Keskustelut Metsänhoito Hieno homma pohjoinen lämpenee

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 20)
  • Kurki

    Miten saa nuo linkit avautumaan.
    Tageillako?
    Miten?

    Korpituvan Taneli

    Ei ole mitään näyttöä siitä että ilmasto jatkossa lämpenisi. Historia kun ei ole tae tulevasta.
    Sinänsä historiatiedotkin lämpenemisestä ovat kyseenalaisia.

    Ilmasto on aina ollut muutoksessa, mutta kun sillä ei ole mitään säännöllistä jaksollisuutta niin ennustaminen on mahdotonta. Tietokoneella saadaan toki tarkkoja ennusteita, mutta juuri sellaisia kuin kukin tutkija haluaa. Ennusteen pohjaksi pitää tietysti olla historiatietoja, mutta yhtä tärkeitä ovat oletukset. Eli osa tulevaisuuden ilmastotiedoista pitää olettaa, että ennustaminen on mahdollista. Kun käytetään erilaisia oletuksia saadaan parvi toisistaan jyrkästi poikkeavia käyriä, jotka kaikki ovat oikein laskettuja.

    Toisaalta on aivan turhaa olettaa mahdollisen ilmaston lämpenemisen tuomia etuja. Haittoja tulee saman verran.
    Mahdollisten muutosten tuhovaikutuksiakin toki liioitellaan. Jos pohjoisnapa-alue on ollut keskiajalla jäätön, niin mikä saari silloin oli veden alla?

    Jäitä hattuun molemmin puolin!

    Terveisin: Korpituvan Taneli

    Korpituvan Taneli

    Tällä palstalla linkkeihin tulee välilyönti säännöllisin välein ja siksi linkki ei toimi. Tuo välilyönti on tarpeellinen teksteihin, sillä estetään ylipitkät rivit. Vanhalla palstallahan sai tehtyä kiusaa sillä että teki välilyönnittömän pitkän ”sanan” niin johan meni ketju vaikealukuiseksi.

    Itse korjaan täällä olevan linkin näin:
    Siirrän linkin viestistä kopioi/liitä (copy/paste) toiminnolla muistioon (notepad). Sitten siinä metsästän välilyönnit pois. Taas sitten kopioi/liitä toiminnolla selaimen osoitekenttään.

    Terveisin: Korpituvan Taneli

    Kurki

    Siirsin täältä kirjoitusboksista osoitteen

    (http://arctic.atmos.uiuc.edu/cryosphere/) tuonne WordPadiin ja siellä poistin tuon sanassa cryos phere olevan välilyönnin ja siirsin takaisin tänne kirjoitusboksiin ja painoin lähetä.

    Mutta edelleen tuossa sanassa on välilyönti.

    Kurki

    Voihan noista linkeistä poimia pois ne välilyönnit tuolla navigointipalkissakin.

    Kun sivu on oikein, silloin tule alapuolelle sivun oikea nimikin.

    Gla

    Taneli: ”Jos pohjoisnapa-alue on ollut keskiajalla jäätön, niin mikä saari silloin oli veden alla? ”

    En tiedä. Ahvenanmaalla käydessäni Kastelholman linnan opas näytti silloisen (vuodet 1300..1600) rantaviivan, joka oli selvästi nykyistä ylempänä.

    Linkissä on kuva, jossa on merenpinnan 1 metrin kohoamisen seurauksena peittyvä maa. Mittakaavan takia omaa kesämökkiä ei voi bongata, mutta jotain viitteitä kuvasta saa.

    http://ilmasto.org/media/seuraukset/eu_1meter_lg_1000px.gif

    Meillä on kuitenkin etuna maanpinnan kohoaminen. Meri nousi 1900-luvulla vajaat 20 cm, mutta maa kohoaa rannikolla 2-3 kertaisesti tuohon nähden. Voihan olla, että tuokin selittää pääosin Kastelholman tapauksen.

    Kurki

    Pohjoisnavan jään sulaminen kesäisin tai ympärivuotiseksi ei nosta merenpintaa.
    Grönlanti, joka suomeksi on Vihreämaa ja jota viikingit asuttivat tuolloin oli niin lämmin, että viljaakin saatoi siellä viljellä. Grönlannin jää lienee silloin ollut myös vähissä, joten se on nostanut sitten merien pintaa.

    Keskiajan lämpökausi oli 800 …1200 jkr.

    Kurki

    Kyllä tämä nykyinen lämpeneminen on suurimmalta osiltaan luonnollista kuten aiemmatkin.
    Muun muassa metsäntutkija Kari Mielikäinen on tätä mieltä.

    Mitätäpä muuta tuosta täällä kylmässä pohjolassa asuva voisi sanoa kuin ” hieno homma että lämpenee”, ei kai sitä sitä luonnon voimille mitään voi.
    Jossain Tyynenmeren matalalla saarella ollaan sitten toista mieltä, mutta minkäs teet, jos ilmasto vaihtelee luonnollisti kuten ilmastohistoriastakin voidaan päätellä.

    Ilmastohistoria ei ole mikään lätkämaila.

    Gla

    Niinpä, noin 3/4 meren pinnan kohoamisesta johtuu meriveden lämpenemisestä ja sen lämpölaajenemisesta.

    Korpituvan Taneli

    Kurki:
    ”Siirsin täältä kirjoitusboksista osoitteen
    (http://arctic.atmos.uiuc.edu/cryos phere/) tuonne WordPadiin ja siellä poistin tuon sanassa cryos phere olevan välilyönnin ja siirsin takaisin tänne kirjoitusboksiin ja painoin lähetä.
    Mutta edelleen tuossa sanassa on välilyönti.”

    Tottakai siinä on välilyönti kun palstan systeemi katkoo kaikki pitkät sanat kuten edellä kerroin.

    Kirjoitan tähän nyt niin pitkän ”sanan” että asia havainnollistuu: aaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa

    Kirjoitin siis kaikki aat yhteen alunperin.

    On tietenkin sama missä välilyönnit poistaa, kerroin vain oman menettelytapani.

    Terveisin: Korpituvan Taneli

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 20)