Keskustelut Metsänomistus Hirvien salakaadot työllistävät poliiseja liikaa!

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 11)
  • Hirvien salakaadot työllistävät poliiseja liikaa!

    MTV3 uutinen 5.12.2013:

    ””Poliisi: Ei hirvenlihan huutokauppaa

    Poliisilaitoksilla on halua luopua hirvenlihan huutokaupoista. Pahimmillaan poliisilaitoksilla yhden hirvijutun selvittelyyn menee maakunnissa poliisipartion koko työvuoro. Kun metsästysrikos tapahtuu, poliisipartio matkustaa paikalle jopa 200 kilometriä – selvittää olosuhteita, tekee tutkinnan ja pöytäkirjoja, kuljettaa ruhoa, järjestää huutokaupan ja tilittää rahat valtiolle.

    Hirvenmetsästyksen tutkinnassa on isoja paikallisia tulkintaeroja. Paikoin epäselvät kaadot tulkitaan yleensä vahingoiksi. Toisessa ääripäässä tulee sakkoja ja sanktioita, aseetkin tuomitaan vielä valtiolle.””

    – Suomessa metsästysoikeus kuuluu maanomistajalle. Hirvikannan säätely perustuu jo ennakkoon metsästysseurueille myönnettyihin hirvenpyyntilupiin. Hirvien metsästys tapahtuu loppuvuodesta 3-4 kuukauden aikana.

    Hirvien salakaadot tuntuvat olevan lisääntymässä, vaikka lakia niiden ehkäisemiseksi on kiristetty. Olisikohan metsänomistajilla tai muilla tahoilla mitään keinoa saada poliisien työpanosta enemmän tärkeämpien töiden tekemiseen, kuin mitä hirvenlihan huutokaupat järjestelyineen ovat?

    Salakaatoihin houkutusta luo hirvenkaadon helppous. Onhan teitä ja hirviä paljon. Toisaalta hirvi on aiheuttamiensa vahinkojen kautta valtiontaloudelle lähinnä rasite.

  • Salonpoika

    Mistä mehänpoika päättelee salakaatojen lisääntyneen? Eiköhän valtaosa noista poliisin selviteltävistä jutuista lie sattunut aivan luvallisessa jahdissa jossa naaraan ampumisen jälkeen paikalle ilmestyy yksinäinen vasa. Siinä sitä on sitten pilkun viilaajille ja lain tulkitsijoille ajanvietettä. Liikenteessä ja muutenkin loukkaantuneiden hirvien metsästys ja korjuu on ainakin täälläpäin ulkoistettu poliisilta asian paremmin hallitseville.

    Metsäkupsa Metsäkupsa

    Täällä Etelä-Savossa ei aikoihin ole ollut huutokauppattava salakaadettuja hirviä.Kyllä syyt liikenteessä,tai vasallisten hirvien vahinkokaadoissa hirvijahdissa.

    Varkaat ja rosvot saavat työrauhan,kun poliisit hirvenlihoja vahtivat ja huutokauppaa työvuorollaan pyörittävät.Olisi uudelleen järjestelyn ja maalaisjärjen käytön paikka.

    Anton Chigurh Anton Chigurh

    Juuri niin kupsa, salakaadot laillisiksi. Kuka tahansa saa missä tahansa ampua hirven.

    jees h-valta

    Eihän siinä sitten mitään hupaa olisi jos se laillista olisi.
    Yllyttäkää vaivihkaa vaan, aina niitä tekijöitä joka pitäjästä löytyy.
    Yleensä eniten juovuksissa olevat jää kiinni kun ajellaan auto kännipäissä kiinni johonkin ja aletaan soitella ympäri kyliä öisillä apua. Vähemmästäkin siinä joku aina kyrsiintyy ja narauttaa.

    Anton Chigurh Anton Chigurh

    Onpas harrastelijalla heikko hirvikanta!

    Tässä meillä on jäljistä päätellen kilometrin säteellä 30 hirveä/1000ha.

    Anton Chigurh Anton Chigurh

    On mukavaa, että harrastelijan metsästysalueella on puuntuotannollisesti sopiva hirvikanta. Tuo ihannetilanne tulee saavuttaa muuallakin.

    Puun takaa

    Keski-Suomessa on löydetty hirvenvasasta aivokalvomatoa.
    Jospa tämä alkaisi osaltaan pienentämään hirvikantaa.

    MJO

    Hirvien salakaadot tuntuvat olevan lisääntymässä,

    Löytyisikö väitteellesi jotain linkkiä yms. joka tukisi väitettäsi? Vai on onko tämä sitä sinun tuttua puutaheinää?

    Korpituvan Taneli Korpituvan Taneli

    Mahtaakohan olla niin että salakaadot olisivat lisääntymässä. Tuota tietoa sopinee eppäillä.
    Ne mökinäijät, joiden oli pakko pesueensa hengissä pitämiseksi ampua aina syksyllä hirvi, ovat jo nurmen alla. Niillä pesueillakin ankaa viimeisilläkin kohta pää harmaantua.
    Tilalle on tietysti tullut selkeää bisnestä tekeviä salakaatajia, mutta eiköhän se kuitenkin ole vähäistä sekin.

    Selvää kuitenkin on että poliisilla on muutakin tekemistä kuin vahtia hirvien salakaatoa. Esimerkkinä voisi mainita susien salakaadon, jonka tutkintaan mobisoitiin kahden maakunnan poliisit ja rajavartiolaitos helikoptereineen.
    Eiköhän nuo molemmat ole kuitenkin poliisin tehtävissä vähintäänkin siellä Ö-mapin vieressä.

    Terveisin: Korpituvan Taneli

    Nimetön

    Hirven salakaato rikosasia joka kuuluu poliisille.
    Enempi tässä uutisessa oli siitä kysymys kuuluuko luvatta kaadetun hirven teurastaminen, tarkastaminen, palottelu ja huutokauppaaminen Poliisille.
    Kolarihirvet nykyään hoitaa riistanhoitoyhdistykset.

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 11)