Keskustelut Puukauppa Energiapuuta korjattiin 4,3 miljoonaa kuutiometriä

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 60)
  • Energiapuuta korjattiin 4,3 miljoonaa kuutiometriä

    Luken ennakkotietojen mukaan energiapuuta korjattiin Suomessa viime vuonna 4,3 miljoonaa kuutiometriä. Tästä noin puolet oli karsittua rankaa ja kokopuuta. Suorittava porras on pidemmän aikaa vakuuttanut täällä palstalla, että ranka- ja kokopuun korjuu loppuu. Kumpaa uskomme enemmän, Lukea vaiko suorittavaa? Mikä on ollut suorittavan väitteiden motiivi?

  • Visakallo Visakallo

    En ole kaikkina näinä vuosina käsittänyt suorittavan onkivapapuheita. Ei kukaan täällä palstalla ole mikään onkivavan kasvattaja. Jos suorittavalle itselleen on joskus tullut housuille energiapuukorjuu-urakoinnissa, ei sillä perusteella pidä arvostella puuntuottajia, joille energiapuu on aivan normaali puutavaralaji kaikkien muiden joukossa. Valtakunnassa korjataan metsistä yli kaksi miljoonaa kuutiota karsittua rankaa ja kokopuuta vuodessa. Siihen ei suorittavaa tarvita.

    mulle

    Tällaisissa hankkeissa on aina tuki,tarkka suunnittelu ja jatkuva työnvalvonta taas todella tarpeen,ettei linnuston soihdin menot tahi pesintäkään vaarannu:

    https://www.metsakeskus.fi/energiapuu

    Apli

    Itsellä monesti ensiharvennukset menny energiaksi, euro paras konsultti, kun ottavat latvan 2cm niin tulos metsänomistajalle parempi kun että menisi kuiduksi jolloin latva 5-7cm riippuen ostajasta/kaupasta.

    Puuki

    Laskitko kuinka paljon tulee lisämotteja , kun jokaisesta rangasta otetaan yksi 3 m latva lisäksi ?

    Se on ihan ok, jos energiapuusta maksetaan hyvin , mutta muuten ei kannatusta juuri ole.  Täällä näytti e-rangan kantohinta olevan  8-9 € ja tienvarsihinta vähän yli 20 € . Ei sillä tekopalkalla niitä keppejä saa kerättyä ainakaan ilman Kemeratukea.

    PS  Tuli mieleen että tuossa kantohinnassa täytyy olla jo kemera laskettu mukaan. Muuten ei ole ymmärrettävissä ainakaan pienilpm:ssa puustossa.  Eli suunnilleen 0-hinta ja kemera+ korjuu ~ 20 € .

    Gla Gla

    Suorittava: ”Jos jäävä puusto ei ole ehtinyt kärsiä ja homma tehdään ilman erikoisvarusteita ,on kaikki ok. Tuntui vain monilla elävän unelma korvata raivaustyö energiapuuvaihtoehdolla.”

    Hienoa, vihdoin ymmärsit eron energiapuun ja hoitorästien välillä. Jos puhutaan energiapuusta, ei puhuta hoitorästeistä. Jos puhutaan hoitorästikohteen käsittelystä, energiapuu voi olla tarkoituksenmukainen menetelmä. Jos hoitorästi on syntynyt, vika ei ole energiapuutuotannon, vaan ammattitaidottoman omistajan. Toki muitakin syitä voi olla, mutta energiapuu ei syyllinen ole. Juurikääpä hirvieläinkeskustelun yhteydessä liittyy päätehakkuun jälkeiseen puulajivalintaan ja alan putsaamiseen juurikäävästä. Kyse ei ole energiapuukorjuun riskeistä.

    Aplin mainitsema juttu on yksi, vaikken usko merkittävää määrää kuutioita kertyvän 5 tai 7 cm -> 2 cm latvusosasta. Hyöty tulee lähinnä puutavaralajien vähentymisestä, kun kaikki menee samaan kasaan. Lisäksi metsä jää siistimmäksi, kun latvukset on karsittu tarkemmin.

    Puuki

    Hyvä että on huomattu nyt se liian leveä ajourakin keskenkasvuisessa metsässä.  Joku aiemmin kertoi  että ei se haittaa mitään vaan kaikki eh-kuviotkin  puidaan aina samalla koneella kuin päätehakkuukuviot.

