Keskustelut Puukauppa HAKKUIDEN VAHTIJAT

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 69)
  • HAKKUIDEN VAHTIJAT

    MT:n uutisoinnissa gp,ll ja elokapina ovat perustaneet aktivistien hakkuuvahtitoiminnan yhtiöiden ja Mh:n luonnonmetsien hakkuiden estämiseksi. Laillista liiketoimintaa estävä mafiajoukkio koettaa lopulta työntyä tietysti yksityis mo:en länteille. Sitä varten olisi lääkkeiden laatimisen aika nyt.

  • Puuki

    Uusiutumattomista raakaa-aineista riippumattomaksi Suomella tähtäin v:teen 2035 mennessä. Mutta kun joku muu määrittelee sen mikä on milloinkin uusiutuvaa ja  mikä ei niin melko mahdotontahan se on metsäisessä maassa jossa on paljon oikeasti uusiutuvia raaka-aineita niin  metissä kuin soillakin.

    pihkatappi pihkatappi

    Meillä täällä demokratiassa on jarrumiehiä enempi, mutta on tää kuitenkin parempi kuin joku huru-ukkojen hallitus päättämässä miten ihmisten pitää olla naapurimaita myöten. Suomalaiset on niin pirun tarkkoja noista eu:n säännöistä, vähän anargiaa sinne päättäviin elimiin, Suomessa pärjätään  hyödyntämällä niitä resursseja mitä meillä on, ei voi asettaa koko Eurooppaan samaa muottia, meillä on talvella routa ja pimeää. Maalaisjärki unohtuu, kun omat mepitkin on puoluetaustasta riippumatta ajamassa maata kurjuuteen.

    r.ritva r.ritva

    On käsittämätöntä tälläisillä populoilla yritetään sosialisoida meidän metsämmekin.Nyt on tekojen aika koska tämä päättömyys saa vallata haja-alueiden omaisuutta.

    On poistettava jokamiehen oikeudet se koskisi myös jokaista sukupuolta.

    Euroopassa ei luvatta ole mitään asiaa yksityisille maille luvatta kuljeksimaan.

    Tämä hieno pohjoismainen tapa on revitty.Omaan käyttöönsä mm.marjanpoimintaa saa tehdä.Nyt sekin kaadetaan noiden julkeiden toisen omaisuuteen koskeneiden toimesta.

    -Hävetkää todella-

    mehtäukko

    Kyllä vastalääkkeitä pitäisi laatia, ja yksi alkuun olisi tuo jokamiehenoikeuksien lopettaminen. Toinen lakimuutos, ja  liikkumisen kieltäminen metsä-autoteillä.

    Nyt olisi MTK:lla ryhdistäytymisen paikka.

    Gla Gla

    Kannattaa miettiä, paljonko itse liikkuu muiden mailla, jos suunnittelee kieltoa siellä liikkumiseen. Ei suomalaista kulttuuria pidä tappaa siksi, että luontoväki mellastaa.

    mehtäukko

    Eihän sitä ”tervettä liikkumista” pidäkään kieltää. Siihen kuuluu niin metsätyöntekijät kuin viranomaisetkin.Metsästysseuroilla on vuokrasopimukset yms.

    Kaikki ne, joiden toiminta on yksityisomistusoikeutta vastustavaa, kuuluisi liikkuminen porttikieltää.

    pihkatappi pihkatappi

    Suomen erinomaisuus perustuu näihin vapauksiin liikkua ja olla mitä haluaa. Omistusoikeuden suoja on kuitenkin ollut melko hyvä. Näitä hörhöjä tulee ja menee, toistaiseksi pienmetsänomistajalle ei juuri haittaa. Imagon takia näissä firmatkin nöyrtyy, media on hörhöjen puolella.

    Metsuri motokuski

    Kannattaa lukaista että yleensä nuo luonnonsuojelijoiden valvontaiskut kohdistuvat yhtiöiden ja valtion metsiin. Minusta ihan hyvä. Siellähän se vähiten vahinkoa aiheuttaa. Yksityisiin metsiin nämä valvontaiskut eivät juuri koske. Hyvä niin. Onhan ne yleensä aika pieniä ja saattavat aiheuttaa kohtuutonta haittaa metsänomistajalle.

    pihkatappi pihkatappi

    Jep, pahempi uhka yksityiselle metsäomaisuudelle on riistahallinto.

    mehtäukko

    Kyllä tässä peri-aate painaa. Kun mitään ei aleta oikeasti vastustamaan ja lyömään luuta kurkkuun, rutto leviää kulovalkean tavoin.

    Eräät aisan yli potkiutujat ovat SPietikäinen,SModing ja VNiinistö. Oikein maanpetollista toumintaa vuodesta toiseen.

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 69)