Keskustelut Metsänhoito Haapojen hävittäminen metsästä.

Esillä 10 vastausta, 51 - 60 (kaikkiaan 64)
  • Haapojen hävittäminen metsästä.

    Onko muita keinoja hävittää suhteellisen runsas haavikko metsästä kuin roundup? Kuoleeko sillä kaikki muukin puusto? Olen kerran hakkuuaukolla kaatanut keväällä haapoja ja ruiskutin kannot roundupilla, jätin n.20 metrin päähän muutaman ison jättöhaavan lintuja varten. Seuraavana keväänä myös ne jättöpuut olivat kuolleita. Ei uskaltaisi rounduppia käyttää naapurin rajan tuntumassa, kuolee naapurinkin metsä. Jossakin oli että poraa reijän ja laittaa suolaa. Kuoleeko sillä?

  • Pete

    Tolppa oikeassa että glykoli on myrkky glyfosaattiin verrattuna. Täytyy harkita tämä jatkossa uudelleen. Paras aika on kuitenkin kun lehti alkaa kellastua ja silloin ei jäänestoainetta tarvita.

    Uusmetsäläinen

    Huolettomasti täällä tunnutaan suhtautuvan glyfosaatinkin käyttöön. Kyllä sen myrkyllisyydestä keskustellaan maailmalla edelleen, ja käyttölupa Euroopan unionissa on määräaikainen. Itse en ympäristömyrkyksi epäiltyä ainetta metsiini levitä.

    Kuten Metsurimotokuski  totesi: haapa on luonnon monimuotoisuuden kannalta arvokkain puu ja vielä monen mielestä kauniskin. Älkää sentään kaikkia haapoja hävittäkö!

    tamperelainen tamperelainen

    UUsmetsäläiset ym,olisin huolestunut ylisuuresta hirvikannasta.Jos raudukset ja haavat kaadetaan,hirvet tuhoavat vesakon täydellisesti.E.m lehtipuut eivät enään monin paikoin uudistu.Puulajit katoavat.

    Tuo glyfosaatin käyttölupa on härskin politikoinnin kohde.Viherkommarit haluavat pysäyttää tehokkaan viljelyn ainakin EU:n alueelta.Syy moiseen?.Mitään näyttöä syöpävaarallisuudesta ei ole.Jos pelkäät glyfosaattia,niin älä osta mitään hedelmiä tai vihanneksia kaupasta,sillä niiden kasvatuksen jossakin vaiheessa on todennäköisesti käytetty glyfosaattia

    Pete

    En ainakaan itse syyllisty haavan totaalituhoamiseen. Haapa on sitäpaitsi niin sitkeä, että aina niitä vaan nousee vaikka kemiaa käyttäisikin. Glyfosaattiin vastustamisessa on kyse geenimuunnellun maissin ja soijan vastustamisesta. Ja monsanton vastustamisesta. Glyfosaatista on vaan keksitty hyvä keppihevonen näihin taistoihin. Taskuttamista tarkempaa täsmätorjuntaa ei taida ollakkaan. Jos asioita tarkasteltaisiin rationaalisesti niin se pysyisi sallittuna vaikka muu käyttö kiellettäisiin.

    Tolopainen

    Turha olla huolissaan hoitamattomia metsiä riittää ja haapa valtaa lisää kasvualueita. Ilman hirviä haapa olisi järkyttävän iso ongelma.

    Visakallo Visakallo

    Jätkä: ”periaatteessa Jeessi tekee kovaa tiliä Hybridien kanssa”

    Sopimushinta on 80% kuusikuidun hinnasta, eli 15-20 euroa, eli jos motteja on hehtaarilla 400, niin rahaa tulee 6000-8000 euroa. Kyllähän sillä juuri ja juuri kulut saa peittoon, mutta eipä siitä juuri muuta jää. Taimet olivat hemmetin kalliita, ja hirviaitoja on ajettu amerikan autolla tarkistamassa ja korjailemassa satoja kertoja.

     

    tamperelainen tamperelainen

    Pete maailmankaupan soijasta 90% gm-soijaa.Miten sen käytöltä tulevaisuudessa vältytään.Euroopan komissio todennut,että gm-ruoka turvallista.Viherkommarit EU.ssa suivaantui,kun Monsato ei suostunut kuultavaksi

    Jos glyfo kielletään EU:ssa,niin ei sitä sitten enään taskutuksiinkaan voi käyttää.EU maat joutuvat turvautumaan yhä enenmmän glyfotulleennetun viljan ostoon.Kiellot eivät ole millään tapaa järkeviä,esim urean kielto metsäkäytössä oli epäjärkevää.Samaa ainetta myydään huoltoasemilla ,marketeissa.Olisi suotavaa,että kesähakkuussa kannot käsiteltäisiin urealla

    Jätkä

    Visa…. Jeessi sai taimet ilmaiseksi ja aitaustarvikkeet hänelle kustansi metsästysseura.

    Kuusikuidun kolmenkympin hinnasta 80 % on 24 €. Taimikonhoitokustannuksia ei ole ollut, uudistauminen on ilmaista.

    Kiertoaika 25 vuotta.

    Kuutiomäärä jää nähtäväksi, mutta tuo 400 kuutiota lienee realistinen määrä ja se tekisi 9600 € / ha keskikasvu 16 mottia/ha – vuodessa voisi olla enemmänkin, varmaan se nyt on neljäkymmentä kuutiota vuodessa, jos kasvupaikka olisi lehtoa. Eihän se kyllä ole, mutta varmaan Mustikkatyyppiä.

    Visakallo Visakallo

    Jesse kertoi ostaneensa taimet. Riistanhoitoyhdistys kustansi kyllä Jesselle aitaustarvikkeet, mutta niiden aitojen ylläpito on vaatinut satoja reissuja amerikanautolla. Kuusikuidun hinta on kyllä lähempänä kahta- kuin kolmeakymppiä. Ei näissä laskelmissa voida käyttää hankintahintoja. Jokainen meistä, jotka olemme kasvattaneet myös haavikon toista sukupolvea, tiedämme raivausahan soivan siellä monena vuotena, eli ei sekään uudistaminen ilmaista ole. Pysytään vain realismin puolella, eikä turvauduta haavan kasvatuksessakaan unelmiin.

    Tolopainen

    MG teki aivan idioottimaisia hybridihaavan kasvatussopimuksia. Kun kuvittelivat haavasta liikoja. Niissä oli sovittu takuuhinta joka on lähellä kolmeaa kymppiä ja inflaatiotarkistukset pitävät realiajassa. Yksi huono johtaja voi saada paljon tuhoa aikaan.

Esillä 10 vastausta, 51 - 60 (kaikkiaan 64)