Keskustelut Harrastukset Halkoholistit

Esillä 6 vastausta, 11 - 16 (kaikkiaan 16)
  • Halkoholistit

    kuulutteko niihin? Tunnistan tarpeen pitää useamman vuoden polttopuut tontilla ja onhan niitä pinoja kiva katsella. Toisaalta silloin tällöin kulkiessa näkyy, että ns. aika on jättänyt pinoista ja kun niitä ei ole pesään saatu niin luonto hoitaa puun yhtymisen hapen kanssa omalla tavallaan. Mutta minusta on hyvä että halonhakkaajat saavat tunnustusta oikein valtamediasta käsinkin.

     

  • Metsäkupsa Metsäkupsa

    En ole polttopuita tehnyt, vanhaa varastoa piisaa kulutukseen nähden vuosikymmeniksi. Leivinuunilepät tehty noin kolmekymmentä vuotta sitten ja  klapit parikymmentä vuotiaita. Entinen hevostallikin kattoa myöten klapeja täynnä.

    Visakallo Visakallo

    Aikoinaan Konstalla tahtoi joskus keväisin olla polttopuut vähissä. Kun naapuri siitä vähän kommentoi, Konsta sanoi, ettei tee paljoa puita varastoon, koska perikunta joutuisi niistä riitelemään.

    Kumikettu

    Ruuhkavuosina tahtoo olla niin, että kahdelle talvelle ei ole polttopuita varastossa, sopivassa mitassa ainakaan. Yleensä sille elon alla olevalle talvelle kuitenkin.

    Pyrin muutenkin elämään niin, ettei kellään ole kadehdittavaa. Jostain asiasta natskauttavalle laitan bumerangin.

    Teen mielelläni puuta pieneksi ja vehkeitäkin löytyy. Ehkä viides-kymmenesosan Ranen määrästä olen tottunut tekemään silloin, kun kerkiän. Osan myyntiin. Tulen tekemisestä tykkään, pitäisi päästä mahdollisimman monet tekemään päivässä. Tulee lämpöinen ja lohdullinen olo. Olen siis halkoholisti ja klapitalisti.

    Kauneimmat polttopuut ovat sahan ja kirveen tekosia. Vähän eripituisia.

    Tuo on kohteliasta tehdä valmista puuskalle. Osoittaahan se rakkautta puolisoakin kohtaan, kun varmistaa tälle tulevan mielitietyn jakamattoman huomion. Kätevä puuska myypi liiteristään liian pitkät klapit tai pystytyttää leskellä isomman tulisijan..

    Ei elämästä selviä hengissä!

     

    poku

    Meillä päin Keski-Suomessa puusniekka oli tuo puuskaksi ylempänä mainittu. Kantasana on sama, mukavasti vain lyhennetty niinkuin Päätalo isämeitää sota-aikana lyhensi, en nyt muista missä kirjassa mutta näin kertoo vahingossa iltahartaudessa tehneen.

    Nimetön

    Oisko ollut noita Päätalon aikoja kun vähän laiskan nihkiä isäntä tuumas kevättalvella, ”polttopuut on vielä metsässä mutta onpa sonta kotona”

    metsänkasvattaja

    aamupäivästä  tuli  muutama heittomotti  halottua   melko  nopeasti  niitä  kirveelläkin tekee  kun  halkoo   renkaan  sisällä   ja  samantien heittäää  häkkiin  ei  ole  melua  eikä  kulu  polttoainetta

Esillä 6 vastausta, 11 - 16 (kaikkiaan 16)