Keskustelut Metsänomistus Hirvihöpötys

Esillä 10 vastausta, 41 - 50 (kaikkiaan 68)
  • Hirvihöpötys

    Eikö jo ole höpötelty ja taputeltu hirvieläinten laiduntamiset ja metsästämättömyydet loppuun?
    Tuntuu ihan siltä, että kaikki on jankutettu jo ainakin tuhanteen kertaan, eikä minkään näköistä tulosta ole näkynyt.
    Voisi sanoa, että pelkkää paskanjauhantaa.

  • Jätkä pätkät

    Hirvet eivät todellakaan ole vähentyneet, vaikka täällä tyhmimmät ovat jauhaneet samaa sontaa vuosikausia. Mikään ei ole muuttunut, mutta eipä ole sanomakaan jalostunut yhtään miksikään.

    Metsuri motokuski

    Onhan koko Suomen hirvikanta vähentynyt huomattavasti – 90 luvun määristä. On niitä alueita joissa hirviä on runsaasti ja taas vastaavasti hirvityhjiöitä. Hirvi on liikkuva eläin ja joinakin vuosina hirvikanta saattaa muuttua hyvinkin paljon. Jotkin seurueet ampuvat lupansa hyvinkin pian ja toisilla menee siihen koko syksy. Muistan hyvinkin kun meidän porukka ampui hirvensä kolmena viikonloppuna ja seuraavana vuonna siihen meni koko syksy joulukuulle saakka. Kun taas naapuriseurueella oli tilanne päinvastainen. Näin se vain menee.

    Timppa

    Jollakin palstalla kerroin arvioineeni hirvi-ilmoituksessa jäävän kannan olevan vuonna 2002 kokonaista 11 eläintä/1000 ha. Vastaavasti lentolaskennassa talvelta 2012 löydettiin 4 hirveä/1000 ha. Rajan takana kyllä on alue, jossa hirviä 6/1000 ha. Koko pitäjän alueella hirvikanta on laskenut ja löytyi suuria hirvettömiä alueita. Toki lentolaskennasta saattaa puuttua joku hirvi, mutta se kuvaa kyllä tilanne paremmin kuin mitkään mutut.

    On aivan selvä, että hirvikanta on vähentynyt, kuten sen pitikin, sieltä vuosituhannen vaihteesta. Paikoin siis jopa olemattomiin.

    Timppa

    Tuo 2,7/1000 ha on kyllä mielestäni ihan sopiva. Kuten MM tuolla edellä totesi, niin hirvikanta vaihtelee vuosittain samallakin alueella. Jos kanta on liian pieni (esim 1/1000 ha), niin esimerkiksi koirien koulutus vaikeutuu. Lopulta metsästys hiipuu ja kanta lähtee hallitsemattomaan nousuun. Siihen on vaan sopeuduttava, ettei hirvikantaa ole järkevää vähentää oleellisesti nykyisestä.

    Kuten kuvaamani Ruotsin esimerkki kertoi, niin metsän kasvatusta voi harjoittaa järkevästi vaikka kanta olisi nelinkertainen Tanelin tienoon kantaan verrattuna.

    Kannattaa muistaa, että metsissä on moni muitakin viljelyä haittaavia eläimiä. Esimerkiksi tukkimiehentäit ovat meillä sellainen riesa, että hakkuun ja istutuksen välillä pitää olla vähintään vuosi. Tämä siis vaikeuttaa aika lailla metsänuudistusta ja johtaa merkittäviin kasvutappioihin. Eikä sitä kukaan korvaa.

    Korpituvan Taneli Korpituvan Taneli

    Minä ainakaan ole täällä mitään mutu kantaa tarjoillut. Seura sanoo että viime talvena oli 2,7.
    Sitä mieltä kuitenkin olen että kanta on liian suuri, kun kerran vahinkoja tulee ja kolareitakin silloin tällöin.
    Olen ehdottanut tavoitteeksi alle 1/1000ha

    Terveisin: Korpituvan Taneli

    Korpituvan Taneli Korpituvan Taneli

    Se 2,7 on siis se laskettu kanta, eihän se ole mikään varma tieto sinänsä.
    Varma tieto sinänsä on että vuosittain tulee hirvivahinkoja kesää talvea männyn taimikkoon. Koivua ei täälläpäin juurikaan kasvateta.

    En minä ainakaan aio sopeutua vahinkoja tuottavaan hirvikantaan. En myöskään mitään koiran koulutusta varten muuta kantatavoitettani.
    Tottakai jahti, kannan pienentymisen johdosta, vaikeutuu, mutta siihen pitää vain sopeutua.
    Saihan ne silloinkin 40-luvun lopullakin ne neljä lupahirveänsä nurin, vaikka se vähän työtä teettikin, kun hirviä oli todella vähän. Toinen ääripää oli 70-luvulla kun samalla alueella oli 600 lupaa ja jahti oli silti helppoa.

    Terveisin: Korpituvan Taneli

    suorittava porras suorittava porras

    Mikäs onkaan tämän vuoden lupamäärä samalla alueella ?

    Timppa

    Onpa sinulla Taneli vaihtoehdot vähissä.

    Ammatti Raivooja Ammatti Raivooja

    Tälläsessä puun ylitarjontatilanteessahan niitä hirvensyömiä männiköitä ei edes tarvitse hakata selluteollisuuden käyttöön vaan koska Suomen pitää lisätä biomassojen käyttöä saavuttaakseen uusiutuvien tavoitteita niin ne voi kaikki työntää energiaksi. Kukas ne energiapuut kasvattaa jos hirvet ei muuta puuntuottajien metsiä energiapuuksi? Ylitarjontatilanteessahan ei olisi järkeä hamuilemaan lisää pohjaa puuntuotannolle siellä missä sitä energiapuuta olisi. Hirvi on siis osaltaan pelastamassa Suomen kansantaloutta tuottamalla vain energiaksi kelpaavaa puuta, joten ylitarjontatilanteessa ei kenenkään tarvitse polkuhintaan myydä mäntykuitua.

    jees h-valta

    Eiköhän A.R. sovita kuitenkin että me puuntuottajat määrittelemme itse mihin tarpeisiin haluamme metsien tuottoa kasvattaa. Tuo sinun tyylisi alkaa olla jo rienausta ja metsänomistajan syvää halveksuntaa.
    Muistuttaisin että ei niitä e-puumetsiä taideta sinua tarvita raivaamaankaan joten on se sinun leipäsi myös sen jälkeen hirvenlihaa ja se alkaa olla aika yksipuista pureskeltavaa noin niinkuin pelkkänä ravintona.Harrastepiiri on aivan yksiselitteisesti saatava kuriin ja minun reseptini on että sanotaan vuokrasopimuksia irti niin kauan että alkaa hirvikannan kurittaminen kohtuuseen maistua.

Esillä 10 vastausta, 41 - 50 (kaikkiaan 68)