva hienojakoinen kvartsipöly, joka aiheutaa silikoosia ja keuhkosyöpää. Kiinassakin kuolee joka vuosi erittäin tuskalisesti (tukehtumalla) 20.000 ihmistä hienojakoisen kvarstin aiheuttamiin sairauksiin.

    Politiikka ja ihmisen järki ei tunnetusti sovi samaan päähän. Tästä on hyvä esimerkki ydinedergia. Yksi säteilysairauteen kuollut henkilö on poliittiselta painoarvltaan merkittävämpi, kuin 10.000 kvarsipölyyn kuollutta ihmistä.

    hemputtaja

    ### Suomen esityksestä EU on kieltämässä suon muuttamisen pelloksi.
    Asiasta yritettiin Suomessa jopa taannehtivaa lakia, mutta oikeusviranomaiset puuttuivat peliin. Mihin tämä maa on oikein menossa? Juhan Bäckman puhuu puuta heinää Venäjällä, ja pieni klikki tuhoaa yrityselämäämme EU:n kautta. Tällä menolla olemme pian autettavien maiden joukossa.
    Lähetetty: 18 h, 4 min sitten
    lähettäjä: Puun takaa ###

    Onko siellä tosiaan mokoma Suomen ehdotuksena.

    Jos on, herra varjele. Ja kuka tuon onnettomuuden on junaillut. Vihreät tietysti, mutta ei kai nekään kaikki ole nuin tolloja.

    Sen puoleen, vahinko ei ole välttämättä suuri, jos menee läpi. Parhaat peltosuot (tai ainakin melkoinen osa) on jo käytössä ja takavuosina melkoinen ja huonoin osa niistä hylättiin, kun sai korvauksen.

    Ajatuksena kuitenkin kerrassaan hirveä. Maailma parkuu ruokapulaa ja viljelysmaan puutetta. Aarniometsiä kasketaan kiihtyvällä vauhdilla jne. Sitten joku porukka yrittää rajoittaa joka suhteessa lähes hyödyttömien (puuta kyllä kasvavat hyvin ja hillaakin joskus) länttien ottoa viljelykseen.

    jabe

    ”””Suomen esityksestä EU on kieltämässä suon muuttamisen pelloksi.
    Asiasta yritettiin Suomessa jopa taannehtivaa lakia, mutta oikeusviranomaiset puuttuivat peliin. Mihin tämä maa on oikein menossa?”””

    Täyskielto on tietysti aina vähän kyseenalainen, mutta pääpiirteissään taitaa olla niin että hirveästi hyviä turvemaita ei taitaisi olla tarjollakaan, eikä niitä huonoja välttämättä kannata vain lannanlevitystä varten raivata. Onhan noita metsitettyjä entisiä peltoja monin paikoin ihan nykyisten peltojen vierillä…
    Olennaista saisi kiellon kannalta olla, raivataanko ojitettua talousmetsää vain luonnontilaista suota. Valmiiksi ojitetun kohdalla ei niin suurta haittaa tulisi.
    Nykyään on kai paikoin tehty sellaistakin, että luonnontilaisillekin soille tehdään ojitus ”pellonraivaamistarkoituksessa”, vaikka sijainnin ja turpeen laadun puolesta ei järkevältä tunnu. Todennäköisesti turpeenotto todellisena päämääränä. Tälläinen kikkailu jolla voidaan pilata arvokkaitakin kohteita, tulee toki estää.
    Samoin näiden alle 10ha turpeenottoalueiden perustaminen pitäisi saada hallintaan, nyt niitä tehdään keskelle luonnontilaisiakin soita, jolloin vähennetään koko alueen luontoarvoja.
    Turpeenotto pitäisi tosiaan saada rajattua pienehköille, valmiiksi ojitetuille ja vain vähäisiä luontoarvoja sisältäville soille, riittävän tiukin säännöin.

    Aiheesta löytyy uutinen hakemalla vaikkapa tällä otsikolla:
    EU:n maatalousuudistus kieltämässä turvemaiden raivauksen

    jees h-valta

    Tokkiinsa pitää estää kaikki yritykset joilla metsäomistaja haaveilee edes hiukan tuottoa saavansa. Mitäs se niillä?
    Myyköön suojeluun kun kerran yhteiskunnalla on rahaa.
    Kai joku sukupolvi sitten joskus pystyy nekin velat kuittaamaan.

    6 m3 6 m3

    Kuuluneko ELY:n vai AVI:n toimi alueeseen.

    Ajelin perjantai aamulla viitostietä etelään, vettä satoi kuin saavista kaataen.
    Ylä-Savon puolella isännät olivat levittämässä urakalla lietelantaa pelloilleen, pellot lainehti veden vallassa. Ojat tulvivat ruskeina, taisi siinä saada alajuoksulla olevat vesistötkin osansa.
    Saanevat ympäröivät metsätkin osansa tuosta ”kasvupommista”.

    Tuli mieleen vanha lause ”Maaseutua ei voi tuoda”. Tuossa sitä tuotiin neljän lietevaunun voimin.

    Turvetuotannossa taitaa olla paljon tiukemmat ”päästörajat”?
    Kaivosyhtiöt kyllä menee kuin ”siat vatukossa”.
    Katsovat suorastaan velvoitteekseen tuon ”veten ja iliman pilluun”.

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 10)