Keskustelut Metsänomistus Hirvien salakaadot työllistävät poliiseja liikaa!

  • Hirvien salakaadot työllistävät poliiseja liikaa!

    MTV3 uutinen 5.12.2013:

    ””Poliisi: Ei hirvenlihan huutokauppaa

    Poliisilaitoksilla on halua luopua hirvenlihan huutokaupoista. Pahimmillaan poliisilaitoksilla yhden hirvijutun selvittelyyn menee maakunnissa poliisipartion koko työvuoro. Kun metsästysrikos tapahtuu, poliisipartio matkustaa paikalle jopa 200 kilometriä – selvittää olosuhteita, tekee tutkinnan ja pöytäkirjoja, kuljettaa ruhoa, järjestää huutokaupan ja tilittää rahat valtiolle.

    Hirvenmetsästyksen tutkinnassa on isoja paikallisia tulkintaeroja. Paikoin epäselvät kaadot tulkitaan yleensä vahingoiksi. Toisessa ääripäässä tulee sakkoja ja sanktioita, aseetkin tuomitaan vielä valtiolle.””

    – Suomessa metsästysoikeus kuuluu maanomistajalle. Hirvikannan säätely perustuu jo ennakkoon metsästysseurueille myönnettyihin hirvenpyyntilupiin. Hirvien metsästys tapahtuu loppuvuodesta 3-4 kuukauden aikana.

    Hirvien salakaadot tuntuvat olevan lisääntymässä, vaikka lakia niiden ehkäisemiseksi on kiristetty. Olisikohan metsänomistajilla tai muilla tahoilla mitään keinoa saada poliisien työpanosta enemmän tärkeämpien töiden tekemiseen, kuin mitä hirvenlihan huutokaupat järjestelyineen ovat?

    Salakaatoihin houkutusta luo hirvenkaadon helppous. Onhan teitä ja hirviä paljon. Toisaalta hirvi on aiheuttamiensa vahinkojen kautta valtiontaloudelle lähinnä rasite.

  • mehänpoika

    Tällainen poliisipiireistä kumpuava uutisointi voi olla alku myös uudelle ajattelulle hirvenmetsästyskäytäntöjä kohtaan.

    Uutisessahan arvosteltiin poliiseilta turhalta tuntuviin hirvenlihan huutokaupoihin tuhrautuvan ajan lisäksi myös metsästysrikosten tutkinnan ja tulkinnan erilaisia käytäntöjä Suomessa. Tästä voi päätellä, että säädetty metsästyslaki ei tunnu oikein toimivan runsailla hirvikannoilla.

    Kun hirvikanta on suuri, syntyy metsästysrikoksia myös paljon. Myös ”laillisen metsästyksen” yhteydessä tapahtunut hirviemon kaato on samalla tavoin metsätysrikos kuin hirven salaa kaataminen.

    Poliisien ajankäyttö eri työtehtävissä tilastoitunee nykyisin melko tarkasti. Tilastoja seuraamalla voi päätellä mm. ajankäytön tarkoituksenmukaisuutta. Varsinkaan hirvenlihan huutokauppoihin käytetty aika ei sitä liene, koska poliiseista on selvästi pulaa mm. järjestyksen ylläpidossa tai liikenteen valvonnassa.

    Pienellä hirvikannalla (alle 1 hirvi/1000 ha) vapautuisi poliiseilta huomattavasti työaikaa yhteiskunnalisesti tärkeämpien työtehtävien hoitoon.