Keskustelut Tekniikka Hevonen vs mönkijä

Esillä 5 vastausta, 21 - 25 (kaikkiaan 25)
  • Hevonen vs mönkijä

    Rupesin tuossa pyörittämään vähän numeroita, kun tarkoituksena olis hommata puunkuljetuskalustoa jolla hoitaa hellävaraisesti muutamia vähän hankalampia kohteita. Esim aavistuksen myöhässä oleva siemenpuuhakkuu. Saaren maisemahoito jne.

    Pääasiassa meillä puut ajatetaan isolla metsäkoneella joka valitettavasti jättää kyllä huomattavat ajourat. Sitten toinen vaihtoehto on takapotku traktori, jonka tehokkuus suhteessa vaadittaviin ajouriin on marginaalinen. Hakkuita tehdään aikavälillä huhti-joulukuu joten korjuut on siis tehty pääasiassa loppuroudan tai elokuun aikaan jolloin yleensä on kuivinta.

    Mutta tuona väliaikanakin olis kenties tarvetta pienelle ajolaitteelle. korjuu tehdään pääasiassa tavaralaji korjuuna mutta 50 runkoa pitää vielä juontaakin, niiden vaatiman pituuden takia.

    Itse olen vääntäny puolia suuntaan tai toiseen, mutta ulkopuolisten arvioit ois kanssa tervetulleita.

  • Gla Gla

    Mönkijän heikon taloudellisen kannattavuuden toteaminen ei ole mönkijävastaisuutta. Yleensä metsän hoitamisen tavoitteena on kuitenkin jonkinlainen kannattavuus, joten realismi tässä suhteessa ei ole huono juttu ja siinä ammattilehdellä on syytä pysyä. Harrastelehdet, kuten erilaiset monet urheilulehdet, ovat sitten asia erikseen. Niihin voisi kirjoittaa kannustavan artikkelin taloudellisesti kannattamattomasta, mutta tekijälleen muita arvoja tuottavasta kuntoilumuodosta.

    Korpituvan Taneli Korpituvan Taneli

    Harrastelija:
    ”Rautahepoa en ole kokeillut, mutta olen nähnyt sen kaverilla. Mitä mieltä ollaan rautahevosta (järnhäst) ? ”

    Onhan se kiva peli saa puun pois mistä vaan, kunhan ei pidä kiirettä.
    Kuormaus raskasta, mutta pinoon laitto tuskaa. Paras tapa jos vähänkään enempi puuta, ajaa vain piennartien varteen ja pudotella kourakasoihin. Sitten ajo naapurin hydraulivehkeillä pinoon.

    Maksoi kärryineen 2002 veroineen 12000Euroa.
    Pienet käyttökustannukset.
    Saatavuus tällä hetkellä ???

    Terveisin: Korpituvan Taneli

    6 m3 6 m3

    Rautahevon saatavuus tällä hetkellä kovin heikkoa. Vastaavaa haluttomuutta esiintyy myyntiin edelleenkin kuin mitä Taneli edellä kertoi.

    Googlaamalla ”järnhäst” löytyy linkki valmistajan kotisivuille Ruotsissa.
    Lisävarusteissa löytyy hydraulista nosturia, teliperäkärryä yms.

    Koneviestissä oli kevättalvella testi saman valmistajan pyörä versiosta.

    jees h-valta

    Hyviä mönkijän kärryjä pitäisi olla Metkossa näytillä.
    Löytyy hyrdaulista vetoa sun muuta tuki tärkeää. Jos on nössö veturi pitää kärryn tuupata, se on välttämättömyys.

    6 m3 6 m3

    Rautahevon valmistaja löytyy sivustolta: lennartsfors.com

Esillä 5 vastausta, 21 - 25 (kaikkiaan 25)