Keskustelut Puukauppa Hankintakaupan verovapaa osuus

Esillä 10 vastausta, 51 - 60 (kaikkiaan 70)
  • Hankintakaupan verovapaa osuus

    Merkitty: 

    Myyn puuta tosi harvoin, vuonna 2019 tein hankintakaupan. Puumäärä nousi 300 kiintokuutiometriin. Parhaillaan täyttelen metsäveroilmoitusta ja siinä mietityttää verovapaa osuus 125 kiintokuutiometriin saakka.

    Mitä tuo verottajan 125 kiintokuutiometriä sisältää?. Täytyykö siinä olla kaikkia puutavaralajeja vai voiko edellämainittu määrä olla ainoastaan tukkipuuta?.

    Vähennänkö myös minulle tulleista metsärahoista tuon 125 kiintokuutio osuuden ja loput ilmoitan verottajalle.

  • Jätkä

    Tuolla käytöllä kulut kilometriä kohti kyllä laskevat. Uskon Diesel-Sotkan kulkevan tuolla suuruusluokalla. Kuitenkin siinä renkaat ja huollot maksavat suunnilleen saman kuin oikeissa autoissakin. Vakuutusmaksu vanhassa autossa on jo pieni, kun ei tarvitse Kaskosta maksaa.

    Halvattu kun lapsenlapsi ajoi toisen auton perään. Kutsuivat hätäännyksissään poliisit ja paloauton ja Ambulanssinkin paikalle. Jos olisi tarjonnut sille rouvalle parisataa, niin se lommo puskurissa olisi sillä hoitunut.

    No! Ei tullut sakkoa, vakuutuksessa on ehto, että yhdestä kolhusta ei bonukset laske. Jos minulla olisi valta, voima ja kunnia, niin ”myisin” auton pojalle ja vakuutus hänen nimiin.

    SE TURVAVÄLI !

    MaalaisSeppo

    Kyllä minä otan luonnollisesti pääomakulun huomioon, kuten muissakin investoinneissa. Autohan on investointi. Tulopuolella on kaikissa ajoissa 25c/km ja menopuolella kaikki kulut + pääoman korko (asuntolaina tms halpa laina, jolla auto ostetaan, jos lainaa tarvitsee). Tulojen ja menojen erotuksella sitten kuoletetaan autoa. Toistaiseksi on tullut ilmi, että kyllä 25 c/km riittää hyvin sokolootan kuolettamiseen, kun ei aimoostan vaihda autoa.

    Puuki

    Mistä saa tulopuolelle 25 sn/km  kaikkiin ajoihin ?  Asuntolainaakaan  ei taida saada ilman asunnon ostoaikeita.

    MaalaisSeppo

    Em auton kuoletuslaskelma on vain tehty osoittamaan, että mo:n verovähennyskululla kyllä pystyy kuolettamaan kohtuullisen aåuton. Halpaa asuntolainaahan saa helposti reilusti mm asunnon vaihtoon. Neuvottelukysymys.

    rööri roope

    Ei ainakaan verottajalta.Kyllä ne kulut käyttäjä maksaa.Ei se tuloa ole tuo verovähennys.

    Jätkä

    rööri on mielestäni oikeassa. Ei verottaja maksa auton käyttökuluja, eikä anna vaihtoa varten välirahaa.

    Tuntuu sitltä, että vähennysoikeus on kehittynyt joidenkin mielestä tuloksi. Ilmeisesti Joo-miehen käsityksiä on joillakin muillakin.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Työnantajalta saa km-korvauksen, jos autoaan joutuu käyttämään työajossa.

    rööri roope

    Palkkatyöläinen saa sopimuksen mukaan työajosta matkakorvausta omalla autolla v 2020 43 snt/km.Tää on verotonta tuloa.Kulut maksaa omistaja/käyttäjä.Kulut ei vähennyskelpoisia verotuksessa,koska korvaus on verotonta.

    Jätkä

    Anneli ja rööri ovat tasan oikeassa. Tienaaminen verovähennyksillä menee kyllä yli ymmärrykseni. Se lienee korkeampaa matematiikkaa, joka kyllä selittäisi esim Joo-miehen höpötykset.

    Tolopainen

    Jos verotettava puunmyyntituloni on vaikka 30k€ ja saan siitä 1500€  yrittäjävähennyksen, se on mielestäni tuloa minulle ja menetys valtiolle, myös hankintatyön veroton osuus esim.2k€, antaa tuloa minulle 600€ ja verohallinnolle menetyksen. Valtion maksamilla polttoaineilla tietenkin tehdään hankintatyöt.

Esillä 10 vastausta, 51 - 60 (kaikkiaan 70)