Keskustelut Metsänhoito Hirvet taas keväällisten männyntaimien kimpussa!

Esillä 10 vastausta, 201 - 210 (kaikkiaan 313)
  • Hirvet taas keväällisten männyntaimien kimpussa!

    Ilmeisesti joudun keväälä täydentämään, tämän kevään männyn istutusta. Valtion karja on taas käynyt jo kesällä syömässä.

    Elokuun alussa löytyi jo syötyjä taimia, mutta niissä oli yleensä ensi vuoden silmut kuitenkin jossain haarassa. Tosin pensastuminen on jo siis saanut alkunsa. Täysin kuolleita tai irronneita taimia ei juurikaan ollut.

    Nyt näyttää pahemmalta. kiimariemuissaan on temmelletty melkoisesti taimia irtikin. Syötyjä reilusti lisää, jos niissä on jotain vihreää, niin ei ainakaan ensivuoden silmuja.

    ei nyt sitten kannata antaa neuvoja että ilmoita tuhosta. Se systeemi on minun osalta läpi käyty ja turhaksi todettu.

    Ainoa keino kai on ruveta palkkaamaan salakaatajia. Toki virallisia lupiakin on taas hiukan enemmän kuin viime syksynä. Viime vuosi jäi kai historiaan ennätys pienellä lupamäärällään.

    Terveisin: Korpituvan Taneli

  • wanhajätkä

    Kerros suorittava mitä muuta merkittävää rhy on hallinnut metsästyspuolella kuin hirvijahtia? Koulutus on asia erikseen. Toiminnanohjaajapalvelut on käsittääkseni tähänkin asti voitu ostaa ulkoa. Eihän sihteerin tarvitse olla hallituksen jäsen. tuskin edes yhdistyksen. Voimpa olla väärässä.

    Visakallo Visakallo

    Myös Evira tutkii näivetystautia. Pyytää lähettämään 3000 hirvenpäätä.

    http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/ymp%C3%A4rist%C3%B6/artikkeli-1.209554

    suorittava porras suorittava porras

    Osoitteessa ”riistahavainnot.fi/kartat ja raportit /hirviraportit alueittain” on mahdollista seurata metsästystilanteen kehitystä reaaliaikaisena ja verrata saman ajankohdan tietoja keskenään aina 1980-luvulle saakka .

    Tolopainen

    On törkeyden huippu, kun maanomistajana olen hirviporukassa, joudun maksamaan kaatoluvista valtiolle. Tänäkin syksynä näyttää kaatuvan vasoja, joiden lihapaino jää alle 30kg, 25€ on aivan liikaa mokomista rääpäleistä. Hirvien kaatoluvat pitäisi muuttaa maksuttomiksi tai niistä pitäisi maksaa seuroille korvaus, kun tekevät aivan välttämätöntä hirvenmetsästystä talkoilla. Taas hirviä on aivan järjettömiä määriä, lähes joka puskasta löytyy, kun viimesyksynä lupapolitiikka keskeytti metsästyksen.

    Puuki

    Hirven paisti maksaa kaupassa 30 €/kg ja jauheliha 18 €/kg, mutta ”hankinta – ja jalostuskulut” on melko isot, joten hirviluvat saisi hyvinkin olla ilmaisia.

    Korpituvan Taneli Korpituvan Taneli

    Saatiin tässä Tricon levitys päätökseen myös tänä vuonna istutetulla aukolla. Harmillsen paljon oli syötyjen taimien lisäksi irti revittyjä. Oli myös länttejä joista ei selvinnyt minne taimet olivat havinneet. Vaikka olis kuinka tarkkaan tutkinut, niin ei löytynyt paakkua maasta, ei irraltaan.

    Että pahimmat kohdat saa parsittua niin 300 täydennystainta tilaan, aika paljon 1,6 ha alueelle. Ei kai ne ihan riitäkkään, mutta katotaan sitten.

     

    Lisätään vielä että meillä jahti alkaa vasta viikon päästä, niinkuin tavallista. Kun saanti on varmaa, niin mitä sitä lämpimillä aikaa metsästämään ja tulee osalla porukasta syystyötkin tehtyä pelloilla.

    Terveisin: Korpituvan Taneli

    Korpituvan Taneli Korpituvan Taneli

    Puuki:

    ”Hirven paisti maksaa kaupassa 30 €/kg ja jauheliha 18 €/kg, mutta ”hankinta – ja jalostuskulut” on melko isot, joten hirviluvat saisi hyvinkin olla ilmaisia.”

