Keskustelut Metsänhoito Hakkuu sopii myös liito..

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 15)
  • Hakkuu sopii myös liito..

    Merkitty: 

    Hakkuu sopii myös liito-oravametsiin,  tositapaus, asiantuntijat suunnitteli, esimerkiksi metsäkeskuksesta.  Keski osa pesäpuineen hakattiin reviiristä, jäljelle jäi haapoja reviirin reuna alueille.  Entinen liito oravan reviiri, ehkä joskus tulee, palaa, tiijjä häntä. Mutta eihän tätä olisi saanut kertoa.  Luontokartoittaja kertoi, lomalla ollessaan kun törmättiin sattumalta.  Tämä kohde oli sellainen jota milenkiinnosta hän seurasi eikä ollut millään muotoa hänen työmaallaan.  Yhtä asisaa ihmettelen, motokuskit eivät näe tai tunnista liito-oravia.

  • A.Jalkanen

    Liituria on vaikea havaita – varsinkin jos tekee hakkuuta lumiseen aikaan eivät papanatkaan erotu kovin hyvin. Mahdollinen reviiri voi paljastua lahoon haapaan tehdystä kolosta, mutta varmennukseksi pitäisi olla muitakin havaintoja kun se kolo kelpaa monelle muullekin.

    Liitis pitäisi kylläkin poistaa uhanalaisten listalta, kun niitä on on inventointien mukaan runsaasti. Ei tarvitsisi sen jälkeen enää suhtautua siihen niin hysteerisesti ja voitaisiin siirtyä ottamaan se huomioon normaalissa metsänhoidossa tuohon tapaan kuin Tomperi kuvasi.

    isaskar keturi

    Vanha perussääntöhän on, että elinympäristöjen hoito pelkästään säästämällä ajaa umpikujaan, eli sitä ei päästä uudistamaan koskaan. Voisi ajatella, että samat periaatteet kuin metson soitimessa pätisi: itse keskukseen ei kosketa, mutta reviirialueita käsitellään vähitellen niin, että soidinalue pysyy elinvoimaisena. Liito-oravan tapauksessa siis liito-oravalle olennaisia rakennepiirteitä säilytetään alueella riittävästi ja, kun käsitellyt alueet tarjoavat tarpeeksi sopivia elinympäristön rakennepiirteitä, niin vanhemmasta päästä matalaksi

    Rane

    ”ENTINEN liito oravan reviiri…”

    suorittava porras

    Motokuskitko näe liito-oravia? Kerran näin sellaisen kollegan eväslaukussa matkalla ”siirtoistutettavaksi”kollegan lähimetsään. Oli liidellyt maahan aukon viimeisten puiden ollessa käsittelyssä.

    Toinen tapaus oli yllättävä liito-oravan hyökkäys suoraan haalareita pitkin niskaani , kun menin tarkistamaan ,mikä elukka tupsahti hankeen katkenneen puun latvan mukana . Hakkuun kohteena oli lehtipuuvaltainen aukko talvikorjuuna. Järkytyksestä (molemminpuolinen) selvittyään liituri lähti  punnertelemaan jalkaisin kohti läheistä metsää ja  pääsi myös perille-100 metrin matkan umpihangessa.

    Kolmas tapaus sattui  tehdessäni talvella avohakkuuta kuusikkoon. Iltavuoron evästauolla jouduin ihmettelemään koneen yli itäkaakkoon liitävää ”rukkasta”. Totesin nopeasti liito-oravaksi. Sinne meni , eikä aiheuttanut sen kummempia toimenpiteitä. Reklamointi tilanteesta kyseisen tilan kohdalla olisi johtanut hirvittävään härdelliin ja kenties , jopa asikassuhteen katkaisemiseen. Tilalla oli hieman aikaisemmin aavistushakattu kaistaleita vanhaan metsään luonnonsuojelijoiden ja metsän rauhoittamisen pelossa.Käsiteltyä metsäähän ei voi rauhoittaa. Aukot oli hakattava rantaan asti ja puu , jossa oli mahdollisesti haukan pesä , tuli kaataa. Tämä tapahtui aikaan lähes 30 vuotta sitten , kun luonnonsuojelijat alkoivat puuttumaan yksityisten ihmisten metsien käyttöön. Maanomistajan reaktio oli vahva eikä ylilyönneiltäkään tuolloin vältytty.

    Liiturin kohtaaminen perustuu sattumaan. Minun kohdalleni niitä on osunut useita. Ensimmäinen havainto oli puhelinyhtiön puukuidulla pehmustetussa tarvikelaatikossa keskellä metsää. Meni menojaan , kuten muutkin edellä esittämäni tapaukset.

