Keskustelut Metsänomistus ”Hirvi hiertää” palstalle kirjoitteluakin

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 15)
  • ”Hirvi hiertää” palstalle kirjoitteluakin

    Hyvin tunkkaiselta tuntuu nykyisin metsäasioista kirjoittelu ja ajatuksiin vastaaminen tällä palstalla. Avaukset tuntuvat seisovan kommentoimatta jopa tuntitolkulla. Näin surkea ei ollut tilanne ennen palstauudistusta. Ennen rekisteröitymispakkoa ei tuntunut nykyisenkaltaista kyräilyä.

    Ehkäpä Metsälehti oli pakoitettu nykyiseen palstauudistukseen juuri hirvikirjoittelun kärjekkyyden vuoksi. Nyt on MMM:n virkamiehillä rauhallisempaa valmistella vaikkapa metsäpoliittista selontekoa hallitukselle tai Suomen ensimmäistä biotalousstrategiaa. Myös metsälain valmistelu sekä MTT:n, Metlan ja RKTL:n yhdistäminen Luonnonvarakeskukseksi ja MMM:n uusittu organisatio kuulunevat samaan kokonaisuuteen.

    Metsänomistajia viedään kuin ”pässiä narussa”. Esim. kaikki nykyisin valmisteilla olevat ohjelmat ja valmistelut pitäisivät kaiken järjen mukaan olla metsänomistajalähtöisiä. Näin ei valitettavasti ole. Tehdään aivan tarpeettomia muutoksia ja pelkkää järjettömyyttä annetaan tutkia. Esim. Metlan, MTT:n ja Syken yhteishankkeessa kerrotaan, että ”erityistä huomiota kiinnitetään toimenpiteiden vaikuttavuuteen”. Ehkäpä hirvi hiertää muuallakin.

  • Mosku

    Voe riethan nahkat.
    Jo vaen se hiertää ja kierthää ko samast asiast jankathan maaliman tappiin.

    Anton Chigurh Anton Chigurh

    Asian vakavuuden tajuaa ehkä pari palstalaista minun lisäkseni, siitä on turha viisastella.

    jees h-valta

    Vahvasti Moskun linjoilla. Kyllä liikakin alkaa olla joskus liikaa.
    Onhan noista ”kantturoista” jo turistu. Ja äänekkäin on erityis a siantuntija Anton joka paahtaa lehtipuun tärkeydestä ja kasvattaa kuusia. Että sellaanen tuntija vai olisko tun… pöyhittävänä.

    jees h-valta

    Ja jos maanantainäkymä vielä harmaakaihinen voin avittaa että monikäyttö-osion alla on seitsemän pinnassa olevaa aloitusta aiheesta.

    Leevi Sytky Leevi Sytky

    Hirvien määrä on Jesselle yhdentekevä asia. Onhan haapaplantaasit turvattu aitaamalla. Muiden taimilla ei ole niin väliä…

    jees h-valta

    Meillähän on kyvykäs Riistahallinto joka hoitaa suojausrapeet Leevi sinunkin lehtipuutaimikollesi. Tee niin kuin minä äläkä tee niin kuin jotkut tekee: Makaa sohvalla ja itkee liioista hirvistä. (Vaikka kasvattaa havupuita).

    Leevi Sytky Leevi Sytky

    Joopajoo. Jessellekin tekis hyvää maata sohvalla ja kertoilla lehtiö kädessä olevalle henkilölle, että miten sitä pääsis maan pinnalle täältä leijailemasta. Ja kaikkitietävää asennetta pitäis muokata empatian suuntaan jne. Heh heh!

    jees h-valta

    Kokemuspohja sanojen vakuudeksi liipoo pitkälti toista vuosikymmentä. Aina on luonant. Jos ei niin tällätään.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    GEO-lehdessä kirjoitettiin että Keniassa karkotetaan leijonia karjan kimpusta välkkyvillä led-valoilla. Leijona siis kai luulee että paimen on siellä taskulampun kanssa. Mahtaisiko toimia meillä hirvellä; ledvalohan kuluttaa vähän sähköä joten jos niitä laittaisi männyn taimikoihin talvella, pysyisikö hirvi poissa?

    Hirviasiaa voi kukin koettaa viedä eteenpäin riistaneuvostojen kautta. Turha täällä on töristä jos ei ole uutta sanottavaa. Niin ja se Luonnonvarakeskus tulee olemaan varmaan aivan asiallinen uudistus, riippumatta hirvestä. Onhan luonnonvarojen tutkimuksessa paljon yhtymäkohtia, joiden selvittelyä organisaatiorajat turhaan haittaavat.

    Mosku

    Nii alako syömmyksiä kaevella jotta nitrot piti ehtie.
    Van tuossa se jalakasella hyvät konstit hirvenkarkotukseen taeatas olla.
    Minähhii säekähin Ivalon kylällä ko poeian kläppi ajo punaset valot pyörälä vilikhuin. Minä sitä kysymhän notta mitä ne nuo on, kläppi vastas notta letivaloja.
    Jovaen sitä hirvihi säekähtäs ko kerta minä, monijaat kerrat karhunnii kansa silimätysten ollunna,
    Oeskoon nuo tesatitkii säekkyny 44 kesällä jos tommosia sillon oes ollu, niitä piti sillon sovan viimesenä kesänä pelätä.
    Minä kolehtija taejan teällä ruveta kerräämhän ja rahat lannanmaalle lähetteä jotta nuo metän omistajat rauhhaan hirviltä peäsöö.
    ja niitä vilikkuvia letejä ostoa

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 15)