Keskustelut Puukauppa Hakkuupalvelu

Esillä 7 vastausta, 11 - 17 (kaikkiaan 17)
  • Hakkuupalvelu

    On ollut tapana teettää harvennushakkuita yrittäjällä ja tukit, kuitu, jne. ovat menneet eri ostajille. Aika lienee haastava myös koneyrittäjille, mikä on johtanut siihen että entistä vaikeampi on tälläistä palvelua saada. Antaisiko kateus myöden perustaa ”osuuskuntia” (tai joku muu yhteistyömuoto), jotta hakkuita olisi tarjolla yrittäjälle edes jotenkin järkevä määrä. Hakkuitahan voisi yrittää ajoittaa myös sellaiseen aikaan jolloin muilla isoilla toimijoilla ei tarvetta ole niin kovasti. Mahdollistaisi myös vähemmän kiinnostavien harvennusten toteuttamisen. Ja ennenkaikkea: kaupan vääntämisen iloa olisi enemmän sillä ei niin pientä kuitukasaa tienvarressa etteikö kannata kilpailuttaa. (ei koske rahamiehiä) Päätehakkuun olen mieltänyt yhtiöiden työksi. Ja sopimusasiakaskin on hyvä olla. Valitettavasti Mhy:n korjuupalvelun logiikkaa en ymmärrä, eurojen kautta katsottuna.

  • Gla Gla

    Metät kunnossa: ”Glan laskelma ontuu siinä mielessä, että veroa ei bruttotulosta makseta.”

    Tienvarsikaupassa verot maksetaan bruttotuloista ja vuosimenot vähennetään erikseen. Hankintakaupassa hankintatyön kulut vähennetään tuloista. Siksi esimerkissä metsävähennyspohja saadaan käyttöön.

    putte

    >>Tienvarsikaupassa verot maksetaan bruttotuloista ja vuosimenot vähennetään erikseen. Hankintakaupassa hankintatyön kulut vähennetään tuloista. Siksi esimerkissä metsävähennyspohja saadaan käyttöön.<<

    Tulovero maksetaan AINA tulojen ja sen hankinnasta aiheutuneiden menojen erotuksesta. Näin toimitaan myös metsätalouden verotuksessa. Sen sijaan brutto- eli tässä tapauksessa puunmyynnistä saatujen tulojen jälkeen tehtävien vähennysten tekemisellä on oma järjestyksensä. Parhaiten tämä selviää tarkastelemalla 2C-lomaketta.

    Ensimmäisenä vähennetään hankintatyön arvo (hankintakaupassa).
    Seuraavaksi lasketaan ja vähennetään metsävähennys ja menovaraus.
    Lopuksi vähennetään muut tulonhankinnasta aiheutuneet kulut.
    Viivan alle jääneestä maksetaan tulovero.

    Gla Gla

    Joo, totta tietysti tuo, että rahat lähtee tililtä tulojen ja menojen erotuksen perusteella. Ei niitä edestakaisin maksella. Asian ydin kuitenkin oli se, että tienvarsikaupassa kuitenkin vähennyksen pariin pääsee pienelläkin leimikolla, koska puun myyntitulot huomioidaan sellaisenaan ja vähennykset tehdään lomakkeen kohdassa vuosimenot toisin kuin hankintakaupassa. Pystykaupassa kulut onkin upotettu kantohintaan.

    jees h-valta

    Suorittava se tuolla yllä antaa vain mielikuvituksen laukata. Hienoahan se ja sekin on hienoa että tulipa oikein kaivettua kauppakirja näkösälle ja tarkistettua. 155 mottia se arvioitu saanto että sitä nyt ainakin vielä vartoillaan toteutukseen. Olishan tuo luullut kyllä koneiden vieressä ollessa luonnistuvan mutta tuo kuskailu onkin vain silloin pahasta jos metsänomistaja on siihen syypää. Muuten niitä kyllä vekslaillaan aivan surutta.

    Puun takaa

    En tiedä, onko tuolla Satakunnan suunnalla tuollainen hakkuiden tekeminen tipoittain yleinenkin käytäntö.
    Aika vieraalta se meikäläisestä kyllä kuulostaa.
    Minkälaisia kokemuksia muilla on?

    suorittava porras suorittava porras

    Hakkuiden keskeyttäminen ei ole ollut yleistä , mutta valitettavasti yleistymään päin. Työohjelmissa olevat tiedot ovat jostakin syystä alkaneet vastata vähemmän ja vähemmän leimikolla vallitsevia todellisia olosuhteita .

    Jessen tapauksessa on hakkuuohjelmassa oleviin leimikkotietoihin nojaten päätetty hakata pikkusavotta tilkkeenä ennen lomia. Luonnollisesti rasti on ollut laitettuna leimikkotedoissa kohtaan ennakkoraivauksen tarve EI(X) .

    Kuutiomäärän ja pinta-alan perusteella tehdyn arvion mukaan työ kestää maksimillaan kaksi vuoroa , hyvissä olosuhteissa yhden. Sankka aluskasvos on kuitenkin lisännyt työajanmenekkiä 30 % tai yli , joten aikataulu on mennyt pitkäksi.

    Kuljettajan lomareissu on sovittu alkamaan ensimmäisenä lomapäivänä , joten työ on ollut pakko keskeyttää . Tämä on juuri niitä tyyppiesimerkkejä , mitä ongelmia aiheutuu epäselvistä korjuuolosuhteista ja puutteellisista tai paikkaansa pitämättömistä tiedoista hakkuuohjelmassa . Tässä tapauksessa kaksi turhaa siirtoa ja ihmettelevä isäntä .

    jees h-valta

    Suorittava se jaksaa maalailla laajalla mielikuva-asteikolla.
    Ennakkoraivauksen tarve on ollut vain hänen mielikuvituksessaan. Hakkuu siltä osin jossa alikasvosta oli tehtiin. Jos hehtaarin aukon teossa saa aikataulut sekaisin on aika väsynyt ja loman tarpeessa oleva kuski kyllä. Joten hyvä kait sitten että tullee levänneenä vasta harvennukselle. Kun katselin tienvarren lanssipaikan vierun puuston turhaa kolhimista olisi sama loman toivotus myös kuljetuskaluston suhteen paikallaan. Nyt on leimattuja mäntyjä valmiiksi että kelpaa alkaa harvennella. Toivoisin hartaasti mielessäni etten löydä niitä kolhittuja harvennuksen jälkeen siitä tien vierestä.

Esillä 7 vastausta, 11 - 17 (kaikkiaan 17)