    Syksyisin seuran huutokaupassa jauheliha on ollut 11…12 € kilo. Paistien hinnat vaihdelleet 20 eurosta, jopa yli tuon 30 euron. Jauhelihaa pääasiassa ostettu.

    Terveisin: Korpituvan Taneli

    Korpituvan Taneli Korpituvan Taneli

    Minulle passais kyllä että annettettais ne hirviluvat ilman, kunhan niiden määrä samalla tuplattais.

    Terveisin: Korpituvan Taneli

     

    Visakallo Visakallo

    Voisiko mittavat ja pitkäkestoiset  liikenne- ja metsävahingot sekä yleistyvä näivetystauti lopulta johtaa siihen, että jonakin päivänä villisian rinnalla onkin myös toinen IL:n jutussa mainittu eläin?

    Valtiovalta vetoaa voimakkaasti suomalaisiin hirviseurueisiin, jotta metsästäjät lahtaisivat passiketjuissa tavatut villisiat.

    Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä sanoo, että villisian kohdalla on ”lännen laki – ammutaan tavattaessa”. Hänen mukaan tappamiseen käyvät melkein kaikki keinot paitsi konetuliaseet.

    Ministeriön kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio toivoo hirvijahtien metsästyksenjohtajien ohjeistavan hirviporukkansa metsästäjiä kaatamaan passiketjuun tulevat villisiat.

    Ministeri ja kansliapäällikkö puhuivat toimittajille Vantaalla maanantai-iltana. Kumpikin on yrittänyt hoitaa oman osansa lahtitalkoista. Kansliapäällikkö Husu-Kallio on kaatanut jo yhden sian.

    Valtio on poistanut lähes kaikki mahdolliset rajoitukset villisian metsästykseltä. Suomi kumosi villisian yleisen rauhoitusajan viime vuonna. Uusimpana aseena hallitus on tänä syksynä sallinut villisian pyytämisen elävänä aitauksiin.

    Aitauspyynnillä tavoitellaan kokonaisen villisikalauman, käytännössä emakon ja pahnueen kiinni ottamista ja päiviltä päästämistä.

    Itärajan yli tulevat villisiat ovat merkittävä afrikkalaisen sikaruton levittäjäriski. Virustauti on erittäin vaarallinen kesysialle eli suomalaisille sianlihan tuotantotiloille.

    Jos sikaruttoa tavattaisiin Suomesta, se olisi valtava takaisku maatalouden vientiponnisteluille. Hallitus ja koko elinkeino panostavat tavattomasti viennin lisäämiseen lihantuotannon kannattavuuden parantamiseksi

    Suomen metsissä ja pelloilla elelee tällä hetkellä ehkä noin 4 000 villisikaa. Kanta on nopeasti kasvamassa leutojen talvienkin vuoksi.

    Maa- ja metsätalousministeriön mukaan jo yksittäinen tautitapaus vaikuttaisin sianlihan vientiin, sillä monet Euroopan unionin ulkopuoliset ostajamaat haluavat, että tuontimaassa ei ole ollenkaan sikaruttoa.

    Yhden afrikkalaisen sikaruttotapauksen aiheuttama tappio on ministeriön mukaan jopa 38 miljoonaa euroa.

    mehtäukko

    Vain hieman liittyen aloituksen aiheeseen, niin onhan tämä Suomen villi-elukka-politiikka melkoisen sekasortoista ja suorastaan välinpitämätöntä hallinnollista puuhastelua. Joskus hävytöntä sellaista.

    Milloin sekarotuiset ”sudet” keräilevät kylien koirat. Hanhet,jousenet,kurjet,merimetsot … kukin vuorollaan sotkevat ja paskovat pellot, sadot  ja tantereet. Hirvet lokkaavat mo taimikoita ympäri vuoden, villisiat lisääntyvät kyntämään pihat ja kasvimaat nurin…jne.

    Kukin vuorollaan uhriksi joutunut äimistelee lehtien sivuilla tai tv-toosassa tuholaisten mahtia herrojen ja Vihreiden aatelisten jatkaessa teekutsujaan.

    Virkakoneiston saamattomuus ja voimattomuus on todella ihmellistä. Onko pöljyys niin tapissaan, että jotkin  luontodirektiivin suojelu-ukaasit menevät kansalaisten yli määräämättömään rajaan saakka??

Esillä 10 vastausta, 201 - 210 (kaikkiaan 313)