Keskustelut Metsänomistus Fiksu demari

Esillä 10 vastausta, 41 - 50 (kaikkiaan 60)
  • Puuki

    Pinta-alavero, kalliin ylläpidon ohella, oli  epäoikeudenmukainen verotustapa, koska siinä verot maksettiin etukäteeen tulosta, joka oli odotettavissa mutta saattoi jäädä tulemattakin kantohintojen laskiessa. Lisäksi marginaaliverona monet maksoi yli 50 %:n veroa metsätalouden tulostaan. Ja osasta metsiä on maksettu kaksinkertaista veroakin ensin pinta-alan ja sitten myyntiveron mukaaan.

    Pääomaverotus on suhteellisen korkea, koska puun r-keskihinnat on laskeneet  n. 1/3-osaan samaan aikaan kuin muut kustannukset ja kuluttajahinnat on nousseet ja vero%:a on nostettu jatkuvasti. Lisämetsän osto on tosin tehty verotuksellisesti edulliseksi tilan myyntiin asti.

    Rinne ehdottaa mm. pääomavero%:n korotusta ja verottamattomien yhteisöjen verotusta vaatimattomalla 5 % :n verokannalla.  Hyvä lisä olisi niiden ns. yleishyödyllisten firmojen ja säätiöiden verotus edes 20 %:n verokannalla. Sama vero% olisi kohtuullisuuden vuoksi sopiva metsäpuolellekin.  Nythän piensijoittajia verotetaan muuten tavallaan yli 40 %:n kokonaisveroasteella, koska yritysvero vero% on 20 ja osinkojen (paitsi ei verottomien osinkojen, joita mm. Rinnekin on itse  kuitannut) lisäksi n. 25 – 28 %.

    Taitettu indeksi taisi tarkoittaa sitä, että eläkkeiden korotukset sidottiin eri indeksiin kuin palkat. Kun hinnat ym. nousee, niin eläkkeet ei nouse samassa tahdissa. Siinä on jotain yhteistä puun hinnan kehitykseenkin, joka ei ole pysynyt tukkuhintaindeksin mukaisenakaan.

    Tolopainen

    Rinne on huomannut ongelman joka on ollut tiedossa viimeiset 50v. Meillä on eläkeläisiä joilla ei voi olla täyttä työeläkettä koska koko järjestelmä alkoi vasta 60 luvun alussa. Sellaisia ikäluokkia joilla on täysi työeläke on vain muutamia eikä uusia enää tule koska 2013 otettiin käyttöön elinaikakerroin joka leikkaa alkavia eläkkeitä vuosi vuodelta yhä enemmän. Leikkurin voi kompensoida jatkamalla työuraa. Muistan aikoinaan kun vanhukset saivat pelkkää kansaneläkettä ja se oli n. 100mk kuukaudessa. Sellaisia vanhuksia oli kotikylällä useita ja olivat eläkkeeseen tyytyväisiä. Kun olivat nähneet todella huonoja aikoja. Ei ollut hursteja hyysäämässä ja jakamassa ilmaista leipää. Ei tarvinnut miettiä ostavatko lääkkeitä vai leipää kun oli vain hotapulveria pahimpiin vaivoihin ja kanferia lievempiin.

    Puuki

    Onhan se ollut ennen taloudellisesti köyhempää aikaa joskus aikoinaan sodan jälkeen ja vähän myöhemminkin, kun Suomen piti vielä maksaa isot korvaukset köyhälle naapurille.

    Nykyisin taloudellisen pitkähkön alamäen (-08-16) jälkeen on kuitenkin bruttokansantuote eri tasolla kuin vuosikymmeniä sitten, joten köyhyyttä ei välttämättä tarvitsisi olla. Eläkekatto, joka on voimassa useissa muissakin länsimaissa, voisi olla aiheellista soveltaa Suomeenkin.  Siinä vain on se huono puoli että kansanedustajien pitäisi olla näyttämässä esimerkkiä ”säästötalkoista” eläkeasioissakin. Mutta ovat näyttäneet aivan päinvastaista esimerkkiä takuueläkkeineen.

    Tolopainen

    Eläke määräytyy kaikilla palkan mukaan ja se on oikeudenmukaista. Isotuloiset maksavat järjestelmään rahaa huomattavasti enemmän kuin sieltä saavat.  Ei pitäisi hyppiä maksajien silmille joka asiassa.

    Puuki

    Verotaso on kyllä korkea ja progressiivinen, mutta jotain rajaa pitäisi olla ylisuurten eläkkeiden osalta.

    Ainakin  jokin vuosi sitten oli vielä tapana , että kolmen viimeisen vuoden palkkoja korotettiin jopa kymmeniä%;ja , jotta eläkekertymä saatiin mahdollisimman korkeaksi. Ei kovin oikeudenmukaista.

    MaalaisSeppo

    Puukin muistelelemasta ajasta on mennyt jo niin kauan, että huomattava osa kolmen vuoden laskusäännöstä nauttineista on jo mannan majoilla. Lipposen valtskaudella laskusääntöjen rukkaus aloitettiin.

    Tolopainen

    Se oli kyllä viimeisen viiden vuoden keskiarvo jota käytettiin joskus 90-luvulla viimeksi. Nykyisin eläke lasketaan koko työuran ansioista.

    Jätkä

    Tuo laskusääntö oli, että viiden vuoden ansiotulot laskettiin ja paras ja huonoin poistettiin, eli kolmen vuoden keskiarvo se taisi olla.

    Takavuosina värkättiin eläkeikää lähestyville kaiken näköistä lisää. että eläke kohosi. Esim Puolustusvoimissa vanhan kompurat laitettiin päivärahahommiin, ne kun laskettiin silloin kapiaisilla ansiotuloiksi – Muualla kai ei!

    Puuki

    ”Uudistus muuttaa eläkekarttumaa, sillä työuran lopun korotetut karttumat poistuvat. Vuodesta 2017 eläkettä kertyy koko ajan 1,5 prosenttia vuosipalkasta eli saman verran kuin nytkin alle 53-vuotiailla. Nykyiset ja aiemmat karttumat säilyvät kuitenkin vanhempien eläkekertymässä. ”

    MaalaisSeppo

    Eläkekarttumia ei voida onneksi muuttaa jälkikäteen. Mm mahdollinen eläkekatto voi olla laillisuusmielessä vaikea, ellei mahdoton toteuttaa.

    Nauttikaampe hyvästä eläkkeestä. Nyt tämä eläkeläinen lähtee polttopuusavotan jälkeen huusin tyhjennykseen.

Esillä 10 vastausta, 41 - 50 (kaikkiaan 60)