    Niitä on melko paljon ihan vartavasten energiapuuharvennusta vartenkin  aikoinaan hoidettuja taimikkoja olemassa. Kun se oli  mh-suosituksissakin mainittu suositeltavana tapana silloin , kun e-puusta oli tullut yksi puutavaralaji.

    jees h-valta

    Visakallo todella oikeassa tuolla edellisellä sivulla noiden haavikoiden suhteen, tiedostettu on ja tavallaan tämä kaupanosio on edelleen uutta yhteydenottoa vaille valmis kauppa. Olen hinnoitellut ja hyväksi todennut. Mutta se on ensi syksyn asioita se. Tuo Puukin leveät ajourathan ei suorittavan keskusteluissa ole koskaan ollut ongelma mutta elävässä elämässä isot koneet aiheuttavat liian leveitä ajouria. Kyllä minulla pikkuSampolla puitu ensiharvennus nyt antaa seuraavan harvennuksen ilman mainittavia ajouria. Tasaisen hieno mutta nyt jo hiukan liian taaja. Loppuasentoon harvennus nyt jo kaupan alla.

    suorittava porras suorittava porras

    Visakallon ei tarvitse olla huolissaan minun menestymisestäni energiapuutyömailla. Tuntipalkka on tullut ihan normaalisti niilläkin. Yrittäjät yleensä ovat puolestaan jääneet vaille riittävää korvausta ,kun taksa on kattanut vain polttoaineet ja kuljettajan palkan. Tarkoitusta varten tehdyt investoinnit ovat jääneet suurimmalta osalta kuolettamatta.

    Ensimmäinen yritys ,jossa hakkasin energiapuukohteita ,minimoi riskit ja teki urakat tuntiveloituksella. Siinä oli järki mukana. Toinen yrittäjä sitävastoin joutui hankkimaan energiavehkeitä puoli pakolla (kuten moni muukin siihen aikaan)päästäkseen sopimukseen muista hakkuista urakanantajan kanssa . Työn joutui kuitenkin tekemään urakalla olosuhteista riippumatta. Homma loppui lyhyeen ,kun kannattavuutta ei löytynyt ja yhtiökin huomasi ,että energiapuuhakkuista oli imagolle enemmän haittaa kun hyötyä. Kantojen nostelu ja energiapuuhakkuut päättyivät yrityksessä samoihin aikoihin kannattamattomina lähes 10 vuotta sitten. Muu toiminta jatkuu ja kehittyy edelleen . Kaikilla energiahakkuisiin osallistuneilla ei ole yhtä onnellinen tilanne. Oppirahat olivat monille liian isot maksettaviksi.

    jees h-valta

    Nimenomaan, suorittava, homma jatkuu ja kehittyy edelleen. On jopa vartavasten e-puuerikoistuneita yrityksiä jotka siinä sivussa tekevät normaalia hakkuutakin ja välittävät niistä tavaran muille toimijoille. Jos Metsä-Group ja heidän sopimusurakoijansa ei ole saanut riittävästi e-puusta rahaa ymmärrän kyllä. Eihän tuo ison groupin toimintaa ole, pitää olla rahakkaampaa toimintaa. Vaikka he omivat tuetkin. Silti heidän laskemanaan kannattamatonta. Latvusmassa on helppo ja sopiva tapa isollekkin toimijalle koska siihen ei erikseen satsata vaan tavara tulee hakkuun kylkiäisenä. Mutta pienemmät erikoistuneet tekevät kannattavaa pienpuun hakkuutakin koska voittotavoite ei ole suorittavan työnantajan veroisella tasolla. Joillekkin riittää sadattuhannet, toisille vain miljoonat.

    mehtäukko

    On tullut vastaan pikku Sampolla kuin harmi Trakillakin hakattuja harvennuksia. Vaikka kyseessä on ”kevyt” ketju, jälki on joskus ihan karseeta. Isompien puiden tappelulta ympäristön kaikki puutkin leimoilla! Ammattilainen tekee keskiraskaalla kerralla todella hyvän jäljen koko kierto-ajalle.

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 60)