Keskustelut Metsänhoito Hirvituhot 2025

Esillä 10 vastausta, 731 - 740 (kaikkiaan 747)
  • Hirvituhot 2025

    Täällä Päijät-Hämeen ja Keski-Suomen rajamailla näyttää hirvien talvituhojen suhteen aika pahalta. Hoidettuja männyntaimikoita on tuhoutunut aivan valtionteiden laidoissakin. Miten muualla Suomessa on mennyt?

  • Tolopainen Tolopainen

    Vieläkö joku muistaa, miten pari vuotta sitten YLE esitti propakandaa, että hirvet on hyvin vähissä ja hirvimafia vaati pyynnin lopettamista. Tänä keväänä olen nähnyt suurimpia hirvilaumoja kuin koskaan aiemmin. Kanta on saatu paljon isommaksi kuin tilastot osoittavat.

    Metsuri motokuski

    Nyt alkaa jo ajan taju tolopalla krenaamaan.

    Tolopainen Tolopainen

    Vähemmän heittää kuin Riistakeskuksen hirvimäärätilastot.

    Metät kunnossa!

    Ei Trico käsittääkseni auta muuhun kun syöntiin. Turha sitä on tolppiin käyttää ellei epäile tolppien joutuvan syödyksi…

    Nauhaa voi olla epämiellyttävä järsiä poikki mikäli hyvin Tricolla uitettu. Nauhasta epäilen kuitenkin mentävän vauhdilla läpi eikä sitä useinkaan jäädä haistelemaan tai maistelemaan…?

    Kurki Kurki

    Minulla on 2 ha mäntyvoittoinen-kuusitaimikko, jonka männyt sain Tricolla jo vietyä ilman syöntejä kokoluokkaan 10cm että lopetin niiden  ruiskutukset. Mutta sitten niistä syötiinkin mäntyjen rungot. Monet taimet saivat kaluttua myös ympäri 1,5..2,5 m korkeudelta kaksi vuosikasvuväliä. Nyt sitten ruiskutin kaikki rungotkin. Viime talvelta ei tullut sitten syntejä. Yleensä olen ruiskuttanut vain männyntaimen latvan, mutta sitten syödäänkin ne alaoksat. Jos jäi vaikka pari männyntaimen latvaa ruiskuttamatta, niin kyllä löysivät ne ja meni latvakin.

    Metät kunnossa!

    Se on Kurki vaan pystykarsintaa😃. Olen hyväksynyt tuon – kunhan tosiaan latvaa ei kukaan pistele poskiinsa…

    Numppi

    Jos latva on ehjä, mutta muuten kaikki vihreät alaosat syöty niin vaikuttaahan se väkisinkin puun kasvuun.

    140ärrä

    Paikalliselta riistanhoitoyhdistykseltä sain keltaista nauhaa, ja hyvää tavaraa tuntuu olevan. Venyy ennemmin, kuin katkeaa, ja tuntuu kestävän aikaakin.

    Trico-käsittely ei kuitenkaan koiraeläimen järsimisintoa laannuttanut, vaikka nauhaan näkyy melko pysyvä jälki jäävänkin. Ehkä se inhottaa vain hirviä.

    Männyn alaoksien syönti menee melkeinpä positiivisen puolelle, kunhan se pysyy niissä oksissa. Kuorta on toistaiseksi järsitty vain kuusista, ja siihen ei auta kuin raivaaminen lapualaisella.

    Metät kunnossa!

    Numppi on toki oikeassa, mutta en usko, että siinä montaa vuotta häviää. Aikanaan siitä on kuitenkin toiveita saada tukkipuuta. Latvattomasta joutuu odottamaan pidempään… ja pitäähän ne paistit kuitenkin jollain kasvattaa🤓👍!

    Tolopainen Tolopainen

    Ilman sorkkalaidunnusta, metsien hiilensidonta olisi lähes tuplasti nykyistä suurempi, koska nopeakasvuisia lehtipuita olisi huomattavasti enemmän ja puulajit olisivat oikeilla kasvupaikoilla. Raivaamistakin olisi enemmän, hirvet estää lähes täysin haapavesojen kasvun. Ne on ensimmäisenä ruokalistalla. Tilanteeseen ei ole muutosta tulossakaan, koska metsänomistajat ovat pahiksia.

Esillä 10 vastausta, 731 - 740 (kaikkiaan 747)