Keskustelut Metsänomistus Energiapuun tuki jatkuu…..

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 30)
  • Energiapuun tuki jatkuu…..

    Päivän metsäuutiset kertoi hyvän uutisen pienpuun energiakohteille.
    Uskon että jopa ostoporras on ehkä jopa entistä tyytyväisempi nyt esitettyyn haketuksen jälkeiseen tukeen. Saa kuitenkin omansa ja saa laskea hinnoitteluun mukaan.
    Joten jos EU vielä suo ja todennäköisesti, niin saamme jatkaa kaupantekoa näilläkin kohteilla.
    Jotain valoa perusmetsänhoitoon ja nimenomaan vaihtoehtoja käsittelytapoihin.

  • Itäsuomen Antti

    Savolaisten supersankari Vituiksmän iskee jälleen.

    Parempi alkais olla että koko tuki viskataan sinne missä pippurikasvaa. Ostakoot energiansa niinkuin muutkin.

    Aivan älytön tilanne on se että MO A:lla on Kemeratuettua nuorta metsää saman verran kuin MO B:llä.

    Molemmat hakevat tuet metsään mutta MO A korjaa puun itselleen hakkeeksi ja MO B myy sen metsän hakkeeksi.

    Korjaus kustannukset ja haketuskustannukset ovat samat mutta se joka myy puun etiäpäin saa paremman tuen. Vaikka molempien puiden tuottama lämpö ohjattaisiin samaan rakennukseen.

    jees h-valta

    Maksetaan vasta haketuksen jälkeen joten klapikauppiaat jäävät kyllä nk. rannalle siitä tuesta.

    Pähkäilijä

    http://www.talouselama.fi/uutiset/kuin+oljykriisissa++kauppataseen+alijaama+paisui+historiallisen+suureksi/a2081419

    Tämä on asia jota ei muisteta mainita vaikka liittyy paljon enemmän meidän tulevaisuuteemme kun pelkkä PETU. Jos edes kivihiilen ja maakaasun tuonnin verran saataisiin kauppataseen alijäämää tasoitettua menis tämäkin valtiolaiva edes hivenen tyynemmille vesille pitemmän päälle.

    No eipä Suomen metsistä enempää saataisikaan energiaa irtoamaankaan jos nuo kaksi edellämainittuakin korvattaisiin. Toki CHP laitoksissa puuta polttamalla myös sähkön omavaraisuutta parannettaisiin kun senkin suhteen ollaan paljon tuonnin varassa ja ollaan Olkiluoto III jälkeenkin.

    Pähkäilijä

    ”Epäilempä, että valtiolle merkitsee enemmän öljystä ja kivihiilestä saatu vero kuin näiden polttoaineiden korvaaminen bioenergialla ja vieläpä tukien kanssa?”

    Mikäli ne poltetaan CHP laitoksissa ei sähköntuontannon polttoaineilta peritä veroja jotka ovat

    POR 16.46€/MWh
    POK 18.66€/MWh
    maakaasu 9.02€/MWh
    kihiviihi 18.40€/MWh
    turve 1.9 €/MWh

    EDIT
    POR = raskas polttoöljy
    POK = kevyt polttoöljy

    jees h-valta

    Jotenkin tässä energiapuun hyödynnyksessä on vielä semmoinen nyppimisen ja väkinäisyyden maku. Nyt kun asiat alkaa olla selvää ”pässinlihaa” niin olisi aika pistää iso vaihde päälle ja tavara kulkemaan. Sitten olen tyytyväinen kun hakerekkaa puskee samaa kyytiä kasitietä vastaan kuin turverekkojakin.
    Pohjois-Satakunta nyt aivan ykkösaluetta tämänkin puolesta.
    Kohdeostoista halukkuus selvästi ilmi ja ostomiehet hiljaisempien aikojen energyostoa virittelemään. Koulutus olisi pitänyt jo hoitaa tällä odotteluajalla. Biowattikin alkuun intoili lujaa mutta nyt on oltu täällä Satakunnassa ainakin kuin ”kusi sukassa”.

    H-vallan kriitikko

    ”””Kohdeostoista halukkuus selvästi ilmi ja ostomiehet hiljaisempien aikojen energyostoa virittelemään. Koulutus olisi pitänyt jo hoitaa tällä odotteluajalla.””

    Kertoisitko jees H-valta ”selkokielellä” mitä tarkoitit?

    jees h-valta

    Sori H-v kriitikko mutta minulla taas tuo äidinkieli-kirjallisuus-kirjoitus oli kansakoulun päästötodistuksessa kiitettävää.
    (Tämä vain piikkinä jonkun vihjailuihin hyvästä laskupäästä.)
    Selkokielellä sen voisi tiivistää vaikka markkina-aktiivisuuden ilmaisuun. Eli ilmoitella ostohalukkuudestaan energiakohteista vai eikö ne kyvyt ja kalusto ajajineen sitten ole vieläkään valmiita toimintaan?
    Satakunnassa esim. toimii muutama pienempi hakettaja jotka kyllä tekevät korjuusta lähtien kaiken. Mutta eipä juuri ilmoitella itsestään missään. Harva metsänomistaja osaa kaivella niitä netistä tai jostain alan pienistä osoitehakemistoista.

    jees h-valta

    Niin ja tuolla hiljaisten aikojen täyteohjelmalla voisin tarkoittaa ettei ostohenkilöiden työllisyys ainakaan huononisi jos vaikka päätehakkuu/harvennus-buumin jälkeen tänäkin kesänä keskityttäisiin ostelemaan energiakohteita. Ei nyt lakisääteisellä lomalla tietenkään mutta oletan että aikaa kesällä on enenmän perehtyä tälle puolelle.

    suorittava porras

    lainaus:
    ”Biowattikin alkuun intoili lujaa mutta nyt on oltu täällä Satakunnassa ainakin kuin ”kusi sukassa”.

    Tämä on sitä tulosta ostomiesten koulutuksesta. Kaikenmaailman ”keppihelveteistä” ei enää energiapuuta ostella. Osto varautuu jo siihen , että tuet loppuvat ennemmin tai myöhemmin . Tämä tosiasia olisi metsänomistajienkin pikaisesti syytä ottaa huomioon miettiessään toimintastrategioitaan metsien kasvatuksessa.

    jees h-valta

    Tottahan kaikki tuet loppuu aikanaan kun homma alkaa pyöriä omillaan. Mutta vielä se ei sitä tee ja tuet ovat ja ne kelpaavat kaupantekovälineenä.

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 30)