Keskustelut Luonto Glyfosaatti

Esillä 6 vastausta, 11 - 16 (kaikkiaan 16)
  • Glyfosaatti

    WHO:Syöpätutkimustoimisto IARC luokittelee glyfosaatin ”todennäköisesti syöpää aiheuttavaksi aineeksi.”IARC mukaan glyfosaatti altistaa imusolukesyöpiin kuuluvalle non-Hodkinin lynfoomalle.

    Efsa on toista mieltä.Mutta kuitenkin ehdottaa,että glyfon jäämiä tulisi kontrolloida elintarvikkeissa entistä tarkemmin.Efsan mukaan ruoka saisi sisältää maksimissaan 0.5 mg glyfoa ihmisen painokiloa kohti päivässä.Efsa aikoo myös tutkia glyfon jäämiä ruuassa.

    Tutkimuksissa on myös saatu näyttöä siitä,että glyfo aiheuttaa sikiövaurioita ja keskenmenoja.

    Glyfosaatti voi myös sitoutua maaperän mikrobiostoon,ja sitä kautta vaikuttaa ihmisten ja eläinten sairauksiin.

     

     

  • Heinähanko

    Glyfosaattia saa käyttää Suomessa juolavehnän torjuntaan ennen puintia vain rehuohra- ja rehukaura sekä rypsi- ja rapsikasvustoihin.

    Elintarvikeviljoille glyfosaattiruiskutus on kaikissa tapauksissa kiellettyä.

    Suurin osa viljanostajista kieltää(en tiedä yhtään isompaa ostajaa, joka näin ei tekisi) myös glyfosaatin käytön rehuohralla ja -kauralla.

    Sille ei mitään mahda, jos joku ei näitä lakeja ja vaatimuksia noudata, mutta valtaosa niin kuitenkin tekee. Yleisesti voidaan sanoa, että suomalaisessa viljassa on aivan hel….ti vähemmän glyfojäämiä verrattuna muun EU-alueeseen. Toki käytännöt ja lait vaihtelevat, mutta tiukempaa suhtautumista ei ole missään.

    Puuki

    Vähemmillä kasvinsuojelumyrkyillä Suomessa päästään kuin etelämpänä.

    Eikä vihannestenviljelyssä  ole tarvetta käyttää jätevettä, kuten esim. Espanjassa joudutaan tekemään.

    Glyfosaattia ei voi enää mainostaa ”biologisesti hajoavana”, koska se kiellettiin, kun selvisi että yli 10 % sen haitallisista ainesosista jää hajoamattomina maaperään.

    Myös antibioottien käyttö eläntenkasvatuksessa on Suomessa paljon vähäisempää kuin mitä se on yleisesti suurimmassa osassa muita maita.

    William Munny

    EFSAn arvio perustuu salattuihin,teollisuuden itse tekemiin tutkimuksiin.

    Valmistajat eivät ole tehneet todellisia toksikologisia tutkimuksia myymillään glyfo-valmisteilla.

    EFSAn raportti on saanut osakseen kovaa kritiikkiä.Siitä puutui kaiken kaikkiaan 22 tutkimuksen tulokset.

    Kansalliset asiantuntijat,jotka ovat analysoineet tutkimuksia,eivät halua nimiään julkisuuteen.

    William Munny

    EFSAn arvion mukaan glyfo voi aiheuttaa vakavia silmävaurioita,ja on myrkyllinen vesistöjen eliöstölle.

    Mikrobien välityksellä glyfo voi vaikuttaa ihmisiin,jos sitä päätyy esim.ruansulatuselimistöön.

    Vuonna 2014 julkaistun tutkimuksen mukaan glyfo vaikuttaa mehiläisten terveyteen haitallisesti.

    Suomessa glyfon käyttö on lisääntynyt todella paljon 2000-luvulla.

    LUKE aikoo selvittää miten sen käyttöä voitaisiin vähentää suomessa,sillä glyfo hajoaa maaperässämme luultua hitaammin.

    Jätkä

    Aikoinaan käytettiin todella jytkyjä ”Kasvimyrkkyjä”. Oli rikkaruohomyrkkyjä ja suunnilleen samanlaisia vesakkomyrkkyjä. Sitten havahduttiin sanaan myrkky ja kehitettiin tilalle ”Torjunta-aine”. Vuosien käytön jälkeen nimeksi kehiteltiin ”kasvinsuojeluaine”  ja Kemiran saunaillassa ehdotin konsultille uutta nimeä aineille, eli ”Ympäristönsuojeluaine”. Hän ei innostunut ajatuksesta.

    Aika pitkälti aineet pysyivät samoina, varo-ohjeet hieman täydentyivät. Glyfosaatti lienee aikaisempiin tehoaineisiin verrattuna lähes elintarvikkeeksi luokiteltava aine.

    Tolopainen

    Ylättäen eräiden glyfosaattien myyntilupa on peruttu, varastossa olevia saa vuoden käyttää. Kiusaa se on pienikin kiusa, kyse on jostain lisäaineesta, joka onkin todettu vaarallisemmaksi kuin itse tehoaine.

Esillä 6 vastausta, 11 - 16 (kaikkiaan 16)