Keskustelut Metsänhoito Haapojen hävittäminen metsästä.

Esillä 10 vastausta, 41 - 50 (kaikkiaan 64)
  • Haapojen hävittäminen metsästä.

    Onko muita keinoja hävittää suhteellisen runsas haavikko metsästä kuin roundup? Kuoleeko sillä kaikki muukin puusto? Olen kerran hakkuuaukolla kaatanut keväällä haapoja ja ruiskutin kannot roundupilla, jätin n.20 metrin päähän muutaman ison jättöhaavan lintuja varten. Seuraavana keväänä myös ne jättöpuut olivat kuolleita. Ei uskaltaisi rounduppia käyttää naapurin rajan tuntumassa, kuolee naapurinkin metsä. Jossakin oli että poraa reijän ja laittaa suolaa. Kuoleeko sillä?

  • Tolopainen

    Miten Jesse muuttaa yleisiä MG:n sopimusehtoja. Kun ei ole koskaan ehtoja lukenutkaan. Saattaa haapojen myynti olla tulevaisuudessa aika nihkeää.

     

    Visakallo Visakallo

    Jessen järeämmillä haavikoilla voisi olla käyttöä esimerkiksi elokuvatuotannossa.  Joihinkin avohakkuun jälkeen syntyviin vesaikkoihin voisi taas perustaa hirvien ruokapaikkoja, josta ne olisi helppo ampua. Toinen vaihtoehto olisi tarhata hirvet kokonaan sisäpuolelle.

    Metsuri motokuski

    Haapa on tärkeä puu metsän egologian kannalta. Mitä suurempi haapa on metsässä sen suurempaa eliöstöä se ympärillään kasvattaa. Itse olen taipuvainen jättämään hyvällä paikalla olevat haavat pystyyn harvennuksilla. Minusta se on hieno puu ja ansaitsee paremman arvostuksen.

    Tosin taimikossa ei paljonkaa haavoista perusta mutta kun ollaan jo toisessa harvennuksessa ja siitä eteenpäin tai jättöpuuna niin haapa on hieno puu ja tärkeä elinympäristölle,

    tamperelainen tamperelainen

    Näyttävät kesämyrskyissä kaatuilevan nuo taimikoiden haavat.Taimikko kuin pommin jäljiltä.Ei ole MO.n kannalta hyvä säästöpuu.Olen motomiestä aina ohjeistanut:”Ei sitten jätetä haapoja pystyyn”Harvennuksilla  voi jättää,jos muutoin tulisi aukko

    Jätkä

    ”-Miten Jesse muuttaa yleisiä MG:n sopimusehtoja. Kun ei ole koskaan ehtoja lukenutkaan. Saattaa haapojen myynti olla tulevaisuudessa aika nihkeää.”

    Kyllä Jeessillä on mustaa valkoisella, että Metsäliitto ostaa Hybridit suhteellisen kovaan hintaan, kun aika koittaa. Siinä sopimuksessa taisi olla vielä seuraavakin sato sovittu ehkä hieman halvemmalla, mutta periaatteessa Jeessi tekee kovaa tiliä Hybridien kanssa, varsinkin, kun hän on suojellut ne hirviltä.

    Olen aikoinaan lukenut Metsäliiton sopimusehdot ja manailin sitä, että meillä ei ollut mahdollisuutta tehdä Hybridisopimusta.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    On totta että järeä haapa on erittäin arvokas monimuotoisuuden kannalta sekä elävänä että kuolleena. Männyntaimikkoon se ei kuitenkaan sovi elävänä, koska se levittää männynversoruostetta.

    Pete

    Haapa on hyvä polttopuu kiukaaseen ja keskuslämmityskattilaan. Kuiva haapaklapi antaa energiaa yhtä paljon kuin vastaava määrä (kg) koivua.  Harvennuksille kertyvä haapa ohjautuu osin klapeiksi ja haloiksi.

    Jonkin verran taskutan kuusikoiden haapoja montakin vuotta ennen harvennusta. Näin jos kuviolla on isolatvuksisia haapoja jotka on syytä saada karsiutumaan ennen hakkuuta.

    Harvennusten ennakkoraivuussa olen aika harvoin taskuttanut haapoja. Haapa poistetaan pääosin ja nouseva vesakko päätyy hirven suuhun jokseenkin tarkkaan.

    Päätehakkuita tehdään paljolti talvella. Ne käyn moottorisahan ja paineruiskun kanssa syksyllä läpi. Tulokset ovat todella hyviä. Ja sama juttu jos hakkuu on kesällä, edellinen syksy on paras aika. Haavat löytyy helposti ja samalla voi merkata jättöpuuryhmät. Niissäkin olevat haavat taskutan. Haapa kelpaa hyvin ainespuuksi kun se hakataan muutama kk tasoituksen jälkeen, mutta energiaksi se täällä etelässä näyttää menevän.

    Kaulaamiseen verrattuna taskutus kuivattaa puun nopeammin. Oma kokemus on, että taskutetut haavat kuivuvat ja karsiutuvat nopeasti. Ja jäävät keloutuneina pystyyn yleensä yli 10v ajaksi. Kaulattu haapa kuivuu hitaammin ja on paljon herkempi kaatumaan ensimmäisten vuosien aikana. Ja niin että oksat ovat kiinni ja jokseenkin vielä elossa.

    Jos taskutus menee myöhään syksyyn niin seos on 1/3 glyfosaattia, 1/3 vettä ja 1/3 glykolia. Polttoöljyä ei pidä sekoittaa glyfosaattiin. Jätkä muistelee vanhoja aikoja ja esteripohjaista mcpa:ta.

    Tolopainen

    Haapsavotta alkaa olla ohi. Viimeiset lähtee myyntiin kuitupinossa tänä keväänä. Monimuotoisuutta saavat pitää yllä sellaiset tahot joille siitä maksetaan. En aio osallistua omalla kustannuksella. Eihän hankintakuitua edes kannata tarjota muille kuin MG:lle jos mukana on maksimi määrä haapaa. UPM maksaisi siitä 6€ kiinto.

    Tolopainen

    En suosittele myrkylliset glykolin käyttöä taskutukseen. Jos glyfosaattia muka pitää pakkasella käyttää jäänestoon kannattaa käyttää tuulilasinpesunestettä on paljon halvempaakin.

    Pete

    Näin siis sellaisilla mailla joilla haapa oikeasti on riesaksi asti ja taskutus vähentää raivaussahatöitä tulevaisuudessa merkittävästi. Kun taas vaikkapa yhdellä keski-suomen palstalla oli 9ha uudistushakkuulla oli/on se yksi järeä haapa, niin se jäi tietysti pystyyn ilman taskutusta tai kuorintaa.

Esillä 10 vastausta, 41 - 50 (kaikkiaan 64)