    Yhdellä työmaalla hakkuuohjeessa kehotettiin tekemään vanhaan metsään vain varovainen harvennus  avohakkuun sijaan, kun alueella /vieressä oli epäily liiturin reviiristä. Nyt(5 vuotta myöhemmin) koko palsta on siististi nutullaan. Sen olisi voinut mainiosti tehdä , jo silloin , kun olin moton kanssa paikalla.

    Motokuskilla on tärkeämpääkin tekemistä , kun nuuskia puiden tyviltä mahdollisia liiturin papanoita. Niidenkään löytyminen ei käytännössä keskeytä aloitettua työtä. Savotta tehdään hissunkissun loppuun asti. Vaivatkoon päätään he , jotka ovat mahdollisen ongelman keksineet.Selkeästi yliarvostettu otus. Niitä riittää.

     

    Jätkä

    Suoriutuva on siis nähnyt joitakin, mutta aivan liian myöhään, kun on kaatanut sitä viimeistä puuta, josta liituri on henkensä edestä paennut.

    Voisi tulkita niin, että: ”Motokuskit eivät näe liito-oravia”. (ennenkuin on liian myöhäistä)

    Petkeles

    Jospa saataisiin vielä joku puuntuottaja tai ”yrittäjä” retostelemaan miten liiturikohde aavistushakattiin. Harvempi osaa ylpeillä vastaavilla asioilla.

    suorittava porras

    En erityisesti ylpeile kohtaamisilla liito-oravan kanssa. Kerroin vain mitä käytännössä tapahtuu . Liito-oravakysymystä on turha vierittää motokuskin harteille. Hän ei ehdi eikä pysy työn tiimellyksessä havaintoja tekemään. Kun liiturin joskus onnistuu bongaamaan, on jo myöhäistä. Suurin osa liitureista ja niiden elinpiireistä jää huomaamatta ellei niistä ole tietoa hakkuuohjeissa.

    Visakallo

    Liito-orava on ainakin täälläpäin niin yleinen, että periaatteessa kaikki kuusikot ovatkin ”aavistushakkuukohteita”.

    Sulli

    Liito-oravahysteria on saanut käsittämättömiä mittasuhteita. Eräässä työhön liittyvässä tilaisuudessa aiheutin melko pitkän hiljaisuuden ns nostamalla kissan eli oravan pöydälle. Virkamiehet edellyttivät tehtävän tiehen mutkan koska suoralla linjalla sattui olemaan liito-oravalle sopivia kolopuita. Itse otuksesta ei kuitenkaan ollut kymmeneen vuoteen havaintoja, vaikka kaavaan oli sellainen aluerajoitus merkitty. Täräytin ilmoille lausuman että kymmenen vuoden päästä noista puista ei ole yksikään pystyssä mutta  tiessä on mutka edelleen ja on vähintään seuraavat viisikymmentä vuotta. Hetken hiljaisuuden jälkeen sitten alkoi älinä että tieaukko on liian leveä ei pysty liitämään yli, ei voi tehdä maaleikkausta, pitää pystyttää tolppia ja orsia ymym jäkäjäkä. Sanoin siihen että se on muutaman viikon asia kun toisella puolella tietä on tehty metsäkäyttöilmoitus ja koneet on palstalla, ei liidetä siellä oli pystytelty tien laitaan mitä karvatolppia hyvänsä. Siellä kun ei ole mitään käyttörajoitteita.

    No, tiessä tulee nyt siten olemaan mutka ja tyhjät puupylväät, niittempä juurilta sitten kaartelemaan seuraavat  vuosikymmenet.

    Jokainen liikenneväylähanke tällä hetkellä jumittaa jotenkin näitten takia.

    Rane

    Nämä liito-oravamerkinnät/havainnot ovat mielivaltaisia.Täällä on yksityistien kesämökkiläinen ilmoittanut kaikki tienvarrella olevat vähänkin mahdolliset kohdat liito-oravan pesäpaikaksi.Yksi merkintä on isäni kesäpaikan autotallin katolla.Toinen merkinta on minun 6 hehtaarin kuuselle metsitetyn peltokuvion vieressä naapurin puolella.Sen jälkeen kun tein kuviolla ensiharvennuksen näkyy liito-orava esiintymä laajenneen tälle koko 6 hehtaarin kuviolle.30-vuotiasta metsää.Ja tätä liito-oravaa tai papanoita ei tietenkään kukaan ole nähnyt.

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 15)